Ilman sukkia, laktoositonta ja muita yhtä noloja.
Heippatii!
To do-listassani on about 13 asiaa mitkä pitäisi alkaa nyt tekemään mutta kaiken tämän kiireen keskellä, ja juuri siksi, haluan kirjoittaa tämän kirjoituksen, jakaa pieniä ’ilon’ hetkiä.
Hain eilen Vipen päiväkodista ja juttelin siinä lasta pukiessani samalla äidin (joka on töissä päiväkodissa) sekä muutaman muun hoitajan kanssa monenmoisista asioista, sekä Vipen päivänkulusta kuin myös tulevista kevään juhlista. Lopulta oli lähdön aika ja sanottiin heipat. Vipe innoissaan laitteli tapansa mukaan ovet perässään kiinni ja minä lähdin kohti rattaita kun kuulin takanani Vipe sanovan: ’Oho’ —— hänellä ei ollut kenkiä jalassa! Jaahas, ei kun nauraen soittamaan päiväkodin ovikelloa ja vastassani oli 5 aika nauravaista naista. Pilailivat kustannuksellani malkoisesti ja niin pilailin itsekin, hah, mikä äiti. Tätäpä se kiire saa aikaiseksi, hajamielisyyttä!
Tuota asiaa illallakin vielä nauraessani ja muille kertoessani muistin että Nenulini kertoi vähän aikaa sitte minulle että oli lähtenyt työmatkalle Köpikseen ja pakannut matkalaukkunsa kaiken kiireen keskellä. No, työpalaverissa paikan päällä hän oli sitten pöydän ääressä itsekseen ajatellut että ’Voi juma että joku miehistä haisee nyt pahasti hieltä’ — Kunnes oli tajunnut että se onkin hän itse! – hän oli pakannut mukaansa asuksi jo muutaman kerran juoksulenkeillä olleen paitansa. Voihan hajamielisyyden huippu!
No, eihän nämä siis todellakaan meidän kohdalla tähän lopu…
Olimme tyttäreni kanssa erään pääsiäisen Nenulin perheen luona Göteborgissa. Teimme yömmyöhällä seuraavan päivän juhliin kääretorttuja. Yksi niistä oli laktoositon. Olimme vatkaamassa munasokeri-sekoitusta ja ihmettelimme moneen otteeseen että miten se nyt ei oikein meinaa vaahtoutua, minä mietin jo sitäkin että se johtuu ulkomaan ilmastosta, haha, kunnes ’tajusimme’ Nenulin kanssa että ’Tämähän on se laktoositon kääretorttu niin siinä on tietysti jotenkin erilainen koostumus!’ Olimme ihan riemuissamme tästä älyämisestämme ja iloisina jatkoimme vatkausta kunnes pitkään hiljaa ollut tyttäreni kysyi että ’ Kumpikos siinä, sokeri vai munat, on laktoositon?’ —- Voi jeesus… Eipä muuten meinannut leipomisesta enää tulla mitään ja pissatkin meinasi tulla muutaman kerran housuun, vai tulikokin?
Ja sitten onhan se vielä äkkiä jaettava viimeisinkin ’älyämisemme’…
Nenuli oli tulossa poikansa kanssa meille pääsiäisenä yövierailulle kun hän soitti perjantaina että poika oli alkanut lentokoneessa oksentamaan ja oli myös jatkanut sitä mummolassa. Kyläily oli siis (taas) vaakalaudalla, koska eihän kukaan halua ehdontahdoin kyseistä tautia tartuttaa. Pohdimme tilannetta puhelimessa ja siirsimme ajankohtaakin vuorokaudella eteenpäin että tarttumisuhka vähenisi. Olimme ihan suruissamme jos emme näkisi, kun seuraava kerta olisi mahdollisesti vasta kesällä. Yhtäkkiä keksin että ’Entäs jos ME tultaisiinkin sinne mummolaan’ — Niin no, niinhän se ei tartukaan, hahaha.. Ja eipä siinä, Nenuli ja itseasiassa hänen äitinsä (joka täten liittyi meidän hajamielisten joukkoon) olivat aiemmin ulkoillessaan ajatellut AIVAN samaa,…kunnes olivat tajunneet neroutensa.. Jälkihuomautuksena todettakoon että otimme riskin, he tulivat, meillä oli hauskaa ja emme saaneet tartuntaa. Riskit siis (yleensä) kannattaa!
Nämä kaikki hajamielisyydet ja hölmöilyt, yksin ja varsinkin yhdessä, yhdistää meitä valtavasti. Edes välimatka ei pysty sitä katkomaan.
Onnea on samanlainen hölmö ja rakas ystävä ruotsin maalla.
Hajamieliset sydänterkut kaikille,
Minna/lts