Juhannusmenu

Life Time Story

Kotipäivää vietellään joten on hyvä aika tuunata juhannusmenu. Meille tulee keskikesän vieraiksemme serkkuni lapsineen, kummityttäreni sekä tietysti tyttäreni poikaystävä. Eli aika iso kössi on kasassa. Ruokasuunnitelma on siis tarpeen, muuten ollaan ihan pulassa pitkien pyhien aikana. Koska on kyseessä juhannus ja kesä, grillailu on arvatenkin suuressa roolissa tässä menussa. Ei kuitenkaan liikaa, koska siihenkin voi kyllästyä (?). Selailin siis kokkikirjojani sekä Maku-lehtiä. 

Vieraamme tulevat perjantaina iltapäivän aikana joten silloin päivälliseksi grillataan. Ajattelin tehdä 
-Grillattua porsaanfilettä ja BBQ-kastiketta (uusimman Maku-lehden mainoksesta otettu, ei testattu mutta ohje kuulostaa erinomaiselta joten uskallan kokeilla..)
-Perunaa, joko keitettynä tai foliossa grillissä, mietin vielä, hmmm
-Raikas kesäsalaatti (uusimman Maku-lehden ohjeella) sis. mm. verigreippiä ja vesikrassia
-Lisukkeena patonkia sekä grillimakkaraa halukkaille

Lauantaina lounaaksi valmistan oman herkullisen Lasagneni kera tuoresalaatin. MmmMMmmMmm. Olen tämän ohjeen tuunannut eräästä netistä löytyneestä reseptistä. Lauantaina päivällä herkutellaan tietysti myös Mansikkakakulla! jonka teen myös omalla (pettämättömällä) reseptilläni. 

Lauantaina päivällisellä taas grillataan. Tarjolla tulee olemaan
-Thaimaalainen kanasatay maapähkinäkastikkeella

-Mansikkakotijuustosalaatti (myös uusimmassa Maku-lehdessä) 


-Perunahelmi-teeleipiä (perunahelmi-paketin kyljestä olen tämän ohjeen aikoinani bongannut ja on erittäin hyvä!)
-Cous-cousia 

Sunnuntaina (kelin salliessa) lähdemme pienelle retkelle ihailemaan yhtä luonnonihmettä, Suomen korkeinta vapaana virtaavaa koskea, Korkeakoskea, joten lounaana toimii piknik-eväät ja grillimakkarat luonnossa. Luulisin että juhannuksen jälkeen blogiini ilmestyykin muutama kuvanen tuosta aivan ihanasta paikasta. Käynti siellä on ollut meidän perheen jokakeväinen perinne. Tältä keväältä jätimme sen tarkoituksella myöhemmäksi että saamme käyttää juhannusvieraammekin sitä ihastelemassa.

Sunnuntai-iltana retken jälkeen reissussa rähjäytyneenä ja muutenkin jo arkeen palautuvana jätämme grillailun välistä ja teen helpon, yksinkertaisen sekä maistuvan Kermaista tagliatellepastaa kera kinkun. Lastenkin suosikki!  Ja jotain hyvää leipää. 

Aamupalat ja välipalat järjestetään tyypillisellä suomalaisella linjalla eli leipää, jokurttia, muroja ym. Jälkiruokia olisin mieluusti myös tehnyt, olisi ihana hemmotella vieraitani jollain unelmaisella juustokakulla tai pannacotalla mutta nyt pitää tässä vauva-elämässä vähän nyörtyä ja hyväksyä se että aika ei riitä, jos haluan viettää myös aikaa näiden ihanien ihmisten kanssa, ja haluan todellakin! Siispä kakku saa riittää ja seuraavalla kerralla sitten panostetaan herkkupuoleen, kunhan V on isompi..

Nyt vain toivomme kovasti grillailusäätä! Eli aurinkoa. Ei sadetta. 
Ja toivomme myös sitä että sapuska kelpaa vieraillemme, sekä aikuisille kuin myös lapsille. 
Ei muuta kuin juhannusta odottamaan, namnam.

 

Kommentoi