Kepsutti

Life Time Story

Aikoinaan (vuonna 2006) uskaltauduin vihdoin viimein lähtemään kansalaisopiston Uusdramatokka-kurssille, jossa oli tarkotus tehdä koko illan näytelmä. Olin aina, siis aina, halunnut näytellä mutten ikinä, tuota ennen, uskaltautunut mihinkään ryhmään mukaan. Muistan vieläkin kun kaupan parkkipaikalla vihdoin sain puhelinyhteyden ilmoittautumiseen ja ääni täristen sen vihdoin tein.
Vielä enemmän täristen muistan saapuneeni ensimmäisiin harkkoihin, ujona mutta innostuneena.
Ja niinhän siellä oli samalla asenteella moni muukin. Ja meno oli mukavaa ja kaikki niin kivojakin että eipä sitä tarvinnut enää kovin ujostellakaan.

Ja niin minä, arka tyttönen, vaan olin viimeinkin osa harrastajateatteria ja mukana tekemässä koko illan näytelmää!

Se onkin yksi elämäni parhaimpia päätöksiä sillä tämä harrastus on aivan uskomaton rentouttaja, kaikin puolin. Se on hauskaa, silloin ei tarvitse eikä voi ajatella mitään muuta. Saa pistää itsensä, kehonsa ja mielensä, täysillä peliin. Mutta saa myös olla aivoton. Saa olla hölmö ja hupsu. Kuinka monta kertaa onkin tapahtunut niin että on erittäin väsyneenä kammennut itsensä harkkoihin ja poistunut sieltä hyppien, pomppien ja intoa puhkuen kotiin.

Ensimmäinen roolini oli juopporetku nainen. Näytelmänä oli Olli Kyllösen Home. Esitimme sen yhdessä silloisessa Kuopiolaisessa baarissa. Oi että, kaikki oli niin uutta ja hienoa, ja varsinkin jännää. Ääneni oli ihan hentoinen tuolloin ja opettajamme onkin saanut minusta esiin sekä äänen kuin myös persoonan. Kiitos vaan pitkäaikaiselle ohjaajalleni S:lle kärsivällisyydestä ja ihan kaikesta. Kasvattamisesta.

Setyttö joka silloin kansalaisopistoon asteli on muuttunut erittäin paljon avoimemmaksi ja uskaliaammaksi. Kaikin puolin. Harrastajateatteri antaa ihmiselle itseluottamusta ja auttaa löytämään itseään koko ajan enemmän ja enemmän. Sekä olla oma itsensä.
Uusia puolia. Sekä uusia ystäviä.

Parin naikkosen kanssa olemme alkutaipaleilta asti tallanneet näitä samoja teatterin teitä ja melkein joka vuosi kyytiin on napsahtanut tulla uusia ihania ihmisiä.
Nyt jo ystäviä. Erittäin hyviä ystäviä.


Näytelmää tehdessä kaikki hetket on jotenkin niin tiiviitä että siinä ystävyyskin tiivistyy nopeammin kuin normaalisti. 

Seuraava näytelmämme oli lapsille suunnattu Kurkkuja ja Pönttöjä jossa tein kaksoiroolin. Alkuperäisen kahden pääosa-pojan sijaan jouduttiinkin muutamaa päivää ennen ensi-iltaa muokkaamaan ne yhdeksi. Minulla oli viikonloppu aikaa harjoitella puoliksi uusi rooli, puoliksi uusilla vuorosanoilla.
Meillä oli vielä sille viikonlopulle sovittu isolla porukalla mökkireissu ja sielläpä sitten vessassa harjoittelin päivät pitkät aina kun muuta ohjelmaa ei ollut.
Onnistuin ja ensi-ilta meni hyvin.
Jotenkin vieläkin koen että tämä on onnistunein näytelmäni. Sain haasteen josta selvisin.

Seuraavan vuoden näytelmä oli farssimainen Annukka Kiurun Lemmenlipsahduksia jossa näyttelin rakastunutta maatilan tytärtä. Ihanaa hupsuttelua!

Tässä ryhmässä oli siis koko ajan, vuosi toisensa jälkeen, muutama sama tyyppi, joku välillä poissa tullen taas takaisin sekä tietysti vuosittain myös paljon uusia tyyppejä. Toiset kävivät testaamassa miltä se näytteleminen tuntuu ja toiset esimerkiksi koulunsa puolesta. Saivat täten kurssejaan suoritettua. Osa halusi myös verestää omia muistojaan muutaman vuoden takaa muista ympyröistä. Toiset heistä olivat vain vuoden, jotkut pari. Ja tietty sydänjoukko pysyi saaden pikkuhiljaa vahvistusta.

Ryhmässä näyttelijät itse hommasimme asut, rekvisiitat ja lavasteet, teimme ohjaajan apuna koreografiat, etsimme käytettävät musiikit ja tehosteet.
On rakennettu televisoita, seiniä, ovia. Maalattu, ommeltukin. Itse tehty playereita ja julisteita, aina löytyi joku joka osaa jotain. 
Toki meillä on ollut myös 'oikeita' apuja, ollaan päästy teatterimeikkauskurssille, meillä on käynyt kaupunginteatterin väkeä auttamassa joissain asioissa, ollaan myös päästy näyttelemään ihan oikeille lavoille, oikeilla valoilla ja tehoste-työkaluilla. Saaden sieltä myös ammattilaiset niitä hoitamaankin, osittain.
Osassa näytelmissämme on ollut myös alansa opiskelijoita auttamassa, tekemässä opinnäytetyötään taimuutavastaavaa, kuten tässä Sherlockissa oli puvustaja.
Heti sen huomaa että puvustus on yhtenäisempi ja ajanmukaisempi. 
Olemme myös ohjaajamme ansiosta päässeet katsomaan kaupunginteatterin näytösten harjoituksia, läpimenoja ja jopa päässeet 'haastattelemaan' näyttelijöitä esityksen jälkeen. 

Mahtavia kokemuksia siis.

Hupsuttelun jälkeen suurin osa näyttelijöistä halusi tehdä jotain vakavampaa ja niinpä teimme jotain ihan uudenlaista, nimittäin kauhua.

Sherlock Holmesin Baskerville koira. Itse olin näytelmässä tohtori Mortimer.
Tämä näytelmä oli tosi jännä tehdä. Ihan erilainen kokemus muihin verrattuna ja omaksi yllätykseksemme saimme kuin saimmekin siitä kauhean.

Omat lapseni ja mieheni ovat minun parhaat tsempparini, heille esitän hahmoa kotona ja heitä käytän mielipiteideni vahvistajina. Haluan ehdottomasti että he näkevät ensi-iltani ja kertovat mielipiteensä roolisuorituksestani. Onko hyvä, huono, mitä parannettavaa? Muunmuuassa oli erittäin hauska kuulla että tämä esitys oli hieman ja vähän enemmänkin karminut poikaani ja siskonpoikaani.

Arvostan myös muita läheisiäni jotka vuosi vuoden jälkeen jaksavat tulla katsomaan näytelmiäni. Jaksavat kannustaa minua tässä yhdessä elämäni tärkeimmässä asiassa. Koska heillehän minä tätä myös teen, itseni lisäksi. On hienoa esiintyä lavalla kun tietää että yleisössä on itselle rakkaita ihmisiä. Äitini ja anoppini parhaimmat tukijoukkoni. Lisäksi molemmat siskoni ja siskonlapseni. Suuri sydän heille tästä!

Kauhun jälkeen hurvasteltiin oikein kunnolla menemään Risto Räppääjä-aiheisella lasten näytelmällä.

Lueskelimme monia Risto-kirjoja joista sitten rupesimme keräämään parhaita 'kohtauksia'. Teimme kohtauksista pieniä näytelmiä ja improja ja niistä sitten kasasimme kokoon näytelmän jossa oli 3 Ristoa. Näytelmä oli oikein hulvaton ja hauska ja sai paljon kehuja vastaanottajilta.
Siinäkin sai kyllä laittaa itsensä peliin ihan täysillä. Itse olin ns. juontaja-Risto ja tein vierailun lavalla myös kirppusirkustaiteilijana. Hiki ja adrenaliini vain virtasi näytelmän jälkeen.

Tätä näytelmää esitettiin monessa eri koulussa ja päiväkodissa. Liikuttiin lavasteiden kanssa ja mahduttiin melkein minkä kokoiselle lavalla tahansa. Osallistuttiin myös Nuamat-festareille jotka järjestettiin kaupungin keskustan nuorisotalolla.

Siitä jäi elämään mahdollisuus siitä että voisimme todellakin pyöriä enemmänkin.
Viedä näytelmä yleisön luokse!

Ja taas koitti uusi teatteri-vuosi ja uusi näytelmä. Mutta ennen sitä saimme mahdollisuuden esiintyä paikallisen voimistelijayhdistyksen juhlavuoden näytöksessä.
Toimimme siellä väliohjelmana voimistelunumeroiden väleissä. Sekä juontajina. Pääsin siis ihan oikeasti Kuopion kaupunginteatterin lavalle!
Yksi unelma täytetty. Nyt se unelma onkin sitten vaihtunut siihen että kun pääsin todellakin tuolle vanhalle lavalle silloin niin nyt olisikin sitten päästävä sille uudelle, vasta valmistuvalle näyttämölle!

Kuva Savon Sanomien verkkosivuilta!

Sitten, tältä erää viimeisenä esityksenäni pääsin näyttelmään Ujoa, joka rakastaa Lumikkia.

Tätä näytelmää tehdessä olin raskaana ja se toi näyttelijän työhöni omanlaisensa vivahteen. Eikä se suinkaan ollut huonompi. Se oli syvempi.
Mutta toisaalta, raskauden alun pahoinvointi vei veronsa ja jaksaminen muuten oli huonompaa. Olin näytösten jälkeen aina ihan puhki.
Mutta onnellinen, näytelmä oli oikein kiva tehdä. Tiesimme lisäksi jo tässä vaiheessa että pistämme pystyyn oman ryhmän.

Ja sen siis teimme. Oman ryhmän ja viimein myös virallisesti yhdistyksen.

Liikkuva teatteri Kepsutti Ry:n!

Sen nimissä olemme tehneet yhden näytelmän nimeltä Pappa ja merikilpikonna. Itse olin äitiyslomalla mutta taustajoukoissa mukana niin paljon kun pystyin.
Näytelmä oli erinomainen ja siinä olikin jo koreografit puvustajineen kaikkineen mukana. Saimmehan siihen jo apurahaakin.

Tarkituksenamme ei ole tienata vaan viedä teatteria kaikkien luokse. Harrastaa.

Ryhmämme tekee myös improkeikkoja mm. häihin ja pikkujouluihin. Otamme vastaan myös juontokeikkoja sekä valevieras-pyyntöjä.

Tällä hetkellä meillä on parikin rautaa tulessa noiden improkeikkojen lisäksi.
Muuassa innokas 'käsikirjoitusryhmämme' on jo kokoontunut nuorten merkeissä ja toinen ryhmä kokoontuu tänään lasten merkeissä.

Itse olen vieläkin (PikkuV:n vuoksi) vähemmällä panostuksella mukana. Osallistun innolla harkkoihin ja improkeikkoihin.
Ja varmasti myöskin sitten näytelmään. Mutta nyt annan tilaa noille innokkaimmille ja erittäin taitaville kollegoilleni.
Haluan että kun lähden sitten kunnolla taas mukaan niin että minulla on myös oikeasti antaa aikaa kunnolla.
Ja tällä hetkellä se aika on tärkeintä antaa tuolle tilliäiselle. 

Mutta kuten varmasti huomaa jo postitukseni koostakin, tämä aihe on minulle rakas.
Tämä on yksi asia joka pitää järjen kasassa. Ystävät ja harrastus samassa. Aivot narikkaan ja keho rullalle. 

Kepsutti.

Kommentoi