Kotiäitimuistelmat

Facebook jakoi joku päivä sitten muiston kahden vuoden takaa. Olin juuri saanut tammikuussa valmiiksi virkkaamani maton. Käytin mattoon kaikkien perheenjäsenten vanhoja paitoja ja potkupukuja. Siitä tuli suoraan sanoen oikein elämän näköinen matto. Koin sen silloin että se oli minun kotiäitiyden lopputyö, siitä alkoi työt. Tämän kirjoittaminen saa vieläkin, tällä hetkellä, kyyneleet silmiini. Minä rakastin olla kotiäiti.

Rakastin pitkiä ulkoiluja taaperon kanssa. Aamuisin aina mietimme minne suuntaan lähtisimme. Menisimmekö johonkin puistoon vai lenkkeilläänkö, tai mennäänkö seikkailemaan metsään. Rakastin sitä kun oli kunnolla aikaa tehdä ruokaa. Olin kotona ottamassa koululaiset vastaan ja muutenkin oli aikaa niin lapsille kuin miehelle ja ihan vain itsellekin. Tasaisesti kaikkea.

Tänään tätä taas haikeana mietiskelin kun ulkoiltiin tenavan kanssa ennen päiväkotiin menoa. Miten olisimme jatkaneet päiväämme siitä jos minun ei pitäisi mennä töihin. Hupsuteltaisiin ja hassuteltaisiin kiireettä koko päivä, ja seuraava päivä, ja sitä seuraava päivä. Vastaan tuli äiti neljän lapsen kanssa ja mietin vain päässäni että nauti, nauti nyt siitä. Onneksi minäkin sentään jo kaksi aiemmin kasvattaneena tajusin sen alusta alkaen. Nautin heti ihan joka hetkestä. Eikä ajan ole edes tarvinnut kullata muistoja. Ne oli oikeasti kultaisia.

Nyt, kun iltavuorossa vien tenavan yhdeksitoista päiväkotiin lounaalle, näen hänet seuraavan kerran aamulla. Tai jos itselläni on tiedossa aamuvuoro, näenkin hänet seuraavan kerran vasta iltapäivällä kun haen hänet päiväkodista. Eli esimerkiksi vien tiistaina klo 11 ja haen keskiviikkona klo 14. Sen välin hän on päiväkodissa ja (onneksi sentään) isänsä kanssa. Teiniä en näe näinä iltavuoroina juuri ollenkaan ja hänen päivällisensä on tyyliin paketillinen nuggetteja, lihapullia tai pakastepitsaa. Silloin kun molemmat miehen kanssa ollaan iltavuorossa.

En osaa vielä edes kuvitella mitä me tehdään sitten kun tenava on ala-aste-ikäinen. Eihän hän voi olla yksin kotona koko iltaa ja tehdä itselleen päivällistä kun äiti ja isä ovat töissä. No, en myöskään stressaa siitä koska kaikki kyllä selviää aikanaan, mutta kyllä tämä tälläinen asennetta vaatii.

Toiset ei tykkää kotiäitiydestä, heillä hajoaa suurinpiirtein pää jos ei ole aikuiskontakteja, mutta minä olen kai luonteeltani sen verran erakko että nautin siitä. Kontakteiksini riitti varsin hyvin avoimet päiväkodit, leikkipuistot, kirjastokäynnit ja satunnaiset tapahtumat sekä kohtaamiset ystävien kanssa.  

Nykyään tätä samaa nautintoa ei pääse kokemaan kuin yksittäisinä vapaapäivinä ja lomilla.
Ja lomistakin suurin osa menee luonnollisesti reissuihin.
Miettii jo mielessään jossain tulevaisuudessa pikkuhiljaa kurkkivaa vuorotteluvapaata,
Minna/lts