Kuka lapsista on rakkain?

Minulla on 3 lasta.

Esikoinen, tyttäreni, täyttää tänä vuonna jo 21 vuotta. Hän syntyi meille kun itsekin vielä olimme lapsia, ihan juuri ja juuri aikuisuuden kynnyksellä tepasteltiin. Opeteltiin miehen kanssa yhdessä elämistä ja saatiin siihen samaan syssyyn lapsi. Tyttö. Heti alusta alkaen niin rakas ettei mitään järkeä. Ja heti alusta alkaen niin luonnollinen juttu ettei mitään järkeä. Hän sujahti meidän elämään todella helposti. Hän kasvoi samaa tahtia kuin mekin, me kasvatimme häntä ja hän meitä. Rahaa ei juuri ollut mutta rakkautta senkin edestä. Tytöltä ei koskaan puuttunut leikkikavereita. Niitä riitti innokkaiden vanhempien lisäksi vanhempien kavereista. Yhdessä leikittiin ja hassuteltiin päivät pitkät. Tyttö kasvoi meidän vanhempien silmäteränä, ja myös isovanhempien silmäteränä. Hän on aina ollut todella mielikuvitusrikas ja fiksu tyttö. Sellainen aina vähän vanhempi kuin ikäisensä. Hyvällä tavalla. Kun hän tuli murrosikään, hän ei suinkaan erkaantunut meistä vaan me yhä edelleen tiesimme hänen menonsa ja meininkinsä. Luottamus on aina ollut molemminpuoleista. Tyttö on aina voinut, ja halunnut, purkaa minulle häntä painavat asiat. Olemme pähkäilleet niin ystävyyssuhteita, koulujuttuja kuin myös poikajuttuja. Ei ole mitään mitä hän ei voisi minulle kertoa ja periaatteessa minä voisin kertoa hänelle kaiken, mutta en ihan Lorelei Gilmore-asteelle ole lähtenyt. Haluan kuitenkin ihan vähän enemmän olla se äiti. Meidän suhde nykyään, kun tytär on jo lentänyt pesästä on oikeastaan juuri sellainen kun olen aina toivonutkin olevan. Tyttärellä on ihana oma elämä ja me miehen kanssa arvostamme sitä ja annamme hänen pelata omilla- kuitenkin aina, siis aina, valmiina ottamaan koppi jos tarvis tulee. Autamme koska vaan missä vaan. Tyttärellä on avain kotiin ja olemme sanoneet hänelle että hän saa tulla sillä kuin kotiinsa. Pidämme yhteyttä säännöllisesti ja tiedämme toistemme kuviot. Järjestämme pieniä yhteisiä hetkiä säännöllisesti, kun vain saamme aikamme sopimaan yhteen.
Kaksi aikuista- vilpitön rakkaus.

Olen kertonut tyttärestäni myös tässä postauksessa.

Emme olleet koskaan miehen kanssa ajatelleet kuinka monta ja millä aikataululla lapsia haluaisimme. Menimme, kuten elämässä yleensä menemme,  hetkessä. Yritimme kuitenkin toista lasta useaankin otteeseen ennenkuin tärppäsi. Tytär oli viisi kun kerroimme hänelle että äidin mahassa asustelee vauva. Tytär sanoi että ’En usko, ei kuitenkaan ole’. No, oli – ja niin lapsille tuli ikäeroksi kuusi vuotta. Tytär aloitti juuri esikoulun ja oli pikkuveljestä innoissaan. Tytär oli jo niin vanha ettei hän ollut yhtään mustasukkainen ja muutenkin hän heilasti koko ajan alakerrassamme asuvan ystävänsä kanssa että minulle jäi aikaa olla vauvan kanssa ihan kuin hän olisi ensimmäinen. Poika oli meille toiveiden täyttymys sillä tavalla että ajattelimme että meidän lapset ovat siinä. Tyttö ja poika – molemmille yksi mm. reissuilla hoidettavaksi. Poika oli siis meille se viimeinen vauva ja siten häntä hoivasimme. Hän oli minun taskuunsopiva mussukka. Reissasimme paljon perheenä ja myös siten meidän siteemme lujittui. Reissu reissulta olimme tiukempi ja parempi perhe. Myös poikaan, kuten tyttäreenkin, on minulla todella läheinen suhde. Paljon suhteestamme kertoo mm. se että hän ei ole koskaan hävennyt seuraani. Olen saanut käydä hänen kanssa konserteissa, standupeissa ja jopa pelitapahtumissa. Sen otia kunnianosoituksena suorastaan. Teini haluaa lähteä kanssani, tai isänsä kanssa, tapahtumiin. Ehkä siksi että me olemme aina antaneet hänen olla oma, omituinen itsensä, myös hän antaa meidän olla hänen vanhempiaan. Niin kotona, kuin katu-uskottavissa pelitapahtumissakin. Teini on minulle ikuisesti rakas ’taskuunsopiva mussukka’- se ei muuksi muutu vaikka poika kasvaa. 

Teinistä on aika syväluotaava postaus täällä. Sitä luetaan säännöllisesti yllättävän paljon. 

Meillä oli tyttö ja meillä oli poika. Olimme todella tyytyväisiä ja onnellisia siihen. Matkustelimme paljon ja kuten olimme todenneet, se oli helppoa kun molemmille oli yksi lapsi (hah, + kummityttö joka oli aina mukana♥)  Siltikin, helppoudesta huolimatta, vauvakuume käväisi aina välillä ilmassa. Jommallakummalla. Kunnes kerran se tuli molemmille yhtäaikaa. Silloin teimme mittavat ja useat keskustelut muutoksista, olimmehan jo luopuneet ihan kaikesta vauvoihin liittyvästä, niin materiaalista kuin myös ajattelusta. Miinuslista oli varmasti isompi, ja siitäkin huolimatta, kun teini oli 10 vuotias, meille tupsahti tulla vauva. Pitkään toivottu. Ja kertaheitolla rakas. Niin rakas että heti tajusimme ettei meidän perhe ollut täysi ennenkuin hän tuli. Hän teki meidän perheestä täydellisen. Ja taas, koska isosisko oli jo 16- vuotias lukiota aloittava nuori, ja poika oli 10- vuotias kavereiden kanssa viihtyvä teini, saimme aika rauhassa viettää miehen kanssa vauva-aikaa tämän pienen ihmeellisen olennon seurassa. Hän on yhä edelleen ihmeellinen. Hänen kanssaan on koettu jo niin paljon ja on uskomatonta tietää, kun on pari tenavaa jo kasvattanut hienoksi nuoreksi, miten paljon hetkiä ja tapahtumia hänen kanssaan vielä elämmekään. Hän on jo pienellä iällään hurmannut meidät kaikki persoonallaan, isosisko on umpirakastunut ja jopa isovelikin ’kovan kuorensa alta’ kiintymyksensä myöntää. Pojat leikkivät tenavan kasvaessa, enemmän ja enemmän yhdessä. Tiedän että myös hänen kanssaan minulla tulee olemaan läheinen suhde. Minun kainalokaverini. Minun tähteni joulukuusen latvassa ( tätä sain luvan käyttää, kiitos ystävä♥)

 

Jokainen heistä on täysin omanlainen persoonansa. He ovat täysin erilaisia, vaikkakin samoista vanhemmista kasvaneita. Silti he ovat toisilleen läheisiä ja tietyllä tavalla aivan samanlaisia, ovathan he samoista vanhemmista syntyneitä. Jokaisen lapsen kanssa meillä vanhemmilla on oma juttumme. Ja sen lisäksi meillä on ne perhejutut, ne jotka tekee meidän perheestä meidän perheen. Jokaisen kanssa on tiivis ja lämmin suhde. 

Tämä kaikki lasten ajattelu minulla lähti siitä kun kuulin työmatkalla bussissa takanani istuvien naisten keskustelun. He tapasivat ilmeisimmin pitkästä aikaa ja kävivät läpi kuulumisiaan. He juttelivat kaikenlaista ja yhdessä vaiheessa tuli ilmi että toisella heistä ei ollut lapsia kun taas toisella oli. Toisella oli neljä lasta joista vanhin 41 ja nuorin 25. Toinen nainen vastasi siihen että ’Oi, hän on vielä niin nuori!’ ja jatkoi ’Onko se niin että se nuorin on jotenkin läheisin’ Nainen ei saanut oikein kysyttyä asiaa selvästi, mutta tarkoitti kysymyksellä juurikin sitä että rakastaako sitä nuorinta jotenkin eniten. Olin jo itse ihan ihmeissäni kysymyksestä, kunnes tämä toinen vastasi ponnekkaasti ja myös täysin vilpittömästi’ Kyllä, nuorin on kaikista rakkain!’

Ihmettelyni siirtyikin sitten kysymyksen sijaan siihen vastaukseen. Kuulin siihen myös ’syyn’, mutta silti ajattelin vain sitä että miten voi niiiiiin ponnekkaasti vastata rakastavansa yhtä lastaan enemmän kuin toista. Koitin miettiä mutten keksinyt. Periaatteessa ymmärrän sen jos jommallakummalla vanhemmista on joku ’ vähän lellikki’ tai jonkun toisen kanssa on hieman läheisempi kuin toisen. Mutta että rakastaa enemmän, noin selvästi. Asiassa on monta juttua joka mietityttää minua mutta onpahan tullut itselleni aika selväksi tämän ajatusvyöryn ansiosta se, että rakastan minun kolmea lastani, jokaista, ihan yhtä paljon.

He ovat jokainen ykkösrakkaita. Voin sanoa heille jokaiselle erikseen että rakastan sinua maailman eniten, eikä se ole toiselta pois. 

Mutta jos joku kysyisi minulta, onko joku rakkain, vastaukseni olisi ei. Ei ole. 

Jokainen nuista kolmesta on kaikista rakkain. Minun sydämessäni on se tila juuri heille kolmelle, ihan yhtä isot tilat.

Kolmen lapsen onnellinen äiti,
Minna/lts

ps. kuvat ovat lasteni käsityötä