Kuopion uusi Hoplop
Meidän perhe sai kutsun Kuopion uuden Hoplopin avajaisiin loppiaisena, mutta minä kiireinen äiti-ihminen en sitä ehtinyt sähköpostista lukemaan ajoissa. Suureksi iloksemme, harmituksen ilmaistuani, Hoplop kutsui meidät uudestaan ja tänään kävimme puistoon tutustumassa.
Ja en melkein edes osaa sanoa mistä aloittaa, paikka oli aivan m i e l e t ö n !
Koko perhe vaikuttui paikasta jo heti ensiaskelmilla ja tuo 14-vuotias teinikin innostuneena huudahti että ’Täällähän on vaikka mitä, täällähän voi tehdä vaikka mitä!’ Ja niin hän tekikin, peuhasi pikkuveljen kanssa sekä kuvasi omalla puhelimellaan videoita touhuistaan. Pikkuveli oli ihan yhtä innoissaan, paikkaa kierreltiin niin suurella innolla ettei äiti ja isä meinannut pysyä perässä. Tosin valtaosan aikaa äitikin oli sen verran innoissaan että taisi mennä seurueen edellä, into pinkeänä.
Uudessa Hoplopissa on kiipeilyn lisäksi mm. tosi paljon erityylisiä liukumäkiä, todella monta trampoliinia, upeat valaistut pallomeret ja koko paikan sydämenä, keskellä, on todella suuri tulivuori. Tulivuoren päältä lähtee pitkä liukumäki, jonka lisäksi tulivuoren reunoja pitkin voi kiivetä ylös asti, siis mikäli pääsee. Pelkästään tämä tulivuori on kokemisen arvoinen uutuus!
Vanhaa Hoploppia ei voi oikein edes mainita samassa lauseessa tämän puiston kanssa. On tämä niin jotain ihan muuta. Paikka on ihanan valoisa sekä avara ja vaikka porukkaa on paljon, he sulautuvat tilaan niin ettei ruuhkaa edes tunnu. Ravintolamaailmakin on viihtyisä ja tilava. Jättiperhecombo juustotikkuineen ja sipulirenkaineen oli menestys ainakin meidän perheessä.
Paikasta löytyy tekemistä niin pienille, kuin yllättäen myös tuollaisille teinipojille, jota vanha Hoplop ei enää kovin paljoa kiinnostanut. Myös vanhempia on ajateltu ja tarjolla on monia ihania oleskelusoppeja viltteineen kaikkineen ja joka nurkalla on pehmeitä istuimia joissa tenavia voi odotella – jos ei siis halua olla siellä riehumassa mukana.
Itse tykkäsin todella paljon väreistä ja viidakkomaisesta tunnelmasta. Synttärihuoneissakin oli todella hienoja teemoja ja mietittiinkin jo miehen kanssa että tenavan syksyllä tulevat synttärit voisi varmastikin olla täällä. Ihastuin myös valojen leikittelyyn. Muunmuuassa yksi liukumäistä oli valaistu joen näköiseksi, samoin tulivuoren laava näytti valuvan valon vaikutuksesta. Puhumattakaan valaistuista pallomeristä.
Päivän kuntoilut tuli tehtyä ja itse asiassa lasten perässä kiipeily olikin täällä helpompaa koska kiipeilyratojen kattoja oli nostettu sen verran ettei aikuisenkaan tarvinnut kovin paljoa kyykistellä kulkiessaan. Seuraavalla kerralla päätimme miehen kanssa jättää kamerat kotiin ja seikkailla lasten kanssa oikein kunnolla. Tämä kerta meni paljolti kuvailun piikkiin, ja toki ihan tarkoituksella.
Oltiin kuultu jo muutamalta tutulta puistosta, mutta yllätys oli siitäkin huolimatta yhä edelleen hurjan positiivinen. On ihan mielettömän hienoa että lapsiin satsataan ja tämän eteen on todellakin nähty vaivaa! Tänne kannattaakin varata aikaa, kuten meitäkin ohjeistettiin, se menee kuin hujauksessa ja kun lähdön aika tulee niin tuntuu että tuliko nyt varmasti testattua kaikki.
Kun kysyin tenavalta syödessämme että mikäs täällä on parasta niin poika vastasi empimättä ’Kaikki!’
Tästä tuli kertaheitolla yksi meidän lempipaikoista!
Suosittelen käymään!
Ja laske vaan se tulivuori, se EI ole paha, minäkin laskin:)
Minna/lts