Leikki on lapsen työtä

Minun mielestäni lapsen kuuluu leikkiä.
Itse olen leikkinyt pitkälle yläastetta, toki barbileikitkin silloin jo vähän muuttivat luonnettaan, mutta leikki kuin leikki.
Asia on ollut mieleni pinnalla viime aikoina mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkosen lausuntojen vuoksi. Asiasta mm. täällä
Jari Sinkkonen on mielestäni äärimmäisen fiksu mies ja tietää mistä puhuu ja puhuu asiaa. Monessa asiassa olen täysin samaa mieltä, huomaan vaan nyökytteleväni päätäni kun luen hänen tekstiään.
Lapsienhan kuuluu hänenkin mielestään leikkiä. Harmillisesti monen lapsen, jo jopa ala-asteikäisten lasten, mielestäleikkiminen on lapsellista. Ja jopa joidenkin vanhempienkin, todella omituista.

Onneksi minun lapseni ovat leikkiväisiä tapauksia.

K leikki myös pitkään kuten minäkin ja hänen leikkinsä sekä kavereiden ja varsinkin serkkujensa kanssa oli todella mielenkiintoista seurattavaa.
He saattoivat kehitellä leikkejään ensin monta monituista tuntia,  he etsivät isoista kasoista osia ja hahmoja leikkeihinsä. Tekivät hahmoille koteja ja kaupunkeja. Rakensivat perheitä ja luonteita hahmoilleen. Itse leikkihän ei sitten edes kestänyt aina yhtä kauan kuin järjestelyt. Mutta mielikuvitusta riitti.
Voi että.
Silloin tämä äiti hykerteli ja oli onnellinen asiasta.

Myös H on leikkivä tapaus. Pienestä pitäen hänellä on ollut erittäin hyvä mielikuvitus ja leikit ovat olleet mielettömiä spektaakkeleita. Koskien sekä autoja että sota-ukkoja. Samoin legoja ja pehmoleluja. Nyt 11-vuotiaana, yhä edelleen, legot ovat hänelle todella tärkeitä. Enää hän ei hanki mitä tahansa paketteja vaan etsii huolellisesti Ebaysta juuri niitä hahmoja joita tarvitsee tiettyihin leikkeihinsä. Niitä hän sitten myös kuvaa videoille.
Mahtavia tarintoita hän saakin aikaiseksi. Jotain osioita ja ideoita niihin hän kopioi valmiista peleistä tai videoista ja sekoittaa sinne omia näkemyksiään. 

Onneksi myös H:n kaverit ovat leikkiviä.
Heillä on myös aina ihan mielettömät leikit keskenään. Nämä 4 poikaa kyllä ovat kuin tarkoitettu toisilleen, myös siitä tämä äiti hykertelee onnellisena. Kaverit kun on kuitenkin elämässä aika tärkeä asia, ja kun sieltä vielä löytyy ne sielun toverit niin avot vaan.
Pojat leikkivät yhdessä sekä legoilla että itsellään. Myös pehmolelut saavat aikaiseksi usein koko päivän kestävän leikin kun pojat rakentavat niille kaupunkeja henkilöineen ja sattumuksineen. Pojilla on myös muita yhteisiä mielenkiinnonkohteita aina Japanista ja mangasta tietokonepeleihin ja Hai-kaloihin. Leikin kautta.
En muuten usko että monellekaan 11-vuotiaalle pojalle voisi viedä pehmolelun syntymäpäivälahjaksi mutta niin vaan näille pojille voi. Siis muitakin pehmoja kuin vain Angry birdsejä. Onneksi näistä nykyajan mietteistä huolimatta lastani ei kiusata koulussa.
Päinvastoin, hän on ihan suosittu kaveri luokassa. H sulautuu joukkoon kuin joukkoon mukaan. 
Leikkisyyshän ei tee tyhmäksi. H on äärimmäisen fiksu kaveri minkä äiti on tiennyt aina mutta minkä koenumerot todistavat.

Aika kuvaavaa muuten näiden kaverusten tiimihengestä on H:n kertoma tarina koulun välitunnilta männä viikolta. Yksi pojista ei ollut osannut matematiikan kokeesta muutamia tehtäviä ja oli tunnin jälkeen sitä kovasti harmitellut että ei osaa mitään, niin yksi kaveruksista oli sanonut että ’ei se mitään haittaa, me tykätään sinusta silti’. Ja sille lauseelle pojat olivat sitten koko päivän naureskelleet ja sitä toistelleet iloisina toisilleen. Sydän ihan pakahtuu.

Lapseni ovat myös aina saaneet harrastaa mitä ovat halunneet, periaatteena on ollut että yksi seurallinen harrastus pitää olla. Siellä onkin listalla ollut karatea, kokkikerhoa, erilaisia tansseja, cheerleaderia, liikuntakerhoja, näytelmäkerhoja, jalkapalloa ym ym. Lisäksihän lapsemme harrastaa ’omia harrastuksia’ todella paljon, musiikkia, japania, k-poppia, mangaa, piirtämistä, sarjakuvien tekemistä ja lukemista ym.
Ja olen taas kerran Jari Sinkkosen kanssa samaa mieltä hänen osittain huvittavankin kommenttinsa kanssa.
Hän on nimittäin sanonut että

’lapsella, joka ei harrasta mitään, on iso riski kasvaa ihan normaaliksi aikuiseksi.’ 

Tämähän mielestäni tarkoittaa lähinnä sitä että lasta ei saisi ajaa harrastamaan vain vanhempien halun vuoksi vaan siksi että lapsi itse haluaa.
Koskien myös sitä, mitä lapsi harrastaa. Ettei lapsi joudu harrastamaan sitä mitä isi tai äiti joskus olisi halunnut muttei jostain syystä voineet.

Tuossa yllämainitussa lehtiartikkelissa mainitaan myös että lapsella kuuluu joskus olla tylsää, lapsen kuuluu sanoa että ’ei ole mitään tekemistä’ johon vanhempi voi sanoa että ’sellaista se elämä on’  -Se on normaalia arkea ja kuuluu mielestäni asiaan. 
Mutta luin jostain toisaalta (en harmillisesti muista mistä)  että jos lapsi sanoo niin usein, koko ajan tai heti kun koittaa sellainen tilanne jossa tekemistä ei ole, niin se saattaa tarkoittaa sitä että lapsella on liian ohjelmoitu elämä. Että hänen mielikuvituksensa ei riitä täyttämään niitä aukkoja jolloin sitä ohjelmaa ei yllättäen olekaan.

Meidän perheessä tällä hetkellä K:n lukio vie hänen aikansa eikä hän harrasta mitään seurallista harrastusta, jos poikakaveria ei lueta sellaiseksi…?hih.
H harrastaa liikunnallista Wau-kerhoa. 

Aikuisenakin kerkeää harrastamaan, sitten kun tietää voimavaransa.

Toivottavasti myös PikkuV:stä kasvaa leikkijä. Ainakin toistaiseksi näyttää kovasti siltä. Siten hän jo nyt autojaan kantelee ja asettelee kuin konsanaan isoveli aikoinaan sekä innoissaan seuraa isoveljen leikkejä. Ja mitäpä tämmöisestä hassunhauskasta äitistä, ikuisesta lapsesta, muuta voisi tullakaan kuin leikkijöitä.

Onkin aivan ihanaa kun saatiin yksi leikkijä lisää tähän talouteen kun tuon edellisen leikit sijoittuu jo niin paljon omiin oloihinsa yläkertaan sekä puuhailuihin kavereidensa kanssa.