Millanen vappu?

Life Time Story

Mietiskeltiin tuossa jokunen viikko sitten että mitäs tehtäisiinkään vappuna. Kun molemmilla on jopa kolmen päivän vapaakin! 

Ensimmäinen ajatus oli että kutsuttaisiin tuttavaperhe parista vaihtoehdosta meille vapun viettoon, grillailemaan, saunomaan ja iltaa istumaan. Olisi ollut ihan kauhean kivaa ja varmasti myös aika hupaisa, rento vappu. Jotenkin tämä kevään hurja hektisyys ja sen jatkumo kuitenkin luovutti sen ajatuksen rauhan tieltä pois, kaipasimme rauhaa

Sitten tulikin mieleemme että ehdottaisimme anopille josko he ottaisivat meidät vappukyläilylle mökilleen, Liperiin. Siellä sitä olisi rauhaa ja muutenkin mukavan leppoisaa. Vaihtoehto olikin voimassa ihan loppuun asti, mutta luvattujen kelien vuoksi voi sanoa että onneksi ei siihen päädytty. Olisi jotensakin kurja mökkikeli..

Sittenpä pompsahti yhtäkkiä ihan hullu idea lähteä Rovanniemelle. Yhden napin painalluksen päässä oli jo mökkivaraus sinne mutta... ei sittenkään. Rovanniemellä olisi ollut valokuvanäyttely jossa olen osallisena. Lisäksi samaan syssyyn olisi saatu aiemmin haaveilemamme minikaupunkiloma. Esteeksi tälle ihan mahtavalle vapulle tuli aika, ja rahakin. Matkaan menisi aikaaihan liikaa ja rahallekin on tällä hetkellä aika paljon käyttökohteita.

Niin, sitten ajateltiin ensin vähän hymähdellen ja aika pian innostuen että vietettäisiinkin vappu ihan vaan kotona ja omalla porukalla. Hmm, niin joo, miksei. Joo, hmm, niin mikäettei. Ja niinpä me nyt teemme. Grillataan, ulkoillaan, saunotaan, puhalletaan ilmapalloja ja serpentiiniä, käydään vapputorilla ja tivolissa, tutustutaan uuteen lähialueen Supercorneriin, kyläilläänkin, rentoudutaan ja ihan vaan oleskellaan ja laiskotellaan. Nautiskellaan. Kun eilen katselin kokkikirjoista että mitäs me grillaillaan ja tein samalla miehelle kauppalistaa, oli oloni onnellinen ja kotoisa.
Oikea päätös siis.

Että sellanen vappu.

Mutta ennen kaikkia yllämainittuja, toivotaan upeita kelejä!
Ainakin tällä hetkellä, aamun lumikatastrofin jälkeen, hyvältä näyttää; aurinko paistaa ja grilli on jo valmiuksissa, siispä, VAPPUJA!
Minna/lts

Kommentoi