Minä ja Mundu
Minun ja Mundun 19-vuotis kihlapäivä on tänään! Menimme kihloihin 21.2.1995
Meille tämä kihlapäivä on se THE päivä. Toki hääpäiväkin on tärkeä, mutta tässä päivässä on vaan niin paljon historian havinaa että jo pelkkä päivämäärän kuuleminen jossain muussa yhteydessä saa sukat jalassani pyörimään ja mahaani perhosia. Meidän rakkauden päivä!
19 vuotta!! Se on paljon se..!
Ja mikä parasta, rakkautemme on elossa!
Meille molemmille yhä edelleen tärkeintä elämässä on se että pääsemme kertomaan toiselle päivän tapahtumat. Mikään ei ole mitään ennenkuin se on toiselle kertonut.
Rakkautemme vuosien mittaan on syventynyt ja monet mutkat matkan varrella on vain lujittanut meidän päätöstämme olla yhdessä.
Jo silloin kun tapasimme, me olimme jotenkin täysin varmoja siitä että me olemme lopun elämää yhdessä. Menimme kihloihin jo 4 kuukauden yhdessäolemisen jälkeen, heti kun mies pääsi armeijasta ja siitä kuukauden päästä muutimme yhteen. Ja parin vuoden sisällä meillä olikin jo vauva.
Mitään en suhteestamme pois jättäisi. Kaikki tapahtuneet tekevät meistä sen mitä olemme. Yhdessä vahvoja. We are.
Rakastan miestäni niin paljon ettei kukaan voi toista rakastaa, paitsi varmasti mieheni minua.
Olemme myös toistemme parhaat kaverit. Juttelemme kaikesta. Joskus ihan alkuaikoina pyytäessäni siskoltani apua erääseen asiaan, siskoni opasti minua että puhukaa aina kaikesta, niin hekin miehensä kanssa tekevät. Ja niin me teimme.
Vielä tähänkin päivään asti noudatan siskoni neuvoa, me puhumme aina kaikesta.
Jos ärsyttää, me puhumme. Jos mietityttää, me puhumme. Jos tuntuu helekkarin hyvältä, me puhumme.
Jos ei heti alkuun pysty jostain puhumaan niin ensin voi kirjoittaa kirjeen ja puhua sen jälkeen.Toimii.
Meillä on kertynyt yhteisiä mielenkiinnonkohteita rutkasti. Onhan meillä jo yhteistä elämää takana enemmän kuin elämää ilman toista.
Meillä riittää kun toinen ajattelee jotain niin toinen jo tietää mitä tehdään kohta. Ajatukset natsaa yhteen kuin TupullaHupullaLupulla.
Emme myöskään ole jumahtaneet. Samaan muottiin, sohvalle istumaan tai siihen että toista ei kiinnosta jokin mikä toista kiinnostaa.
Innostumme sekä toistemme asioista, yhteisistä asioista, kuin myös elämästä ylipäänsä.
Mikään ei meitä jarruta.
Riitelemmekin, toki, mutta sovimme helposti. Tiedämme jo riidellessä että ’voi itku ihan turhaa tämä mut pakko vaan riidellä loppuun’. No, puhdistaahan se ilmaa..
Meillä on paljon paljon yhteisiä muistoja. Olemme menneet ja tulleet siellä ja täällä. Lapset ei estä meitä elämästä omaa elämäämme. Se moodi onkin ollut pakko ottaa jo siksikin että saimme ensimmäisen lapsen niin varhain ja nuorena. Onneksi meillä on toimiva tukiverkosto ja lastenhoitoapua riittää. Ihan alkuaikoina siitä oli jopa runsaudenpulaan asti. Usein mietimme miehen kanssa että ’jaahas, Kapu on taas hoidossa, mut mitäs me tehdään?’
Sitä ongelmaa meillä muuten ei myöskään ole ikinä tosissaan ollut, sitä ettei keksittäisi kahdestaan tekemistä tai että mielessä olisi vain lapset. Ehei, me keksittäis kyllä, vaikka lapset otettaisiin kuukaudeksi hoitoon niin meillä ei olisi mitään ongelmaa. Nautimme kaksistaan olosta, joko tehden jotain tai sitten ihan vain olla öllöttäen. Me käymme konserteissa, teattereissa, festareilla, ravintoloissa, matkustelemme, näemme ystäviämme jne.
Ja osaamme todellakin jutella muistakin asioista kuin pelkistä lapsista, tai ylipäänsä arki-asioista.
Meillä on paljon myös tulevaisuuden suunnitelmia, sekä lähelle että kauas. Jopa ihan hamaan tulevaisuuteen asti, tottakai.
Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluukin se että lähdemme pitkästä aikaa illalla kahdestaan ulos syömään! Uulalaa, voin sanoa että ehkä vähän nautitaan.
Pidemmälle menevät suunnitelmat koskevat lähinnä tulevaa kesää ja reissua. Ja on meillä jo suunnitelmia ensi kihlapäivänkin varalle. Silloin mittarissa on siis 20 vuotta, mahotonta. Ja jotain mahotontahan silloin pitää sitten tehdäkin!
Minä arvostan ja kunnioitan miestäni eniten maailmassa, eikä pienin syy ole siinä että hän ihan oikeasti kestää minua! Hän on maailman paras ihminen, maailman paras mies, maailman paras isä lapsilleen. Hän on monta muutakin maailman parasta mutten ala niitä tässä nyt kuitenkaan kuvailemaan sen enempää. Noh jos muutaman, hän tekee muunmuuassa maailman parhaan aamukahvin! Hän on myös maailman paras skabamestari, maailman paras remontoija, sitkein ja kärsivällisin mies, maailman paras hassuttelija, maailman komein tottakai, maailman rakkain (muttei rikkain, onneksi) ja kerron sitten senkin että maailman paras suudelmakin on häneltä, hih hih..
Mutta mikä parasta, hän on minun♥
Ystäväni laittoin facebookiin kauniin runon joka kertoo kaiken:
Onnen kahle kultainen
ihanin tunne ihmisen.
Lämmin loiste rakkauden
sydän on löytänyt sydämen