Muistojen kukka

Muistoja tulvii mieleen nyt, varmastikin meidän 20-vuotis juhlavuoden kunniaksi.

Saimme miehen isältä tämän kukan aivan seurustelumme alkumetreillä. Eli jotain 19 vuotta sitten.

Siitä lähtien se on kasvanut monenlaisessa ruukussa, monenlaisessa kodissa, järjestyksessä, paikassa, huoneessa. Löytyy myös monesta valokuvasta.

Koko ajan kasvaen, tietysti. Ainut vaan että tämä kukkanen kasvaa ihan oudolla tavalla. Nimittäin pituutta ihan todella paljon, mutta paksuutta tai lehtiä ei juurikaan. Kasvi otti mielestämme jokaisen lapsen syntymän aikoihin aimo harppauksen kasvussa. Se on siis todellakin elänyt meidän elämämme mukana! Kiemuravartta on tuettu kepeillä ja rautalangoilla ja joskus se on nojaillut seiniinkin ettei vaan katkeaisi.

Siitä on otettu jo muutama pistokaskin mutta silti se on nyt kasvanut jo liian pitkäksi. Yli kaksimetriseksi kepiksi, jossa vain latvassa on muutamia lehtiä. Siispä päätimme pienen pohdiskelun jälkeen että nyt on aika katkaista kasvi ja aloittaa sen kasvu ihan alusta.
Kukka oli kasvanut niin pitkäksi että siitä piti valokuvakin ottaa kolmessa osassa, hih hih. 

Kukasta on yksi pistokas kasvamassa kovaa vauhtia lasten huoneessa ja tästä jää nyt vain pieni tökö (juuri!) aloittamaan elämänsä alusta olohuoneessamme. 

Iiiiiik!

Tökö pääsi iloisen limen väriseen ruukkuun Turkista tuotujen kivien kanssa katselemaan josko täältä vielä ponkaistaisiin kaksimetriseksi hujopiksi.

Ja kappas vaan, mikäs sieltä löytyikään tarkemmalla katselulla?
Uusi alku!