Oodi ystävyydelle -ystävyyden kuvat-

Kyllähän se vaan nyt niin on että ilman ystäviä ei elämässä pärjää.

Ystävänpäivä on tulossa mutta oikeastaan tämä postaus ei lähtenyt siitä vaan olen muutenkin miettinyt paljon ystävien merkitystä viime aikoina. Itseasiassa ollaan joskus ystävien kanssa mietitty että ystävänpäivä pitäisi olla joka päivä! Ja onkin, ainakin minulla mielessäni ystäväni ovat usein. Mutta onhan se silti ihan kiva että on myös se yksi päivä jolloin on lupa ajatella ystävää vielä vähän enemmän, hihi.

Olen siinä suhteessa onnellinen että minulla on ystäviä, rakkaita sellaisia. Ja periaatteessa saatavilla aina kun tarvitse, toiset tosin vähän kauempana. 

Muutimme vanhempien kanssa toiseen kaupunginosaan ollessani kolmannella luokalla ja se oli vähän vaikea paikka. Ne ystävyyssuhteet joita olin luonut koko pienen elämäni ajan, jäivät taakse. Yritimme pitää niitä pitkään hengissä vanhempien avustuksella mutta ei se ole niin helppoa. Jos ei aikuiselle niin ei lapsellekaan. Sain monia hyviä, muutaman ihan parhaankin. (kiitos teille♥), ystäviä uudessa paikassa mutta jotenkin oli aina tunne että omasta paikasta sai vähän ’taistella’ koska kaikilla oli jo ne tiiviit suhteet. Suhteet joita he olivat rakentaneet sen ajan kuin minäkin, toisessa paikassa.

Ja sitten muutimme taas teini-iässä takaisin lapsuudenseuduilleni, seitsämän vuoden jälkeen, olin aika innoissani mutta myös hieman surkeana koska taas ne ihanat ystävät jäivät toiseen paikkaan, hiljalleen hiipuivat ajan kanssa toveruudeksi. Uudessa/vanhassa paikassa oli kuitenkin yksi, joka kaikesta huolimatta oli säilynyt rakkaimpani ystävänäni. Ja hänen ansiosta siellä rajähti, sain taas uusia ihania ystäviä. Nuoruuteni ystäviä jotka ovat niitä rakkaimpia ihmisiäni tälläkin hetkellä. 

Tällä hetkellä on muutama ihminen, ystävä, joita ilman en vaan yksinkertaisesti pärjäisi. Ihmisiä joiden kanssa on oikeastaan päästävä tekemisiin säännöllisin väliajoin koska muuten ei pää kestä. Pitää päästä kertomaan niin iloasiat kuin myös purkamaan muiden ihmisten ajattelemattomuus. Täytyy ehdottomasti myös päästä kuulemaan sen toisen ihmisen kuulumiset. On myös tärkeää tietää että on monta ihmistä johon voi hädän (pienen tai ison) edessä ottaa yhteyttä ja toisaalta taas on valmis antamaan kaikkensa jos toinen soittaa vaikka keskellä yötä.  Auto on jo käynnissä. Ystävät tunnistaa myös siitä että tämä kaikki tapahtuu vastavuoroisesti. Ei vain toiseen suuntaan. Aina saa apua pyytää ja toisaalta myös aina on valmis auttamaan.

Ne muutama ihminen jotka ovat nuoruudesta jääneet, ovat jumahtaneet nurkkiin kuin iilimato ihoon. Joskin sillä erolla ettei sitä pois haluaiskaan. Sieltä ne rakkaimmat ihmiset löytyy, on nähty ja koettu niin paljon ettei mitään järkeä. Ja menoissa ei todellakaan ikinä ollutkaan mitän järkeä. Haha. Olette korvaamattomia, muistakaa se aina!

Myös serkuistani löytyy sellaisia joiden kanssa on aina oltu hyvin tiiviitä, lapsuudesta lähtien.Ensin on nähty lapsuus kerran kuussa tai kerran vuodessa, sitten nuoruudessa vähän näkemisiä ja/tai kirjeitä ja kortteja kunnes sitten onneksi veri veti ja tässä ollaan. Sitten löytyy ne serkut, joiden kanssa vanhemmalla iällä on vaan oikeasti kolahtanut.  Minun rakkaimpiin ystäviini kuuluu siis myös serkkuja. Muutama niin rakas etten henkeä saa. 

Sitten on siskoja, pari isosiskoa omasta takaa ja yksi miehen kautta, pikkusisko. Se mitä en ikinä ’oikeasti’ saanut. Siskot, joilta olen saanut elämässäni paljon apuja ja ymmärryksiä. Isosiskot on auttaneet niin lastenhoidossa, elämän alun pyörittämisessä kuin parisuhteessakin. Pikkusiskosta varsinkin on viime vuosina tullut ihan kuin oikea sisko. Hän on myös henkireikä minulle. 

Myös siskojen, serkkujen ja ystävien puolisoista on pikkuhiljaa tullut aika tärkeitä.

Sitten on ne tätitettävät, ne joiden kanssa on jotenkin kummallisesti ystävystynyt sitä mukaa kun he ovat vanhentuneet. Sieltä kasvaa ystäviä kuin sieniä sateella. Aika makeeta. Nuoret on elämän rikkaus.

’Teatteriystävät’. Oijoi, niin mahtavia tyyppejä ettei mitään rajaa. Osa jo jotain seitsämän vuoden takaa ja osa tipahdellut siinä varrella. Yhteiset kiinnostukset huolimatta erilaisista elämäntilanteista pitää jengiä kasassa. Nähdään ja kuullaan harrastuksen kautta sekä muutenkin. Kulttuuririentoja.

Miehen ystävät, hekin puolisoineen ovat löytäneet paikkansa sydämessäni.

Ystäviä on tullut myös työn kautta. Muutamia kasaan kulahtaneitakin. Niinkin voi elämässä käydä. Kun ensin on ihan kiinni ja yhtäkkiä onkin ihan irti. Se on kuin parisuhteesta  eroaisi. Ero on kamala mutta pakollinen.

Yksi parhaista ystävistäni on tietysti mieheni. Ehkä se paras. Se jos mikä on aikamoinen tuurinkantamoinen! 
Myös tyttäreni on ystäväni. Mutta siinä, kuten myös tätitettävieni kanssa, pidän kyllä aina sen tietyn vanhemman roolin. Pahimmissakin parhaimissakin tilanteissa.

Ystäviä yllättävistä paikoista. Muunmuuassa konsertista. Elämämme yhdet ihanimmista ystävistä on löytynyt sieltä eturivistä. Kuinka voikaan vielä näin iäkkäätkin kokeneetkin ihmiset löytää sellaisia sielun kumppaneita.. Tyhjästä eturivistä. Kertaheitolla

Näin vanhemmiten on myös sanottava että kaksi parasta ystävääni löytyy äidistä ja anopista! Voiko moni niin sanoa. Kyllä on niin paljon elämää ja elämäntilanteita yhdessä nähty ja koettu, henkeviä keskusteltu ja asioita anteeksiannettu, että kaikista suurin rakkaus heitä kohtaan.

Että jotenkin näin aikalailla normaalinaiselle tämä joukko on aika arvostettava. En minä oikeastaan enempää voisi pyytäkään. Välillä pidetään yhteyttä enemmän, välillä vähemmän mutta mielessä ovat aina tai ainakin usein. Jos minä joskus johonkin ihmiseen kiinnyn niin en minä helposti häntä irti laske. Luottamuksen antaminen on minulta joskus vaikeaa. Pyrin koko ajan parempaan, siihen että luottaisin ja luovuttaisin ystävyyteni paremmin. Ja toisaalta taas mietin että tarvitseeko ystäviä muka liikaa, ehkä laatu korvaa määrän tässäkin asiassa.

Nasu tuli Puhin vierelle. 
Puh? , kuiskasi Nasu.
No mitä?
’Ei mitään’ sanoi Nasu ja otti Puhin kädestä kiinn, ’tarkistin vain että olet siinä, ystäväni’
-Nalle Puh-

Tähän tänään ystävänpäiväkortissani olleeseen runoon kiteytän sen ajatuksen että se riittää, että se ihminen on sun elämässä, että sä tiedät sen ja sen että se auttaa sinua. Se että se ymmärtää ja haluaa nähdä. Juo sun kanssa viiniä aamuun asti ja laittaa silti aamulla sut liikkeelle. Että iloitsee sun puolesta ja hauskuttaa sua tiukan paikan tullen. Että se tukee sun hölmöjä päätöksiä ja murmattaa kanssasi miehistä. Että laulaa sun kanssas karaokea ja pelastaa sut pulasta. Että itkee sun kanssa ja lohduttaa. Nauraa räkäsiä ja haukkuu hölmöjä. Ettei selän takana halua sinulle mitään pahaa ja että osaa iloita sinun menestyksestä. Että se on siinä. Että rakastaa sua ja sä sitä. Eikös sitä ole ystävyys? Ainakin mulla on. 

Minä kävin koko aamupäivän vanhoja valokuviani läpi laittaakseni tänne kivoja kaverikuvia. Olin jo pyytänyt ystäviltäni luvat julkaisuun. Sain niin paljon kuvia kerättyä, yli 60, että olisi ollut pakko karsia niitä tänne laittaakseni. En kuitenkaan pystynyt sitä tekemään joten päätin etten sitten laita yhtään. Käytetty aika ei ollut kuitenkaan hukkaan heitettyä koska sain elää ihanissa muistossa ihanien ihmisten kanssa. Sitten tuli mieleen että mikäs se onkaan se paikka jossa tulee usein yksittäinen ystävä mieleen, no se on tietysti JÄÄKAAPIN OVI! Ja siellä ne magneetit.
Siispä kasasin ystäviltä saadut magneetit kasaan ja otin siitä kuvan, toisessa kuvassa on sitten magneetit joista tulee mieleen joku ystävyyteen liittyvä asia tai paikka tai tapahtuma. Kolmannessa on muistoja muuten vaan 🙂

WP_20160212_17_41_52_Pro.jpg

WP_20160212_17_46_52_Pro.jpg

WP_20160212_17_50_46_Pro.jpg

Kiitos ystävät kun ootte ja tässä on teille ystävälaulu:

 

 

Hyvää ystävänpäivää,
Minna/lts

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *