Täällä ollaan!

Takana ihan mieleTTömän ihana susipiikkihampaiden serkusviikonloppu. Olen sitä mieltä että jokaisella ihmisellä pitäisi olla elämässään tuollaisia ihmisiä kuin he ovat. He ovat täysin eittämättä omaa verta ja olo heidän kanssaan on maailman luonnollisin asia. Tuon viikonlopun voimin elää monta pimeää talvipäivää ja sydän on pullollaan rakkautta. Serkut on yksi elämän tärkeimpiä asioita (tähän kategoriaan lukeutuu tietysti myös kokoontumisessa luonnollisesti olleet siskot♥). Miehellänihän ei sellaisia ’ihan oikeita serkkuja’ ole, mutta hänkin on minun sukujeni kautta niitä onneksi saanut. Jokainen ansaitsee serkun.

KIITOS serkut ja siskot (+bonusmiehet) aivan ihanasta viikonlopusta Mansikkamäellä! (ensi vuonna superhypergeissi sit!)

Mutta niinhän siinä kävi että lauantai-iltana tohkeissani jalkani satutin, nilkan venäytin ja sitä olen tässä sairaslomalla lepuutellut muutaman päivän. En jaksa kyllä edes valittaa koska hyville keleilleppä tämä pakkolepo sattui. Olen lueskellut kirjaa auringossa, istunut hiekkalaatikon reunalla, katsellut elokuvia, loikoillut rannalla viltin päällä ja katsotut miesteni hiekkaleikkejä, olen myös vetryttänyt jalkaa kävelyttämällä sitä hitaasti, kuten lääkäri käski. Mikäs tässä siis ollessa. Varsinkin kun huomisen työpäivän jälkeen alkaa LOMA. Ja jalkakin alkaa taas toimimaan.

Tässä on kieltämättä tunnelma jo siirtynyt lomamuudille. Yksi työpäivä vain. 

Lomaa odotellessa siis, 
Minna, joka istuu tässä testinä passikuvapaikalla olohuoneessa. Mies nimittäin ottaa itsestään kuvat passia varten, saa nähdä hyväksyykö poliisilaitos ne. Tai mähän ne otin, mies asensi säädöt, hihi..