Kukapa olisi uskonut että minä, yläasteen kitupuikottelujen jälkeen, kaivelen virkkuukoukun vapaaehtoisesti esille ja teenkin sillä jotain. Siis muutakin kuin jotain yksinkertaisia käsinauhoja. Sen verran taisi sormet verillä mennä nuo koulun aikaiset virkkaamiset, tiedättehän tiukat langat, tiukat langat, että ei ihan hirveän hyviä muistoja sieltä jäänyt.
Mutta nyt, mitäpä sitä ei tekisi, tälläinen haastehullu, ystävyyden eteen. Meillä on siis jälleen ystäväperheen kanssa menossa jo perinteinen haastekipailu. Tämä on tälläinen pieni, joka ilmeisesti venyykin, ainakin miesten yllätykseksi, ’vähän’ pidemmäksi, välihaaste. Virkkaaminen. Langoista pitäisi paketissa olevien lankojen ja ohjeiden mukaan syntyä jotain. Jotain punaista. Jotain mutta mitä, sen ehkä vielä näemme, ehkä emme. mutta alkuun on päästy. Ja niin on kuulemma päästy siellä toisessakin päässä. Ap-ua. Paniikki iskee, pitää lähteä tästä virkkaamaan, heippahei!