On ollut kiirettä, huh huh. Töissä on ollut aivan mieletön meno päällä ja välillä tuntuu että aivot ei meinaa oikein pysyä perässä. Kaikki hössötys meinaa välillä vähän jatkua vapaa-ajallakin mutta onneksi ne on suurimmaksi osaksi mielekästä toimintaa. Ei siinä etteikö työtkin olisi, tykkään siitä kyllä. Liiasta kiireestä en, siitä meinaa vain mennä hermo, tai ainakin ne aivot..

Kaiken kiireen keskellä minua kannattelee pienen pienet asiat. Ne vie arkea eteenpäin. Miten paljon voikaan ilahduttaa kun sain vihdoin hommattua pitkään himoitsemani sisäpuutarhan yrteille. Keittiössäni kasvaa nyt oikein elävän ja virkeän näköisinä, jo viidettä päivää!!, basilikaa, persiljaa ja timjamia. I’m loving it!

En voi edes sanoin kuvailla miten ihanaa on peuhata tenavan kanssa lumessa. Olemme käyneet liukurimäessä, rattikelkkailemassa ja metsäretkillä. Olemme tehneet lumitöitä pihalla ja ajelleet Plaston aurarekalla polkuja. Naurettu ja iloittu mokomasta valkoisesta aineksesta. Aivan mahtavaa! Pliis, pidä tämä, pliis!

Olemme myös pelastaneet yhden aikataulullisen päivän käymällä syömässä koko perheen kera Hesburgerissa. Samaisena iltana nautiskelimme iltapalaksi ihan rauhassa juustopöydän herkkuja feat. pannukakku.

Luonamme on vieraillut ihania ihmisiä ja se on kyllä ykkösjuttu aina mitä piristämiseen tulee. Olen myös kuullut ihania uutisia muutaman ihmisen tiimoilta joka myös on aihe omaankin onneen. Onnellinen toisen ihmisen puolesta.

Olen ollut aivan sikasikaonnellinen (sallikkaa sioitteluni) poikieni suhteista. He ovat enemmän ja enemmän alkaneet touhuamaan yhdessä. Alussa tenava oli teinille vain vauva, sitten vähän sellainen söpö mutta pakollinen. Ehkä uhkakin. Nykyään teini on ottanut taaperon opetuslapsekseen. Hän opettaa omia taitojaan ja ottaa mukaan katselemaan omia toimintojaan. He rakentelevat yhdessä junaratoja ja legoja ja pelaavat valomiekoilla. Joskus teini pelaa taaperolle sopivia pelejä jotta taapero voi istua vieressä kannustamassa. Heillä taitaa olla jo oma inside-huumorinsakin. Kymmenen vuoden ikäerokaan ei estä sisarussuhteita, jos niihin antaa mahdollisuuden. Oijoi että on herkullista!

Onnellisuutta tuo Gilmoren tytöt ja oma tyttö. Ihanaa kun hän asuu melkein naapurissa ja häntä näkee usein. Onneksi on myös kaikenmaailman whatsupit ja muut että kuuleekin aika hyvin. Vähän kyllä huolestuttaa se että hän menee Gilmoren tytöissä kohta minun edelle. Sitä en salli!

Vaikka töissä onkin saanut juosta tuli hännän alla, niin siellä on myös saanut tutustua uusiin ihmisiin, ja se on hienoa. Toiselta ihmiseltä saa aina itselleenkin jotain. Joskus, harvoin, jopa älyttömän hyvän ystävyyssuhteen. ’Jokainen ihminen tuo elämääsi jotain. Hän joko jää tai on ohikulkumatkalla, mutta aina hän jotain antaa’

Liikunta saa mielen hyväksi ihan milloin vaan. Siksi yksi viikon lempihetkistäni onkin taaperon jumppatunti. Viipottajat. Vipe on niin riemuissaan ja innoissaan kaikesta, ja hänen naamansa on yhtä hymyä. Hän on niin onnellinen onnistumisista ja varsinkin siitä jos ryhmän vetäjä huomaa hänen onnistumisensa. On onnea olla iloitsemassa hänen kanssaan. Olen myös aloittanut ’Lihakset hiihtokuntoon’ -kotijumpan ja ai että miten hyvältä tuntuukaan kipeät lihakset. Tietää tehneensä. Kohta alkaa hiihto!Jee!

Kyllä tämä siis tästä, kiireenkin keskellä kerkeää tapahtumaan mukavia ja mielenkiintoisia asioita.

Siksi jaksaa. Ja niiden avulla.
Minna/lts