Aika on suhteellinen käsite. 

Tänään oli aika aloittaa työt. Aika vetää farkut jalkaan (oli muuten erittäin outoa), hymy naamaan ja asiakaspalvelu-asenne kohdilleen.
Tietynlainen haikeus ilmassa kotoa lähdin, mutta ei kuitenkaan niin paha kuin olisin olettanut.
PikkuV on kuitenkin isänsä kanssa, isänsä joka on kaikella tapaa samat osaava vanhempi kuin minäkin.

Päiväni iltani töissä meni nopeasti ja minulla oli kivaa, ihan oikeasti kivaa. 
Pienen pieni ikävä välillä, lähinnä pienintä ukkelia mutta ei karmiva kuitenkaan. 

Ei ihan voi sanoa että ’Ihan kuin ei ois poissa ollutkaan’ ..mutta melkein.
Kivat työkaverit ja mukavat ja värikkäät asiakkaat. 
Mutta myös paljon kaikenlaista uutta. Ja jännää.

Puolitoista vuotta meni kotona nautiskellen, korvaamatonta ja kullanarvoista aikaa. Jäisin edelleen kotiäidiksi jos se taloudellisesti olisi mahdollista. 
Mutta koska ei ole, niin on mahtavaa että on työapaikka johon palata!

Aika meni siis kotona nopeasti jonka osasin etukäteen kyllä jo aavistaakin, siksi otin siitä ajasta ihan kaiken irti.
Tallensin aktiivisesti muistoja aivolohkoihini että muistaisin sen ajan aina. (Huonon muistini onneksi on myös valokuvat keksitty, hihi.)

No, siis eihän minulla vielä täydellä vauhdilla nämä työt alkaneet vaan pikemminkin niin että tulevan vuoden lähinnä harrastan töitäni.
Enemmän minulla on kotiäitiyttä vielä kuin töitä, mutta yhden aikakauden loppu tämä kuitenkin nyt on. 

Ja nyt voin jo ennustaa että tuleva vuosi menee varmasti samoiten melko nopeaan ja ennenkuin huomaankaan, on jo mietittävä seuraavan vuoden kuvioita. 
Mut ei vielä, ensin nyt vaan harrastetaan vähän aikaa. 

Ja koitetaan löytää balanssi töiden ja vapaa-ajan suhteen. Ettei mikään kärsisi liikaa. 

Hyvällä tiimillä se varmastikin onnistuu, ainakin ajan kanssa.
Aika aikaansa kutakin…