12. Eteisessä tervetulleeksi vieraitamme toivottelee pikkuruinen lankatonttunen.
Olen saanut tämän joskus kauan sitten tädiltäni.
Tämä oli kiinnitetty kynttilänjalkaan joka sittemmin on hävinnyt tai rikkoutunut mutta tonttu on jäänyt.

’Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee,
talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.’

*****
 

Kyllä tässä joulun alla taas hoppua riittää. 
Olen kuitenkin aina rakastanut joulun alla juuri sitä että silloin tulee nähtyä (melkein) kaikkia kavereita.
Joko se on se joulun tunnelma, että kaikki haluaa vielä kerran nähdä toisensa ennenkuin vuosi vaihtuu ja alkaa uudet kujeet.
Ja tietysti myös se että haluaa jakaa iloa antamalla ystäville pienet joulumuistamiset. 
Tänä vuonna itsellä on ollut se etu etten ole töissä joten on ollut aikaa tavata ystäviä entistä paremmin.

Silti vaan tuntuu että päivässä on liian vähän tunteja tai ehkä tässä tapauksessa viikossa päiviä. Nyt ollaan jo puolessa välissä kalenteria menossa. 

Mutta, minä olen kaikista paras kiireessä ja viimetipassa joten minua ei tämä aika ahdista ollenkaan. Pieni kiire on vain hyväksi, pitää sopivasti virkeänä. 
Sivuaivolohkossa tosin jo kolkuttelee että ihan kohta alkaa työtkin pyörimään, voi olla että sitten jo ahdistaa ajankin puute.
Samoin alkaa tyttären vanhojentanssin järkkäilyt ja monet muut Uuden Vuoden uudet kuviot.
Mutta. Olen hyvä myös siinä etten stressaa tulevia, ne kyllä tulee sieltä ihan pyytelemättä ja taas kerran, olen paras ja tehokkain viime tipassa. Pienessä piinassa.

Niin, nämä ystävien ja läheisten näkemiset ei tosin ole piinaa ollenkaan vaan sitä maailman parasta ajanvietettä, siksi ei siis haittaakaan vaikka vähän kiire onkin. Niistä selviää kyllä ja tässä tapauksessa, joulun rauha palkitsee. Sitten saa monta pyhäpäivää viettää rauhassa perheen kera.  

Tähän väliin sopiikin pätkä lempi lastenrunokirjastani, jonka sain joskus pikkusena tyttönä eräältä Visa-pojalta. 
Eli Tiitiäisen satupuusta Kattilat ja perunat-runosta sen loppuosa:

’Voi tätä hoppua hoppua hoppua
huusivat perunat, voi tätä hoppua
ei tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy, laukata laukkaa
ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua
kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa
hyvää jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä
voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua’

Eilinenkin päivä oli kaikintavoin kiireinen joten ruokakin oli tehtävä osissa. Siispä tein puolukkapuuron alun päivällä yhdessä vapaassa rakosessa, sehän on tosi nopea tehdä, menee noin 15 minuuttia. Sen jälkeen puuron on hyvä jäähtyä hyvin. Sinä aikana kävimme kyläilemässä isäni luona jonka jälkeen miehen lähtiessä vielä postiasioille (näissä tapauksissa osaan olla kiitollinen että on kaksi aikuista, tekemiset voi jakaa!), minä luin pojan kanssa kokeeseen ja hurruutin koneella puolukkapuuron loppuun. Siinä meni noin 20 minuuttia. Mies toi kaupasta vielä riisi- ja perunapiirakat ja näin oli päivällinen valmis. Lautaset ja lasit vaan pinoon ja pöydälle. Pikaruokaa parhaimmillaan!

Tänään uhmasimme taas PikkuV:n kanssa säätä.
Erehdyin sanomaan hänelle sisällä, katsomatta ulos, että lähdetäänkö Stigalla ulkoilemaan..
No, sehän oli nimittäin sitten lähdettävä vaikka keli ei ehkä ollut sille todellakaan kaikista sopivin. Me menimme sellaisia kinttupolkuja että hyvä että V pysyi kyydissä. Koska teillä ei ollut lunta nimeksikään. Mutta mikäs siinä, sehän vain nauratti kaveria.
Saimme käytyä muutaman mäen laskemassa ja eikun takaisin yli hiekan ja kinttupolkujen.
Ja näin V oli tyytyväinen ja äiti tajusi että mitä tahansa ei enää kannata ääneen sanoa tälle pikku söpöliinille, hih hih.

Tänäänkin voisi sanoa että kiirettä pittää. Kohta tulee mies kotiin ja meidän on jouduttava kauppaan, että kerkeän sitten jonkun palasen syömään kun illalla on vielä tämän vuoden viimeiset teatteriharkat. Pääsee vielä vähän nauramaan kamujen kanssa ja heittäytymään hurrrjaksi.
Ai että se on sellaista mielen tyhjentämistä ja ilon varastoimista tuo minun harrastus. Juuri sanoin miehelle että vaikka työt alkaa ja vie paljon minun illoista niin tuonne on pakko päästä mahdollisimman paljon koska se on se minun henkireikä. Eiköhän se jotenkin sinne uuteen rytmiin saada ujutettua. Pakko.

Tänä iltana harkkojen jälkeen on vielä treffitkin! Jotain mies eilen vilautteli keksineensä jo ja minua alkoi jännittää että mitäs ihmettä,
jotain muuta kuin Scrabblea?? Hih hih. Jännää.