Vuorotyön haasteet  …osa sata…

Vaikkei meillä kummallaan miehen kanssa (onneksi) ole kolmivuorotyötä, niin kyllä nämä ihan perusvuorotyötkin tuottavat arkeen monenlaisia ongelmia. Varsinkin kun perheessä on eri-ikäisiä, huomiota vaativia, lapsia. Kaikkien elämän osa-alueiden sovittelu on aikamoista palikoilla rakentelua. Meillä ei voi olla säännöllisiä sukupäivällisiä sunnuntaisin tai saunailtaa lasten kanssa aina lauantaisin.

Kavereiden näkeminen ja jopa yhteydenpito on erittäin hankalaa. Usein itse on iltavuorossa ja kaverit päivätyössä. Itsellä on vapaapäivät viikolla ja kavereilla viikonloppuna. Siksi kahvittelut ja jopa puhelimella kuulumisten soittelut on välillä työn takana. Periaatteessa kaikki tapaamiset pitää sopia hyvissä ajoin etukäteen. Ex-temporet on melkein tuntematon sana minulle, mutta silloin kun sellainen onnistuu, se tuntuukin extra-hyvältä! Ja onneksi on mm. facebook jonka avulla yhteyksissä voi olla ajasta riippumatta sekä yksittäin että ryhmissä. 

Kun on paljon iltavuoroa, on ne yhden tai kahden päivän illat yleensä pakko pyhittää perheelle, kauppakäynneille ja muulle arjen suunnittelulle. Koska joskushan nekin on tehtävä. Lisäksi myös ihan vain olla-oleminen on tärkeää. Sama koskee viikonloppuja. Kun on noin yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa, ja miehen kanssa yhteinen on vain noin kerran kahdessa kuukaudessa, on aika tiukkaa aina miettiä mihin sellaiset käyttää. On niin monta ihanaa ihmistä joita haluaa treffata. Silloin kun niihin on joku mukava sovittu meno, se on niin odotuksen arvoista. Ihanaa harvinaista herkkua.

He joilla vapaita on kaikki viikonloput ja illat, voivat aika vapaasti suunnitella menonsa, eivätkä siten täysin ymmärrä että meillä se ei vain ole mahdollista. Melkein kaikkiin asioihin mitä teet, pitää varmistaa töistä se vapaa ilta tai päivä tai viikonloppu. Ikinä ei voi olla täysin varma pääsystään osallistumaan rientoihin. Ja ihan kaikkeen ei ole edes valmis pyytämään vapaita koska se on sitten joltain muulta asialta pois. Esimerkiksi seuraavalta mahdolliselta perheviikonlopulta.

Vuorotyöläinen ei voi myöskään harrastaa mitään säännöllistä. Kaikki yhteisjumpat ja muut ryhmäjutut on ihan nou way. Et pääsisi sinne joskus jopa kolmeen kertaan, ei voi kovin intensiivisesti siispä osallistua. Itseltänikin on jäänyt pikkuhiljaa oma rakas teatteriharrastus syrjään koska en pääse koskaan osallistumaan mihinkään. Siinä pitäisi olla tosi tiuhaan mukana jos meinaisi pysyä iskussa lavalla. Harrastusten pitääkin olla sellaisia joihin voi osallistua koska vaan, ilman sitoutumista. Tv-ohjelmia on ihan turha ruveta seuraamaan.

Ylipäänsäkin pitää jotenkin tosi kovasti ottaa välillä itseään niskasta kiinni että saa käytettyä kaikki ne epäsäännölliset vapaat tehokkaasti. Että saa sen kotoilun lisäksi nähdä niitä rakkaita ihmisiä tarpeeksi vuoden aikana ja että myös lapsien kanssa on sopivasti tekemistä. Unohtamatta itseään, että pääsee tuulettamaan päätään sekä yksin että yhdessä. Ja jossain välissä parisuhdettakin hoidellaan ja sitten on vielä ne nukkumiset ja pyykit ja ruoanlaitotkin. Eipä siinä, en yhtään, en siis yhtään, luule etteikö ihan samantyylisiä ongelmia olisi säännöllistä työtä tekevillä, mutta tämä olikin nyt tälläinen vuorotyöläisen vuodatus.

Periaatteessa tähän on jo tottunut vuosien aikana ja suurimmaksi osaksi se ei edes haittaa, mutta joskus vaan tulee turhautumisia asiaan liittyen. Nyt se on mielen päällä siksi kun miehellä pitenee työajat hieman ja lastenhoito menee koko aika vaikeammaksi kuvioksi. Myös siksi että tajusin yksi päivä että meidän edellinen yhteinen viikonloppuvapaa on ollut jouluna, eli siis viime vuonna! 

Kaippa se nyt pienemmästäkin ahdistaa. Onneksi tässä on jo kuitenkin oppinut elämään tätä vuorotteluelämää siten että me otetaan niistä pienistäkin, siis ihan minimalistisen pienistäkin hetkistä kaikki irti. Näemme usein päivisin vain parin tunnin ajan ja siitä me ilomme revitään.

Pitääkin joskus ehkä tehdä vuorotyöstä postaus jossa kerron ne positiiviset puolet. Koska niitäkin on.
Ehkä jopa enemmän kuin negatiivisia.
Minna/lts