Minulla ja H:lla on ollut jo muutaman vuoden ohjelmassa Kerran kuussa kulttuuria-päivät. Ja samallahan se on laatuaikaa äidin ja pojan kesken. Ja tapahtuu siis kerran kuussa mutta periaatteessa voisi olla vähintään kerran kuussa, koska tuleehan niitä joskus useamminkin ihan väistämättä, näin kulttuurin nälkäisen mamman kun omistaa.. Me ollaan käyty jos jonkinlaisia teatteriesityksiä, näyttelyitä, sirkuksia, elokuvia sunmuita
Sekä lisäksi urheilutapahtumia.
Koska minun mielestäni myös urheilu on kulttuuria! Eikös se olekin?

Tänään kävimme jääkiekkopelissä. Olin nuorempana todella kova kannustaja ja olisin varmaan vieläkin jos aika ja raha antaisi periksi.
Siellä minä seisoisin kannattajakatsomossa huutamassa ääneni käheäksi. Mikäs sen parempi harrastus, vauhdin hurmaa ja vaarallisia tilanteita, ja kyllä adrenaliini virtaa sen suorituksen jälkeen, voin sanoa! Ja nuorempana kun siihen päälle laitettiin pelin jälkeiset kohtaamiset pelaajien kanssa, vähän nimmareita, valokuvia ja jutustelua niin eipä tullut uni ihan heti kotona silmään.. Uu niitä aikoja!

Keksimme H:n kanssa kivan pelin ottelua odotellessa.
Toinen laittoi silmät kiinni ja toinen etsi mainoksen mainosviidakosta joka toisen piti sitten etsiä silmät avattuaan ja sitten taas toisinpäin.
Hih, olipa kivaa ja aika meni huomaamatta.

Erätaukoevästä pitää tietysti olla! Ei ollut enää Dracula-pusseja joita ennen piti AINA SAADA ja imeksiä kielet kipeäksi.
Miksi niiden myynti on loppunut? Kyllä niitä mielestäni vielä edellisessä pelissä oli…Nyyh.

Maalivahdit on aina vedonnut minuun, niiden työskentely ja auktoriteetti kentällä vaan on jotenkin niin mielenkiintoista ja kaunista.

Tietysti erätauko-viihdettä pitää aina tarkasti katsoa että ei vaan jää yhtään kohtaa jäädyttämättä.. Tänään jäi kaistale!

Ja sitten, pitää paljastaa että oudon ja mutkikkaan samanlaisen huumorintajun lisäksi minä ja H omistetaan toinenkin yhteinen luonteepiirre…nimittäin sääli.

Meitä säälittää mitä kummallisimmat asiat.. mm. tuolla jääkiekossa se kun vastustajajoukkue teki maalin ja kukaan ei hurrannut…
No, vielä kummallisempi säälinkohde oli tämä kaakaomuki jossa luki ’take me out’ ja meidänhän oli vaan pakko viedä… 
Vietiin toinen ressu pois, ulos sieltä jäähallista…

*****

Sekin hyvä puoli on lasten suuressa ikäerossa että heidän kanssaan voi tehdä ihan erilaisia asioita. Ja erikseen, eli ei tarvitse koko konkkaronkkaa viedä aina samaan paikkaan vaan vähän kiinnostuksen mukaan ja muutenkin tasapuolisesta vuorotellen eikä kukaan ole mustasukkainen toisen pääsemisestä kun tietää että itse pääsee vuorollaan taas jonnekin.

Myös V:lle haluan tarjota kulttuuria pienestä pitäen mahdollisimman paljon, mm. kirjoja lukien. 
Ja aivan loistavat on nämä Onni ja Ilona- katselukortit. Niiden kanssa voi pelata kaikkia kivoja juttuja, haluan näitä lisää näiden kuuden lisäksi. V tykkää niistä kovin..

Ehdoton suosikki on pikkuruiset jalat 🙂

(Pst. ensi viikolla päästäänkin V:n kanssa taas harrastamaan kulttuuria värikylvyn muodossa, jännittää jo)