Aikuinen
Nautin aikuisuudesta. En ole ikinä kokenut ikäkriisiä. On ihana aikuistua. On ihana löytää ja tajuta oma arvonsa. Oman arvonsa löytäminen tulee sysäyksittäin. Tänään taas nautin aikuisuuden ja naisellisuuden tuottamasta ilosta käydessäni yksin kesäteatterissa. On hienoa olla aikuinen ja osata, voida, sekä haluta olla yksin, itsensä kanssa. Tutustua itseensä, tuntea arvonsa. On jo niin aikuinen, ettei tarvitse miellyttää ketään. Ei tarvitse miettiä mitä muut ovat mieltä. Toki haluaa olla miellyttävä, mutta ne ovatkin kaksi täysin eri asiaa. Yksin ollessa oman arvonsa käsittää mielestäni parhaiten. Kaikki mitä teen ja miten teen, teen silloin vain itseni vuoksi.
Tänään kaulassani roikkuu kaunis koru ja ranteessani on yhtä kaunis kello. Molemmat melko kalliita mutta niiden rahallinen arvo ei ole tärkeää, vaan se että olen saanut ne mieheltäni joka myös tietää arvoni sekä sen mistä pidän. Olisin periaatteessa voinut ostaa ne itsekin, mutta on sanottava että kelloissa ja koruissa miehelläni nyt vaan on parempi maku sekä löytäjän nenä. Minun onneni siis, kun hän haluaa niitä minulle hankkia (rakkaus). Kannan ne ylväänä. Tuoksun hyvältä koska minulla on yksi maailman parhaimmista hajuvesistä, sekä miellyttävän tuoksuinen ihovoide. Minun nenääni, minun makuuni -ne ostan itse, vielä. Nimettömässäni on sormus, joka on yksi tärkeimmistä esineistäni. Siinäkin tunnearvo on suurempi, ja jo 21 vuoden ajan se on itse omaa arvoaan korottanut. Jaloissani on kengät, joiden tiedän olevan hyvät ja uskolliset, myös nurmikolla ja mudassa astellessa (paljon ovat kokeneet) ja ylläni paita joka pukee minua. Tiedän sen koska olen suurinpiirtein löytänyt tyylini. Hiuksissani kampaus josta koitan pidän huolta. Nämä kaikki tekevät minusta minut, aikuisen naisen. Ne antavat minulle arvoa ja luottamusta, muttei muiden silmiin vaan itselleni. Vain sillä on minulle väliä. Tykkään siitä että tiedän itse mistä tykkään, kuka olen, tiedän koko ajan tarkemmin mitä haluan. Se tuntuu hyvältä, ja käytän sitä. Jokainen nainen ansaitsisi yksinoloa ja itsensä kanssa olemista, tutustuen itseensä aina vaan paremmin.
Käyn ennen näytelmää juomassa leirintäalueen ravintolassa pienen punaviinipullon korkokantakengissäni, koru kaulassa killuen. En silti tunne itseäni oudoksi linnuksi vaikka muilla onkin päällään tuulipuvut ja lenkkarit, kenties kohta alkavaa grillihetkeä varten. Olenhan itsekin joskus, useinkin, yksi heistä. Nautin siitä että olen aikuinen ja voin olla monenlainen. Voin olla naisellinen, voin olla jätkä. Enkä menetä siinä mitään.
Seuraan näytelmää -uskallan nauraa kohdissa joissa muita ei naurata, uskallan hytkyä musiikin tahdissa. Uskallan kyynelehtiä kun on Sininen uni. Tunnen näytelmän ilon ja haikeuden päästä varpaisiin ja nautin joka hetkestä.
Ja kuitenkin loppupeleissä ihan eniten merkitsee se että ylipäänsä menee. Että bajamaja-jonossa höpöttelee muiden kanssa ja hämmästelee keliä. Että hymyilee, aukoo ovia ja auttaa vanhuksia portaissa. Että näkee ja että kokee. Että kuuntelee. Ja että vaikka on aikuinen, pitää olla myös höpsö. Että ei saa ikinä menettää lapsenmieltä ja leikkiä. Että ei tiedä ihan kaikkea, että ei ole liian aikuinen.
Tasapainoilua molempien välillä,
sellaisesta minä tykkään,
Minna/lts
