Se vappu kun Sami K. kävi ’meillä’…

KMN_5260.JPG

Päivitän Facebookkiin harvemmin mitään normaalitapahtumiani. Kuten ’Pesen pyykkiä’ tai ’Olen kaverin luona’ tai ’Katson elokuvaa’.

Saatikka että ’Olen töissä’

Tänään kuitenkin töissä ollessani tuli mahdottoman monta facebook-päivitys-ideaa,
KOSKA puhelimeni jäi kotiin!

Jos minulla olisi ollut puhelin, olisin voinut päivittää mm.

-Muilla on kauhea krapula, mutta minäpäs olenkin virkeänä töissä, lällällää! *smile irvistys smile sydän*

-Tyttäreni voisi pitää tänä vappuna ensimmäistä kertaa ylioppilaslakkiaan päässä ja minä en ole sitä näkemässä koska vietän vappuni töissä! *suruhymiö* Nyyh. (ps. tyttäreni ei kuitenkaan pidä sitä hattua tänä vuonna koska emme tiedä missä se on, hah hah)

– Palvelin juuri SAMI KAPASTA! Sydän hieman tykyttäen vein hänet ja söpön pikkutyttösen hyllylle mistä etsimänsä tuote löytyi. *hymy hymy hymy* 

Tuskin olisin mitään nuista kuitenkaan päivittänyt, mutta olisin VOINUT. Olisin voinut myös ottaa itsestäni kuvan Samin kanssa vaikka ihmettelinkin työkaverilleni että miksi ottaisin kun yhteiskuvia hänen kanssaan on nuoruuden ajoilta jo monta. Työkaveri ehdotti että olisin muokannut kuvat vierekkäin ja kirjoittanut että toisessa on Sami töissä ja toisessa minä. Minä ihan vähän ahdistuin siitä ajatuksesta. No, kuvaa ei joka tapauksessa (onneksi) ole.

Päivän aikana tuli myös mieleen monta asiaa joista olisi pitänyt juuri sillä hetkellä viestittää miehelle. Olisin myös halunnut laittaa töissä piipahteneelle ystävälle perään viestin että näytitpäs muuten pirun hyvältä! Enpä voinut. Odotin koko aika joltain tekstiviestiä. Koko ajan myös tuntui että minulla on jollekin asiaa. 

Entäs mitä minä teen tauolla? A-P-U-A. Siis vaan syön ja istun, luen ehkä päivän vanhan sanomalehden. Ja vain istun?

Periaatteessa ahdistavaa mutta toisaalta puhelimen puute ei tuntunut missään. Minulle ei siis tullut sellaista oloa että PAKKO SAADA se puhelin tänne ja HETI (johon olisi ollut mahdollisuuskin).  Vaan juurikin vähän sellainen alaston oloEn ole puhelimen orja eikä puhelimen tarvitse olla vieressäni koko aikaa mutta kun se ei ole mukana siellä missä se normaalisti on niin tuntuu oudolta. Tulee tunne että sitä tarvitsisi  juuri nyt.

Kotiin tultua sain huomata ettei puhelimeen ollut tullut yhtään viestiä eikä puhelua. Lyhyt loma puhelimesta voisi olla säännöllisesti ihan jees. 

Klara vappen, bara vatten,
sinä vappuna kun Sami kävi meillä,

Minna/lts

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Kerran kuussa kulttuuria – Brawo!!

WP_20160428_19_52_00_Pro.jpg

’Kuva ei kerro kaikkea’
-Poika nimittäin hieman tympeästä ilmeestä poiketen nimenomaan rakasti tapahtumaa, hän vain ei tykkää olla kuvissa, tai varsinkaan hymyillä niissä. Hän sanoi minulle ettei me tultu tänne ottamaan kuvia vaan kuuntelemaan musiikkia. Aika fiksu poika.-

WP_20160428_19_19_39_Pro.jpg

WP_20160428_19_36_27_Pro.jpg

Haluan antaa lapsilleni niin paljon ja niin monenlaisia kulttuurielämyksiä kuin se ikinä vaan rahan ja ajan puitteissa on mahdollista. Meillä onkin ollut pojan kanssa jo monen vuoden ajan yhteinen KKK (kerran kuussa kulttuuria). Parina viime vuotena se on harmillisesti jäänyt vähän harvemmalle, tosin ollen sitten vähän suurempia tapahtumia. Tänään kävimme pitkästä aikaa nauttimassa kahdelleen kulttuurista Kuopion musiikkikeskuksella.

Vaikka päältä päin, ja teinin habituksesta ylipäänsä, ei kaikki varmasti uskoisi, niin hän rakastaa klassista musiikkia. Klassinen konsertti oli siis tälle kerralle pojan pyyntö ja minä bongasin meille Brawo!!-esityksen. Maallikon silmin tämä oli loistava valinta.

Alkupuolella kuulimme Jean Sibeliuksen Sinfonia nro 1, kapelimestarina Rauno Tikkanen, sekä katselimme samalla screeniltä Kuopion kameraseuran valokuvia. Siinä sai nauttia monenlaisin aistikokemuksin. Ihan mielettömän hienoa.

Toisella puoliajalla näyttämölle tuli kuoro sekä aivan upea solisti, Salla Lehtinen, ja musiikkina oli John Rutterin teos Macnificat.

Konsertin järjestivät Kuopion konservatorio ja Savonia ammattikorkeakoulun musiikin ja tanssin yksikkö. Ammattilaiset ja opiskelijat tekivät hienoa yhteistyötä. 

Me tykkäsimme pojan kanssa molemmat oikein kovasti ja suosiksemme tuli ensimmäinen puoliaika. Pojan mielestä musiikki oli silloin parempaa ja minä musiikin lisäksi nautin todella paljon valokuvista.

Poika kysyi konsertin jälkeen lempisoitintani orkesterissa ja kertoi itsellään sen olevan viulu, ihana ihana viulu. Kysyin ihmetellen miksei hän lähde opiskelemaan musiikkia kun se kiinnostaa niin paljon niin hän sanoi ettei hän halua sitä opiskella vaan kuunnella!

Ihan loistavaa, sinänsä.
Olen ylpeä.
Minna/lts

ps. minun lempisoitin orkesterissa on huilu (jota teini taas ei ymmärrä ollenkaan, haha)

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Musiikki