Puhutaanpas vähän tuosta minun miehestäni.

Olemme molemmat olleet kiinnostuneita valokuvauksesta jo lapsesta lähtien. Meillä molemmilla on isät, jotka ovat valokuvanneet paljon kunnon kameroilla ja miehen suvussa valokuvaus on ollut lisäksi muutenkin läsnä. Meidän parisuhteen alku onkin aika tarkasti dokumentoitu molempien kiinnostuksen vuoksi ja myöhemmän elämämme arki sekä juhla löytyvät myös monien kansioiden sisältä. Sekä oikeista albumeista kuin myös sittemmin tietokoneen uumenista.

Muutama vuosi sitten mies sai isältään järjestelmäkameran ja silloin valokuvaus räjähti oikein rytinällä käsiin. Mies innostui lisää ja kunnolla. Hän tankkasi itseensä kaiken mahdollisen kirjallisuuden, osti parhaimmat omaksi. Osti ja lainasi KAMERA-lehteä. Katsoi kymmeniä ja taas kymmeniä youtube-videoita sekä harjoitteli ja harjoitteli. Tajusi kameran olemusta koko ajan enemmän ja opetti siinä samassa tekniikkaa minullekin.

No, toinen meistä taitaa sen superhyvin ja toinen ei ihan niin hyvin… Mutta osaan minä asetelmia senkin edestä. Saatan sanoa aina miehelle, jos kamera on hänen kaulallaan, maiseman mistä voisi ottaa kuvan ja mitä siinä voisi näkyä. Yhteistyöllämme tulee oikein hienoja kuvia.

Mies itseoppi ja taitavasti tekikin. Ensin kuvattiin luontoa, melkein jokaista asiaa mitä kävelyllä vastaan tuli. Eläimiä, lintuja, puita ja pylväitä. Harjoiteltiin syväterävyyksiä. Samaan aikaan alkoikin  v a r u s t e l u. Tuli erilaisia optiikoita, salamia -ulkoisia ja sisäisiä-. Sitten tietysti jo uutta kameraa, erilaisia suodattimia. Jalustat tottakai! Soft box ja Photoshop. Heijastinta ja sateenvarjoa. Puhdistimia ja hihnoja. Kaikenmoista tarvitaan. 

Siitä kuvailuihin tulikin mukaan sekä macrokuvaus että ylipäänsä erilaisten asetelmien kuvailu. Niin ja sitten tuli taas uusi kamera…

Sukujuhlissa jokainen on joutunut ’k ä r s i m ä ä n’ liian lähelle tulevasta miehestä linsseineen. Smile or don’t, anyway räps. Suurimpana uhrina on ehkä ollut serkkuni lapsineen. Heitä on kuvattu milloin missäkin metsissä. Myös Vipe on jo täysin tottunut koeposeerauksiin; häntä oli päiväkotikuvauksissakin ihmetelty miten hienosti osaa kameran takana olla. Kuvaaja oli sanonut että kunpa kaikki lapset olisivat yhtä helppoja, hih. Ystävämme ovat myöskin jo tottuneet siihen että kuvaaja on aina kuvaaja. Ihmettelevät jos kamera ei ole mukana messissä.

Tietynlaisena koekaniina toimivat aikoinaan myös tuttavan siskon häät jotka mies kuvasi. Sillä sopimuksella että ’harjoitus tekee mestarin’ -ja se teki. Kuvat olivat onnistuneita ja kokemus korvaamatonta. Tuli toisetkin häät, jo paljon kokeneemmin. Mies on kuvannut myös yhden juniorijalkapallojoukkueen pelaajakuvat sekä oman passikuvansakin harjoitteli -niin kauan että onnistui. Tänään hän otti passikuvat tytöstämme ja niin säästyi taas muutama kymppi!

Viime keväänä mies nappasi tyttären ja vävypojan iltamyöhillä auringonlaskun aikaan mukaansa ja suuntasi Kallansilloille kameravarusteiden kanssa. He viettivät siellä muutaman tunnin ja tulivat takaisin aivan mahtavien ylioppilas-kuvien kanssa. Valinnanvaikeus oli mieletön kun niistä kaikista upeista kuvista niitä oikeita yritimme valita. 

Mies on hioutunut näiden vuosien aikana ei pelkästään teknisesti taitavaksi kuvaajaksi, vaan myös kuvattavien asioiden löytäjäksi. Hän muunmuuassa saattaa tulla meidän loppuunhiotulta vakkarilenkiltäkin kotiin ihan uudenlaisten kuvien kanssa. Mies myös ottaa meidän Vipestä ne kaikista parhaat tilannekuvat. Saapa hän jopa minutkin näyttämään kuvissa kivoilta. Yksi kuvaajan vaikeimpia tehtäviä onkin saada kuvattava rentoutumaan siten että kuva on aito eikä otettu. Ja siihen auttaa oikeastaan vain harjoittelu. Kiitos vaan siis kaikille jotka uskallatte tulla koekaniineiksi joko vapaaehtoisesti tai pakolla, hehe. 

Kevät aurinkoineen on taas alkanut houkutella kuvausretkille, jotka onkin yksi parhaista yhteisen ajan viettotavoista. Parilla keväisellä retkellä kamerat kaulassa olemme jo käyneetkin. Kesäksi on onneksi tiedossa muutama valokuvauksellinen tapahtuma ja syksyllä mies pääsee taas verryttelemään hääkuvaustaitojaankin. Blogissanikin tarvitaan hänen taitojaan tässä kevään aikana, olen muuten aika onnekas kun minulla on täällä valokuvaaja ihan omasta takaa.

Ihailen mieheni sinnikkyyttä ja keskittymiskykyä. Intoa, himoa ja halua tulla koko ajan paremmaksi kuvaajaksi. Ja siihen ei päästä kuin kovalla työllä ja aidolla kiinnostuksella. Ja tällä tinkimättömällä ammattitaidolla on tehty myös hieno ja täyteläinen Juhla mok.. mieheni. 

Postauksen kuvat ovat luonnollisesti hänen käsialaansa.

Hyvää yötä, 
Minna/lts