Pikaruokaa ja tyhjän paperin syndrooma

Synttärivieraita kävi vielä tänäänkin joten ruoka-aika vähän venyi normaalista ja päätimmekin kaupassa ollessamme että teemme ’pikaruokaa’ joka oli tällä kertaa täytettyjä patonkeja.
Niihin kun ei muuta tarvitse kuin keksiä mahdollisimman monta maistuvaa täytettä, mutta pidettävä kuitenkin nälissäänkin pieniä ohjaimia käsissään ettei lähde mopo käsistä.. Onnistuttiin tällä kertaa ja oli muuten hyvää.
Täytteinä oli paprikaa, sipulia, juustoa, tuorejuustoa, kurkkua, oliiveja, ananasta, salaattia ja persiljaa (suoran anopin kasvimaalta), naudanlihaa, fetajuustoa, salaatinkastiketta, keitettyjä kananmunia sekä aurinkokuivattua tomaattia.
Nälkäistä sakkia oli talon täysi mutta kaikki sai mahansa täyteen vaikkei lämmintä ainesta ollutkaan. 
Pikaruokaa parhaimmillaan!

*****

Olen aikoinani piirtänyt paljonkin ja itsenäisesti sitä koittanut kovasti opetella. Ja haluaisin aina vaan oppia lisää ja enemmän.
Lähinnä olen keskittynyt lyijykynäpiirroksiin valokuvia apuna käyttäen. Olen piirtänyt omien lasteni lisäksi sisarustenlapsia sekä muutamia julkkiksia ja onpa ollut pari ’tilaustyötäkin’.
Piirtäminen on ihanan rentouttavaa ja palkitsevaa, mutta koska se tarvitsee aikaa ja inspiraatiota, ei minulla ole oikein pitkään aikaan varsinkaan ensimmäistä ollut. Tai ei oikeastaan kumpaakaan. Jostain täysin tuntemattomasta syystä. Olen kyllä ostanut tarvikkeita mutten ole kokenut piirtämisen tarvetta..

Olen kokenut ajan puutteen lisäksi myös tyhjän paperin syndroomaa.

Nyt viime aikoina on pikkuhiljaa mieleen kuitenkin useammin ja useammin hiipinyt ajatus että olisipa, voi kuinka olisikin, kiva piirtää. 
Tyttärenikin on minua innostanut. Häntä harmittaa että olen lopettanut piirtämisen. Ja koska itse haluan että K piirtää, koska hän on siinä todella taitava, eikä vaan missään nimessä lopeta sitä siksi että minäkin olen lopettanut, niin myös se on iso syy itselleni jatkaa taas. 
Sitten on kuitenkin vielä se vaikein ongelma, eli ajan ja inspiraation yhdistelmä. Kun on muunmuuassa tuommoinen 10kuukautinen vauva niin haastettaa kyllä löytyy. 
Mutta pikkuhiljaa olen siis päättänyt että rupean sitä sopivaa yhdistelmää etsimään, ja haluan oikeasti sen löytää.

Olenkin nyt sitten luvannut pojalleni että piirrän hänelle hänen lempihahmojaan, mikä onkin näin ensialkuun oikein sopivan helppo aloitus sekä ajallisesti,
että myös selättämään se tyhjä paperi…
Magnassakin on omat haasteensa ja ajattelinkin että luen tytön opetuskirjat ainakin pikaisesti läpi, mutta tässä on kuitenkin ensimmäinen ja pikainen työ jonka tänään sain aikaiseksi ja joka sai silmäni syttymään ja mieleni innostumaan, hiphurraa!

Tästä se lähtee!