Pitkän parisuhteen yksi iso plussa
Kuva liittyy tapaukseen. Minä ja hän.
Joskus parisuhteessa tulee tilanteita kun miettii että joku asia ei vain nyt ole ihan kunnossa. Sitä pohtii mielessään, kelailee asioita ympäri ja edestakaisin. Onko tämä nyt oikeasti päin mäntyjä vai kuvittelenko vaan. Voisinko itse tehdä asialle jotain vai pitäisikö se ottaa toisen kanssa puheeksi. Kääntelet ja vääntelet, ärsyttää ja kyllästyttääkin. Kenties tulee jo se tunne ettei tämä nyt vaan ihan oikeasti toimi. Tyyliin koko suhde. Tai jotain. (naisten vääntämää draamaa)
Ja juuri kun olet ihan just tänä päivänä aikeissa mainita asiasta, että pitäisi ehkä vähän jutella, niin mies tekee yllätysiirron. Hän alkaa ohimennen puhumaan juuri miettimiäni asioita, muuttamaan kuvioita ja ehdottelemaan juuri oikeita asioita. Hän muuttaa suuntaa.
Siis että mitä ihmettä täh?!
Onko tuo sälli ihan just lukenut minun ajatuksia?
Sillä hetkellä tapahtuu jotain, muuttuu omatkin ajatukset. Taikaiskusta. Tajuaa että no todellakin tässä on järkeä ja tämä toimii. Toimii maan parhaiten. Kun vaan ottaa oikean asenteen. Kun vaan uskoo ja kun vain tahtoo.
Ei ne miehet(kään) parisuhderintamalla ihan täystoopeja ole. He tajuavat paljon enemmän kuin mitä me naiset ollaan ikinä valmiita myöntämään.
Vaikka itse olisi omasta mielestään iiihan normaali ajatustensa kanssa, kenties vähän hiljaisempi ja pohdiskelevampi, niin sieltä mies sen silti jotenkin bongaa. Ja siinä on yksi syy miksi rakastan miestäni ja tätä yli kaksikymmentä vuotta kestänyttä suhdettamme.
Pitkässä suhteessa alkaa rakentumaan tietynlainen telepatia, joka ystävienkin kesken on normaalia.
Meille näin on tapahtunut usein, molemminpäin.
Ja yleensä tälläisen tapahtuman jälkeen alkaa äärettömän hyvä kausi ja rakastuu toiseen uudelleen.
Rakastuu ja tapahtuu jonkinlainen sysäys eteenpäin, kohti uutta. Yhdessä.
Pitää vaan aina malttaa olla siinä myös se pieni epätöivon hetki. Se pienen pieni hetki ja rakastaa silti. Odottaa.
Koska siten sitä taas kasvatetaan toisiamme,
hitsaudutaan yhteen,
Minna/lts