Saanko esitellä…

..hullun luontofriikin!

Luonto, ja sen kuvaus, vaan tekee minut iloiseksi ja rentoutuneeksi. Kuvien metsästäminen on myös erittäin jännää. Vipen kanssa ollaan tehty parin tunnin lenkkejä nyt kun ollut hyviä ilmoja, luontoa hämmästellen, ihaillen ja kuvaillen.

Sen kunniaksi julkaisen tämän päivän lenkiltä kuvia, joihin en ole täysin tyytyväinen, syystä tai toisesta. Onneksi sain reissulta myös kuvia joihin olen erittäinkin tyytyväinen. Niitä julkaisen pikkuhiljaa facebook-sivuillani juuri perustamaani Kaunista huomenta- albumiin. Keksin vihdoin tehdä sellaisen kun mietiskelin että jotenkin olisi kiva onnistuneita kuvia jakaa, muutenkin kuin vain täällä, sillointällöin. Facebookissa on myös Suomen luonnonvalokuvaajat- ryhmä jossa julkaistaan toinen toistaan ihanimpia kuvia. Sinne en kuitenkaan ole vielä uskaltautunut laittamaan kuin pari omaa kuvaa. Tyydyn vain ihailemaan ja huokailemaan muiden kuvia.

Mutta nyt, näihin kakkosluokan kuviin. Joissa siis on jotain pielessä, mutta kuitenkin sisältää tarinan jonka vuoksi ei ole poistettu kameralta kokonaan.

Ihan kiva, mutta, siilit vähän on sivussa ja jotenkin haluaisin siilistä sellaisen extra-söpön kuvan. Kun ne kuitenki osaa olla sellaisia extra-söpöjä.. Näiden kanssa kuitenkin pitää olla nopea kun ne lähtevät aika liuhakkaasti karkuun. Tässä tapauksessa toinen lähti ja toinen ja söpölle kerälle nukkumaan. Otin siitä kuvan ja se jo lähentelee sitä söpöyttä. Jäin vain miettimään että miten hän oikeasti nukkui niin sikeästi ettei lähtenyt toisen perään.. 

Talitintti on ihana lintu, kauniskin, mutta näitä kaukaa otettuja kuvia on jo tarpeeksi ja haluaisin kunnollisen lähikuvan. Tämä kuitenkin on jotenkin niin hellyttävä kun toinen yritti taiteilla oksalla joka ei ihan kestänyt tinttisen painoa..

Halusin kuvaan nuo kivet ja taustalla näkyvät veneet. Oli niin kiva huomioida että veneet olivat tulleet rantaan. Juttelinkin yhden veneenomistajan kanssa hetken, kaipuu vesille on ikuinen. Tämä kuva ei kuitenkaan onnistunut ja koska Vipe pyyhälti menemään polulla jo eteenpäin, oli pakko minun luovuttaa ja mennä perään.

Värit ja tarkkuus ei oikein onnistunut, mutta tykkään tynnyreistä. (alias laiturista)

Horisontti on vino ja värit on rumat mutta lokin siivet on siististi laskeutumisesta vielä koholla.

Tämäkin on ihan kiva, mutta luulen että tämän kuvan jälkeen otin tähän astisen elämäni parhaan kuvan. Siis omasta mielestäni. Se vaan kolahti kerrasta.
Sydän sykkyrällä odotan että saan sen miehelleni näyttää.
(koska sitten se vasta on olemassa, kun se on jaettu hänellekin)

Ihan kiva kuva, mutta hivenen tylsä. Haluan että kuvassa olisi aina jotain jännääkin, vähän niinkuin elämässäkin.. 

No västäräkkihän se siellä tököttää. Olisin saanut vaikka minkälaisia kuvia tästä linnusta,sen verran hän tuolla itseään esitteli milloin puussa, milloin kivellä. MUTTA me oltiin sillalla jossa oli aika suuret aukot tuonne veteen ja Vipellä oli vauhti päällä. Pikaisesti nappasin muutaman kuvan samalla kun pidin Vipeä hihasta kiinni. Voi että se pikku poika antaa lisähaastetta tähän kuvailuun!

Käpytikan reikä. Tiedän sen koska näin kun tikka se nakutti aiemmin keväällä. Mutta kuva ei ole täydellinen koska kolosta ei kurkkaa pikkupikkutikka.

Ja taas, tintti on kiva, mutta liian pieni ja havua on liikaa

Ja loppuun sitten yksi kuva, mikä mielestäni on melkein täydellinen, siinä on tarkkuudet ja värit kohdillaan, aihe on jännä mutta kuitenkin simppeli ja sellainen että kaikki sellaisen on varmasti joskus nähneet muttei pakosti koskaan sen kummemmin sitä miettineet. 

Tuntuuko sinusta että sinua joskus lenkkipolulla joku tuijottaa…?

No, ne on nämä kyklooppi-puut vaan!