Superviikko

Life Time Story

Kuten otsikosta kuuluu, on tämä viikko ollut oikein superviikko. Minulla ei ollut töitä ja minulla oli auto.

Olen kolunnut yksin ja yhdessä tällä viikolla niin monta paikkaa että ihan päässä surisee. Päässä surisee niin kovasti että se unohtelee asioita. Kuten maanantaisen neuvolan. Sen sijaan kävimme Vipen kanssa Hoplopissa. Haha.

Unohtuneen ja sitten pari päivää myöhemmin toteutuneenkin neuvolan sekä Hoplopissa riehumisen lisäksi olen:

- käynyt iltakahvilla rakkaaan, vanhimman ystäväni luona.
- tehnyt viimetipan Ikea-ostoksia, viimetipan asiakkaana. Voiko joku muu sanoa juosseensa Ikean läpi viidessä minuutissa, ja siinä ajassa on yhden tuotteen ostoskin. 
-käynyt maatkuntamatkailemassa serkkulassa. Ihastellut siellä vauvaa ja juoruillut mukavia.
-pelannut perhesulkapalloa. Suosittelen muuten kokeilemaan jos lähellä on paikka jossa salissa on pelkästään yhden kentän tila. Siellä lapset juoksevat ihan täysillä mukana ja aikuisten pelaaminen onnistuu siinä samassa. Lisäksi meidän isommat lapsetkin tykkää pelata ja salissa on myös mm. kahvakuulat, jumppamatot, puolapuut ym ym. Siellä voi toiset tehdä toisten pelien aikana vaikka mitä muuta.

-käynyt postissa asioilla
-tehnyt joulusuunnitelmia.
-käynyt kirjastossa.
-käynyt kirppiksellä.
-myös rentoillut mm. lukemalla ja sisustamalla.

Tänään suunnitelmissa ollut kyläily kaverin luokse ihastelemaan kuukauden ikäistä vauvaa siirtyi ensi maanantaille joten tämä aamupäivä me Vipen kanssa otettiin ihan rennosti. Ei lähdetty avoimeen päiväkotiin eikä edes uloskaan, vaan askarreltiin ja leikittiin kotona. Oli oikein leppoisaa. 
Huomen illalla on sitten työpaikan pikkujoulut mutta ennen sitäkin superviikko vielä jatkuu. Tänä iltana Vipellä on parturi (ekki ekki!) ja minulla kampaaja. Sen lisäksi vielä huomenna aamulla on yhdet synttärijuhlat sekä vielä ennen pikkujouluja menen kuuntelemaan tuttavani lauluesitystä Kirjakanttitapahtumaan. 

Ja kun tähän listaukseen lisätään kaikki perusäädöt eli ruoat, siivoilut ja isompien lasten asiat, sekä tietysti kaupassa käynnit niin voi Huh- voin siis sanoa että (krapula)sunnuntai tulee tällä kertaa ihan tarpeeseen. Sen meinaan lököstellä villasukissa.

On ne autoviikot vaan mukavia ja vauhdikkaita. 

 

Kommentoi