Sydämiä hiekkalaatikolla
Me puisto- ja ulkoiluhullut käytimme viime viikolla pari päivää hyödyksemme autoa jonka saimme käyttöömme ja huristelimme hieman kauemmaksi puistoilemaan. Ja voi että me nautittiin, repussa oli mukana vettä, kamera, hiekkalelut ja toki pallo.
Vietimme aikaa juosten, kiipeillen, hyppien ja laahuillen. Muu väki vaihtui mutta me pysyimme. Nautimme ajasta ja auringosta. Tykkään että Vipe saa mennä ja tehdä puistossa mielensä mukaan koska hänellehän se paikka on suunniteltu. Vipe tykkääkin kovasti puistoista ja varsinkin kiipeilystä, sen laahuilun lisäksi. Annankin hänen, toki autettuna, koetellä myös niitä ’hurjempia’ kiipeilytelineitä. Niistä ei ymmärrettävistä syistä kuvia ole kun toimin pikku herran assistenttina, hihi. Sen kummemmin yleistämättä tai asiaan puuttumatta, jotkut vanhemmat suhtautuvat kovin negatiivisesti lastensa kiipeilyyn ja muuhun puistotoimintaan. Saattavat sanoa (ääneen lasten kuullen!) että et sinä siitä pääse/siihen pysty/sitä osaa tms. Vaikka yleensä se lapsi osaa pystyy ja pääsee. Omalla tavallaan, omalla tasollaan, kun hänen vain antaa yrittää ja tehdä.
Yllä olevassa kuvassa on hyvä teksti kiipeilyn tarpeellisuudesta. Lapset ovan muuten aika joustavia, pudotessaankin..turvallisissa olosuhteissa.
Ehkä Vipen lempi’laite’, portaat molemminpuolin!
POmpitaan, PYöritään, HYpitään, Höpistään.
HEilutaan, NAutitaan.
Siellä se pikku-ukko laahuilee menemään.
Vipe ihastui hiekkalaatikolla tähän jonkun toisen lapsen Hello Kitty-sankoon. Joten onko se meilläkin ostosreissu edessä ja sankkojen vaihto johonkin muuhun kuin tylsiin yksivärisiin? Eipä sillä, äitikin tykästyi tähän sydämiä aikaansaavaan muottiin..
’Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku’
Kuvat on otettu kolmen eri puistopäivän aikana. Peikkometsän, Lippumäen sekä Koiraveden puistoista. On todella ihanaa miten hienoja puistot nykyään ovat. Ja miten paljon niissä on lapsia, isoimmissa varsinkin. Asia on paljon muuttunut vanhempien lasteni ajoista. Silloin leikit leikittiin lähinnä omien talojen pihoissa, ei lähdetty erikseen puistoihin. Ainakaan niin usein, eikä silloin puistoja kyllä samallalailla ollutkaan. Aktiviteetit niissä ovat myös nykyään ihan toista luokkaa. Ihanaa että minulla on vielä vaan, taas, uudestaan, pieni lapsi, jonka kanssa voin niitä hyödyntää.
Huomioikaas taustalla kiipeilevä pikkupoika. He veljensä kanssa kiipesivät kuin apinat tuolle korkealle aidalle. Olisikohan he saaneet siihen luvan jos olisivat olleet puistossa äitinsä, eikä isänsä kanssa..? (Niin, isejä on siis muuallakin kuin vain koulujen pihoissa..)
Vipen kiipeilynäyte
Laahuilua, hih.
Näillä keleillä veden juominen on erityisen tärkeää, Vipen mielestä myös maa tarvitsee vettä…
Me puistohullut päätämme tämän puistokatsauksen tähän. Todeten että puistot on huippumestoja ja niissä me viihdytään, äiti ja poika.
Nimimerkillä ’Omien polkujensa kulkijat’