Tag: Arki

Hämähäkin seittejä ja kissanketkuloita…

Hämähäkin seittejä ja kissanketkuloita…

Huomasin tänään olohuoneen seinähyllyn alapuolella hämähäkin seitin… mutta enemmän kuin olisin ajatellut että ’voi ei olisiko suursiivouksen aika’, ajattelin että ’onneksi hämähäkit eivät viihdy likaisessa kodissa’ Enemmän kuin siivouksesta, olen ahdistellut nuista karvakasoista jotka ovat viime päivinä pudotellut jos jonkinlaisia asioita alas hyllyiltä. On kummallista että välillä ei tapahdu mitään ’epämiellyttävää’ heidän puoleltaan (perusjuttuja lukuunottamatta) […]

Kuin lomalla

Kuin lomalla

  Sen lisäksi että olin viikonloppuna työmatkalla Oulussa, olen viime päivinä myös mm. -käynyt normitöissä-juossut-kuntoillut eri tyylein-vaihtanut ruokareseptejä-ollut monin tavoin ylpeä lasten suorituksista-käynyt shoppailemassa-tutustunut uusiin ihmisiin-tutustunut pariin ihmiseen paremmin kuin ennen-tehnyt miehen kanssa ihanan hankinnan (siitä vielä lisää myöhemmin)-varaillut mm. kampaamoja, keilailuja ja teatterilippuja-sisustanut-tuskaillut-tuhlaillut-syönyt hotelliaamiaisen-syönyt karkkia-pessyt pyykkiä-lukenut historiaa-juonut punaista viiniä-saanut hieronnan-katsonut muutaman leffan-suunnitellut tulevia (paljon)-käynyt […]

Elämäntilanteita.

Elämäntilanteita.

Kun kotona on monen ikäisiä lapsia (ja aikuisia), on elämäntilanteitakin monenlaisia. Nyt, tällä hetkellä elämme esikoisemme abiturientti aikaa, ja tänään hänellä alkoikin loppurutistus ensimmäisen kokeen myötä. Samalla opettelemme nuorimmaisemme päiväkotielämän aloitusta, yksi oikea hoitopäivä takana, seuraava edessä huomenna. Jänniä ja uudenlaisia aikoja molemmilla siis menossa. Siinä ohella keskimmäinen elelee normaalia arkea kuitenkin koko ajan itsenäisyyttä […]

Virallinen vapaapäivä

Virallinen vapaapäivä

Vietin tänään ensimmäistä virallista vapaapäivää, työssäkäyvänä äitinä. Yhden työpäivänkin jälkeen se maistui hirmusen mukavalta. Heräsimme (liian) aikaisin, join kahvia. Puuhastelimme kotona kaikenmualiman juttuja ja ulkoiltiin. Söimme, join kahvia. Nukuimme päikkärit. Join kahvia. Kun mies tuli töistä, kävin postit ja kaupat. Mies kävi hiihtämässä ja samalla minä tein lihapasteijoita ja salaattia, söimme. Sitten lähdin uimahalliin kaikkien […]

Tuntuuko sinusta että kaipaat väriä elämääsi?

Tuntuuko sinusta että kaipaat väriä elämääsi?

Tuntuuko? Mikäli vastaat kyllä, tervetuloa meille tekemään väritankkaus. Meiltä löytyy väriä joka lähtöön. Mustan ja valkoisen rinnalla on paljon punaista, keltaista ja pikkuhiljaa nousevassa määrin sinistä ja vihreääkin. Varmasti ainakin jokaiselle jotakin. Sen verran että saa väri-vitamiinin tankattua huippuunsa. En oikeasti voisi kuvitellakaan asuvani värittömässä kodissa. Rakastan värejä. Tiedän kyllä pari todella hienoa ihan vaaleaakin […]