Tätiys -kunniatehtäväni-

Tätiys. Asia jota olen arvostanut aina.

Minusta tuli täti 12-vuotiaana. Ja siitä lähtien olen ottanut homman aikalailla tosissani.
Alusta lähtien olen rakastanut täysillä siskojeni lapsia. Olen koittanut antaa heille aikaa ja iloa.

Aina olen heidän seurastaan nauttinut ja jopa silloinkin kun on myös aikuisseuraa tarjolla, hipsin aikalailla salavihkaa aina tätittävieni luokse. Ne vaan ovat kaikki niin ihania seuralaisia.Olen kyltymätön kuulemaan heidän kuulumisiaan. Heitä on tällä hetkellä seitsemän kappaletta. Kaikki yhtä tärkeitä ja mahtavia, vaikkakin toisten kanssa olen viettänyt aikaa enemmän kuin toisten. Vanhin mussukka täyttää joulukuussa 24 vuotta ja nuorin täytti elokuussa 11. Ja nimenomaan haluaisin antaa heille aikaa ja aitoa mielenkiintoa, sellaista mitä itsekin vanhemmalta ihmiseltä olisin vailla.

Vanhimman mussukan kanssa ollaankin mm. biletetty ja seurattu jäkistä yhdessä. Meidän ikäero on niin pieni että me mennään melkein kavereista.Hän asuu nykyään vähän kauempana niin nähdään harvemmin mutta koitetaan kyläillä tasaisen välein silti ja onneksi on Facebook!
(koskee muuten jokaista tätitettävää, hih)
Toiseksi vanhin on hulvattoman hauska ja ihana kummipoikani ja hänestä vuorostaan tuli PikkuV:n kummi. Tästä syystä hänen kanssaan on nykyään entisestään lähentynyt välit ja ollaan nähty suht useinkin.
Myös mieheni on onneksi todella hyvää pataa molempien poikasten kanssa.

Kolmas on minun Mrakas. Hän on ollut lellikkityttöni vauvasta asti ja hän oli kuvioissamme paljon mukana silloin kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa. Hänet opetimme riehumaan ja hänen kanssaan harjoittelimme perhe-elämää. Hänen kanssaan olemme säännöllisesti tehneet monenlaisia asioita yhdessä, mm. syöneet, käyneet elokuvissa, ja tietysti bilettäneet, kuten kunnon tätin kuuluu tehdäkin! 

Neljäs on kummityttömme, tyttö joka on kulkenut mukanamme kaikki mahdolliset ja mahdottomat geissit. Silloin kun hän ei ole ollut mukana, on ollut todella outoa, jotain on puuttunut. Periaatteessa hän on neljäs lapseni. Errrrittäin rakas ja tärkeä minulle, ja miehelleni, ja koko meidän perheelle. Myös hänestä tuli PikkuV:n kummi. Hänestä voisin kirjoittaa kokonaisen blogi-kirjoituksen, hih.

Viides typykkä onkin ihana ’oman tiensä kulkija’, hevostyttö ja taitava valokuvaaja. Ja muutenkin tosi taiteellinen ja hänen kanssaan näistä asioista voisi jutella vaikka kuinka kauan. Muutenkin hänen kanssaan on mukava jutella, hän on aina viihtynyt meidän aikuisten seurassa höpöttelemässä.
Kuudes tipsukka, Jättikääpiö, on sitten eniten niinkuin minä itse (voi ressu mikä määritelmä..). Voi hulvattomuuden huippu mikä tyttö. Rakastan hänen järjenjuoksuaan ja -juoksemattomuutta. Meillä on aina ollut ihan mieletön keskinäinen huumorintaju.
Olen muuten näistä kahdesta typsykästä tosi ylpeä heidän nykyisyyden ’toimenkuvastaan’. Niistä molemmista tulee vielä jotain.
(olen siis ylpeä näistä kaikista mutta näiden tyttöjen opiskelu on nyt ’jotain erilaista’ niin siksi mainitsin asian)
Sitten on vielä viimeinen pikku-ukko. Ihana, mahtava, PoikaniH:n kanssa samanikäinen veijari. Hänkin minulle melkein kuin oma poika. Ihana, ihana Jusmura.

Tätiys tuli mieleeni tänään kun olin bussilla matkalla kaupunkiin näkemään Mrakasta. Olimme menossa syömään, pitkästä aikaa. Meidän kahdenkeskinen tapaaminen on venähtänyt ja venähtänyt aikatauluongelmien vuoksi mutta nyt sen vihdoin saimme järkättyä.

Söimme hyvin, joimme mukavasti parit siiderit ja juttelimme paljon.
Ja meillä oli niin mukavaa ja intensiivistä että olisimme halunneet jo heti tavata uudestaan, hihi.

Pakko oli kuitenkin erota koska molemmilla oli jo muita menoja. Mrakas mm. saa siskonsa asumaan luokseen ja kävinpä minäkin kantamassa yhtä hyllyä vähän matkaa että on noinniinku oltu muuttojoukoissa mukana, hehe.

On ihanaa olla täti!
Se on parasta heti sen jälkeen että on äiti.
Ainut mikä siinä harmittaa, on se, että tätitettäville ei siltikään ole antaa niin paljoa aikaa kuin haluaisin, ainakaan näin lapsellisena.

Mutta kaikille heille on meidän ovi ja sydän aina auki. Ja keittiö.

Edit: Minun on pakko lisätä tänne vielä sellainen asia että olenhan saanut tätitettäviä myös mieheni puolelta, 5 ihanaa lasta, ja vaikka he eivät ’veritätitettäviä’ olekaan niin tärkeitä ja rakkaita ovat ihan yhtälailla. Siellä joukossahan on myös pari kummipoikaa.
Myös kummius on itselleni suuri kunniatehtävä. Minulla onkin toive että joku ihana ihminen tekisi minulle vielä yhden kummiTYTÖN. Vink vink.