Tulin äidiksi 18 vuotta sitten.

Kaikista kaunein maailmassa, tyttäreni Kapu, on tänään täysi-ikäinen, niisk ja niisk.

 

En voi uskoa miten aika on mennyt nopeasti, miten tämä tyttö oli vasta ihan pieni pallero ja nyt hän on jo aikuinen! Haikeaa mutta samalla, minun malliin, jännittävää. En osaa hirveästi murehtia ja kaipailla mennyttä vaan odotan innolla tulevaa.

Koska eihän tämä mikään ero meille ole. Olemme Kapun kanssa niin läheiset että tästä se meidän uudenlainen yhteinen elämämme vaan alkaa. (heti kesäkuussa osallistumme Komedia-klubi kiertueelle!) Toki niin että Kapu enemmän ja enemmän elää omillaan mutta minä aina tukien ja turvaten, tilanteessa kuin tilanteessa.
Minulla on aikuinen,fiksu ja kaunis tyttö.
Olen asiasta erittäin ylpeä!

Ajattelin että kirjoittaisin tästä tytöstä tänne stoorin, mutta tajusin että siitä tulisi piiiiitkä. Kapun elämässä on tapahtunut niin paljon asioita, minkä vuoksi hän onkin juuri sitä mitä nyt on, että ajattelin tyytyä vain muutamaan huomioon. 

Mehän olimme itsekin lapsia kun Kapun saimme ja Kapu meni aika selkeästi meidän hurmoksissa mukana. Hän oli meidän kavereiden lellikki. Meillä oli harva se ilta kaverijoukkoja pelailemassa pelejä, katselemassa elokuvia tai oleskelemassa muuten vaan ja Kapu meni siellä joukossa mukana. Aina joku leikki hänen kanssaan. Ja voi että Kapu tykkäsi siitä huomiosta mitä sai. Kaveripojillekin tuli barbit tutuiksi ja Kapu taasen sai mallia ihanista isoista tyttökavereista. Meidän kaverit oli Kapunkin kavereita. Hän oli mukana niin lentopallon peluu-illoissa ja mitä alkeellisimmilla mökki-ym. reissuilla. Siellä kantelimme makuupusseja pitkin savisia peltoja ja taas oli Kapulla hauskaa.

Kummeiksi valitsimme sisarustemme lisäksi molempien, sekä minun että mieheni, pitkäaikaisimmat ystävämme. Myös he olivat todella paljon Kapun elämässä mukana hänen ollessa pieni ja ovat onneksi edelleenkin. 

Kapu oli myös mieheni suvussa ensimmäinen lapsenlapsi joten huomiota tuli sieltäkin todella paljon. Mummola tuli tutuksi paikaksi kun innokkaat isovanhemmat halusivat neitoa sinne hoitoon. Puhumattakaan innokkaasta tädistä ja sedästä. Ja me otimmekin kaiken avun vastaan, kiva vaan oli kun meitä nuoria autettiin, ikuisesti kiitollinen anopille ja appiukolleni, he olivat ihan korvaamattomia!

Minun puolella oli jo serkkuja valmiiksi ja heistä tulikin Kapulle erittäin tärkeitä. Heidän kanssaan hän hillui ja hihkui, he olivat joka käänteessä mukana. Varsinkin kummilapsemme M. Kapu ja M olivat melkein kuin sisaruksia, ja ovat edelleen. Myös oma äitini oli tosi paljon Kapun elämässä mukana ja olin erittäin onnellinen miten hän asian otti vaikka olin vasta 17 vuotias tultuani raskaaksi. Ei paremmin olisi äiti voinut asiaan suhtautua. Hän rakasti Kapua ihan kuin minuakin, rakas rakas äiti, kiitos! Samaa voin sanoa isästäni. 

Kapun kasvaessa, mekin miehen kanssa kasvoimme. Opimme samaa tahtia kuin Kapukin. Oli onni että melkein naapurissa asui siskoni. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen kaikesta mitä hän meidän eteen silloin teki. Ilman häntä emme olisi onnistuneet Kapun kanssa niinkuin onnistuimme, häneltä otimme mallia ja häneen turvuduttiin, usein. Kiitos T, olen sinua asiasta jo ennenkin kiittänyt, mutta ikinä ei voi kiittää liikaa.
Sen ansiosta että olimme olleet molempien siskojeni lasten kanssa tekemisissä, meille ei tullut minkäänlaista paniikkia oman vauvankaan kanssa.

Kapusta tuli isosisko 6-vuotiaana ja ensireaktio siihen, kun sanoin että mahassani on vauva, oli että ’Eikä ole’ 
Kapu oli jo pitkään toivonut pikkusisarusta ja kun se oli tulossa, hän ei uskonut. Mutta sitten kun vauva, pikkuveli syntyi, oli Kapu heti onnessaan. Hän ei ikinä osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta vaan oli aina jakamassa kaiken veljen kanssa, samoin otti hänet aina huomioon. Ikäero taisi olla sen verran sopiva että vauva ei astunut tyttösen varpaille. Vasta nyt, kun pikkuveli on jo vähän isompi, kinasteluja ja taisteluja tulee enemmän, mutta nehän kuuluu asiaan, se vain lähentää heitä, loppujen lopuksi, ja jos niitä ei olisi niin olisi outoa, asuvathan he samassa pienessä huoneessa. Siihen nähden, ovat kyllä osanneet jakaa huoneen hienosti, isommilta riidoilta ollaan vältytty ja kun pikkuveli tulee toimeen Kapun poikaystävänkin kanssa loistavasti niin ongelmaa ei tullut silloinkaan. Eli nyt he kolme jakavat tämän huoneen, hehe. 

Kapu on aina ollut sellainen kotihiiri. Kotihiiriydestä huolimatta myös reissun päällä Kapu on ihan omiaan, hän rakastaa reissuamista. Yhtä innoissaan kuin me vanhemmatkin, hänkin haaveilee ja innostuu kaikista reissuista mitä ikinä vain keksimme tehdä. Kaisalla onkin ainakin kaksi ikimuistoista syntymäpäivää jotka vietimme etelässä. Hän on myös herkuttelija-luonne, sanoisinkin kulinaristi. Kaikki hyvä on hyvää, lihasta ei  tykkää paitsi jos se on hyvää. Jos on Stifadoa niin hän syö sitä niin paljon ettei muille jää. Mussukka. Kapu rakastaa muotia, hän tykkää lapsista, ja kaikki lapset ihastuvat Kapuun. Ihan kaikki, tuntemattomatkin. Kapu on ihan hurahtanut Etelä-Koreaan, kaikkeen siellä, maahan, kulttuuriin, kaikkeen. Magna ja K-pop on hänelle ihan henkireikä. Kapu onkin aina fanittanut täysillä ja vaikka uusia fanituksia tulee, ei vanhat unohdu täysin. Nehän ovat tehneet Kapusta sen mitä hän nyt on. Isoimmat fanitukset ovat ehkä olleet Antti Tuisku, Salatut elämät, Johnnyt Depp ja Serranon perhe. Fran Perean ja Antin keikoilla ollaan käyty ja salkkareitten tyyppejäkin tavattu mutta Johnnyn olemme nähneet vain vahaversiona, harmi. Hih. Myös suku on Kapulle tärkeä ja hän tykkää perheen keskeisistä taphtumista. Vaikka hänellä on ollut myös nuorten menot, kaikenlaisia iltamia ja yöreissuja, niin häntä ei ole ikinä kiinnostanut alkoholi eikä tupakka. Hän ei ole niitä käyttänyt, eikä hän aio niitä ruveta käyttämäänkään. SE jos mikä, on asia josta olen ylpeä. Asia lähti joskus aikoinaan leikistä (teimme lupauksen että hän saa meiltä ajokortin jos ei juo eikä polta ennen 18 vuoden ikää)  ja siitä muodostui pikkuhiljaa Kapulla itsellään voimakas tahto olla ilman. Ja siitä on pikkuveli kovaa vauhtia ottamassa mallia. 

Kapu löysi onnekseen myös samanhenkisen poikaystävän. Kapu on niin onnellinen S:n kanssa etten ole ikinä toista niin onnellista paria nähnyt. Ja S on parasta mahdollista vävykokelas-ainesta! Toivottavasti joskus vielä oikea vävypoika.

Kapu innostuu aina kaikesta ja on elämäniloinen. Ihan ahkerakin halutessaan. Varsinkin nyt lukioaikana on Kapussa tullut esille sellainen tahto ja tarmo. Että hän ottaa mitä haluaa. Ja tämän äidin suurin toive tällä hetkellä onkin että hän pääsisi sinne minne tähtäin on. Että hän pääsisi aloittamaan sen ammatin opit mikä häntä eniten kiinnostaa. Lasten pariin hän haluaa, kuten odotettavissa on ollutkin. 

Kapusta kasvoi siis erittäin hieno nuori nainen, huolimatta siitä että heitä kasvatti teinivanhemmat. Tai ehkä juuri sen vuoksi?

Luulen että jälkimmäinen. Kapu on saanut aina olla juuri sitä mitä on ollut. Emme ole yrittäneet tehdä hänestä mitään minkään muotin mukaan vaan olemme antaneet kaikkien kukkien hänessä kukkia. Olen aina ollut Kapun kanssa tosi läheinen ja olemme olleet aina rehellisiä toisillemme. Meillä on takana paljon mielenkiintoisia saunakeskusteluja joissa puimme asioita monesta eri kantista. Rehellisesti ja avoimesti. Kapu voi tulla luokseni aina, minkä asian kanssa vain. Koska vain.

Ja tulos on erittäin tasapainoinen, onnellinen nuori aikuinen. 
Mielestäni me olemme onnistuneet ja ennenkaikkea Kapu itse on onnistunut.

Kapu on siis täysi-ikäinen mutta onneksi minulle jää vielä tuo murkku ja taapero. Heidän aikansa tulee sitten vuorollaan.
Mutta vaikka Kapu onkin nyt aikuinen, on minulla silti ikuisesti kolme lasta, ikuisesti. 
Olen sanonutkin hänelle että varoo vaan, mä tulen olemaan semmonen mummo joka on kuin iilimatona siellä lapsenlapsien nahassa, hahaha.

Minusta ei niin vaan eroon pääse (eikä ne haluakkaan, hih)

Tähän loppuun vielä runontapainen jonka sain Kapusta aikaiseksi. (Kyyneleet silmissäni)
 

K J

 

 

Tyttäreni

on tänään täysi-ikäinen,
siis aikuinenko,
tuo fiksu ja kaunis tyttöni.
 

Sisukaskin on,

ja päättäväinen.

Iloinen ja kupliva,

elämää pursuava.

 

Tuollainen tyttö.

 

Kun ajattelen ajan 18 vuotta taaksepäin,

 

miten aika onkaan mennyt nopeasti,

huomaan itse olevani tuo 18-vuotias tyttö,

 

jolla on vastavalmistunut pieni kirppu käsissään.

 

Kirppu,

joka on tuonut elämääni

 

onnen,

ilon,

kauneuden,

rakkauden,

täyttymyksen.

 

Vastuunkin.

Minusta oli tullut äiti.

 

Nuo tunteet

ovat vain kasvaneet vuosien aikana,

joka vuosi 365 kertaiseksi.

 

18*365=

 

Joten voin sanoa,

kyyneleet silmissäni,

liikuttuneena,

että olen maailman onnellisin

äiti,

 

kun omistan tytön

tuollaisen.

 

Tytön tuollaisen.

 

Et ole lapsi enää,

siis haikeana,

 

mutta iloisena,

tyytyväisenä
ja ylpeänä

irroitan,

mutta pidän kiinni

 

 

aina

 

Onnea rakas Kapuni!

t.äiti