Turkin matka osa 1/3 – oma rytmi
Yli viikko on jo siitä kun Turkkiin saavuimme. Kyllä aika rientää.
Turkissa oli todella kuuma, lämpötilat oli aamusta iltaan reilusti yli 30 astetta ja ilman ilmastointia ei olisi todellakaan pärjätty. Tosin siitä huonona puolena toimme kotiin tuliaisina nuhan, jokainen.
Turkissa meille syntyi oma turkinrytmimme, joka toimi loppuun asti mainiosti. Aamulla herättyämme ja aamiaisen jälkeen kävelimme meren rannalle samalla maisemia ihaillen. Uimme aalloissa ja laiskottelimme kuumalla hiekalla. Lähdimme hotellia kohti lounaan tienoilla ja etsimme samalla käsiimme jonkun näppärän syömisen, milloin mitäkin. Maissia, rinkeleitä, hampurilaisia, vohveleita runsailla hedelmillä ja marjoilla tms. ihanaa ja helppoa.
Hotellissa Vippe nukkui päiväunet ja Henkka luki, piirsi tai kuunteli musiikkia. Me miehen kanssa istuimme parvekkeella virvokkeita naukkaillen ja höpöttelimme sekä joutavia että vähemmän joutavia. Nautimme lämmöstä, rauhasta ja ihan kaikesta.
Kun Vippe heräsi päikyiltä, siirryimme hotellin uima-altaalle polskuttelemaan. Voi että miten pojat nautti tästä kaikesta uimisesta. Se olikin tuossa lämmössä ihan ehdoton juttu. Toinen ehdoton juttu oli uv-suojatut hattu ja uimapuku Vipellä. Sekä aurinkorasva. Sekä vesi.
Päivälliselle lähdimme milloin minnekin, pari kertaa söimme hotellilla ja muulloin etsimme milloin kebabia milloin pitsaa sekä kaikkea siltä väliltä. Ruoat oli erittäin hyviä eikä oikeastaan yhtään pettymystä ollut joukossa.
Illalla kävimme vielä kiertelemässä basaarialueita tai vihannesmarkkinoita ja sitten siirryimme hotellille iltapuuhiin. Vipen nukahduttua yleensä jotain pelaten.
Oli oikein näppärä rytmi, jonka ansiosta Vipenkin matka onnistui ilman mitään turhautumisia.
Mutta tietysti aina, kuten tässäkin tapauksessa, poikkeus vahvistaa säännön. Hene vietti Turkissa 13-vuotis syntymäpäivänsä ja se päivä olikin ihan erilainen muihin verrattuna, tietysti =)
Ihana, ihana Turkki,
you are always on my mind,
Minna/lts