Vege leivoksia
Tykkään herkutella joskus, ja nyt varsinkin tän karanteenin aikana oon saanut inspiraatiota kokeilla leipomista. Tosin vaan neljä kertaa, mutta on sekin enemmän kun normaalisti ;D Oon kolme kertaa kokeillut tehdä sämpylöitä ja nyt pääsiäisenä kokeilin Bostonkakkua.
Harvoin tulee ite leivottua mitään, jotenkin tuntuu että ei oo aikaa koskaan. Vaikka tänkin karanteenin aikana oon tehnyt ihan saman verran töitä kun normaalisti, paitsi työmatkoihin ei mee aikaa. No viikonloput on tullut nyt 5viikon aikana visusti vietettyä sisällä. Ehkä siitä sitä aikaa sit on jäänyt ;p

Pääsiäisenä sain innostuksen leipoa pullaa! Kokeilin tehdä Bostonkakun! Tein Vegaanisena 🙂 Pullataikinan tein ihan perus pullataikina ohjeella, jonka muistaakseni otin täältä: Bostonkakku
Jätin taikinasta kananmunan pois ja voin tilalla käytin paikallisesta kaupasta ostettua vegaanista flooraa.
Kaneliseosta en tehnyt, laitoin vaan voita, kaneli-sokeria väliin. Ihan kun äitin kanssa leipoessa. En muista koska olisin viimeksi leiponut pullaa! Oli kyllä ihanaa, se pullan tuoksu mikä täytti kämpän oli aivan ihanaa! <3

Viime vuonna innostuin myös ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan munkkien tekoa vapun aikaan, joka muistu tässä joku aikaa sitten mieleen ja sai miettimään että pitäisiköhän sitä taas. Vappuhan on vaan kerran vuodessa, ni miks ei ;)
Munkit tein tän ohjeen mukaan: Vegaaniset munkit
Saa nähdä, jospa sitä leipoisi munkit tänäkin vuonna! Viime vuonna mulla oli apurina kaveri, kenellä on kokin koulutus :P Oisin varmaan saanu ton rasvan palamaan tai jotenkin sössittyä koko homman ni piti saada tukijoukkoja – heh –
Vappu on ollu mun mielestä jotenkin aina kiva juhla, lapsena koristeltiin huoneet aina serpentiinillä ja ilmapalloilla, käytiin vapputorilla ja ostettiin sieltä lakuja ja syötiin munkkia. Äiti teki kotona simaa.
Nyt oon ite kolmena vuonna tehnyt simaa ite, tänä vuonna sitä en taida jaksaa tehdä – jos tekee mieli ni pitää hakea varmaan kaupasta :)
Meinaatko sä leipoa munkkeja tai tehdä simaa vappuna? :)
Janika <3