Palanen meidän kotia
Eilen lupailin pientä sisustus postausta ja napsin vähän kuvia meiltä. Asutaan tällä hetkellä kerrostalo kaksiossa vuokralla ja tähän asuntoon ei ole voinut tehdä mitään remonttia, asunto on siisti kuntoinen ja omilla tavaroilla ja sisustuksella tästä on saanut ihan viihtyisän, mutta ei silti ole täysin mieluinen. Erityisesti tykkään asunnon valoisuudesta. Aurinko tulvii ikkunoista sisälle koko asuntoon.
Kun muutimme asuntoon silmääni miellytti kaikki maalaisromanttinen ja ajan patinoivat huonekalut ja esineet, mutta tässä hetken asuttuamme ja tavarat saatuamme pakoilleen huomasin että kaipaisin kotiini sittenkin selkeämpiä sisustus ratkaisuja. Olenkin karsinut joitakin tavaroita pois ja ajattelinkin että seuraavaan asuntoon ostan enemmän uutta ja myydä vanhoja pois.
Tässä asunnossa on myös kaikki seinät valkoisia betoni seiniä. Seinät ovat kivan rosoiset, mutta kaipaisin kuitenkin vähän lämpöä jollain toisella sävyllä. Pidän myös vanhan talon paksuista ja leveistä kivi ikkunalaudoista. (: Uskon että pienellä etsimisellä ja sumplimisella löydän sen oman sisustuksen missä viihdyn, nyt kuitenkin näin.(:
Huomenna ajattelin postailla reseptin merkeissä.
Kivaa päivää! -Jenni