”Iso maha, paljon rahaa.”
On ihanaa, kun saa jättää vuodenalun laihdutusvinkit lukematta. Ei koske minua, tarkoitettu muille ihmisille. Minä en tarvitse ohjeita, olen jo tarpeeksi taitava. Osaan. Voin luottaa nälkääni ja maalaisjärkeeni sen tyydyttämisessä, suupaloja ei tarvitse laskea.
Alun perin, kun mietin tämän blogin perustamista, halusin käsitellä enemmänkin sitä, kuinka vaikeaa on hyväksyä oma vajavaisuutensa. Miten kestämätöntä on, ettei omalle ylipainolleen pystykään tekemään mitään.
Nyt alan kuitenkin olla päässyt asiasta yli. Lisäksi pieni toivonpilkahduskin jäi takaraivohyllylle säilöön, kerron siitä tulevaisuudessa lisää. Joten en ainakaan toistaiseksi jaksa murehtimisiani märehtiä, palaan niihin, jos kurjuuden tunteet nostavat päätään.
Pari ihan konkreettista ja vähän kiusallistakin keinoa asennemuutoksen tekemiseen löysin. On olemassa monta parannettavaa asiaa, jotka eivät riipu lihavuudesta mitenkään, vaikka ne usein siihen yhteyteen liitetäänkin. Esimerkiksi lihavakin voi pitää kauniita vaatteita tai laittaa hiuksensa nätiksi. Hölmöä kieltämättä, että piti sekin erikseen tajuta.
Puhuinkin nätisti peilikuvalleni: ”Huomenta, kaunotar!” Pienen harjoittelun jälkeen onnistuin jättämään ironian lauseesta melko vähäiseksi.
Aloin suhtautua valokuviini lempeästi, hyväksyvästi ja tarvittaessa huumorintajuisesti. ”Haha, onpa huvittavaksi jäänyt ilme” iänikuisen kauhistelun sijaan.
Tein myös ratkaisevan muutoksen läheisteni eleisiin ja puheisiin suhtautumisessa. Kun pieni poikani viattomasti huudahtaa ”no kun äiti on niin iso!”, vastaan iloisesti tuhahduksen sijaan. Toki seuraavaan hengenvetoon kerron, että muita naisia ei ole kohteliasta sanoa isoiksi tai paksuiksi.
Aviomiehelläni on ennen kiusalliselta tuntunut tapa silloin tällöin taputtaa mahaani. Koin sen suoraksi viittaukseksi painooni, ja vedin hänet tilille monta kertaa. Mieheni väitti itsepintaisesti, että taputus on vain hellyydenosoitus, eikä hän koe mahaani mitenkään vihjailun tarpeessa olevaksi. Päätin yksinkertaisesti uskoa häntä. Olen itsekin välillä alkanut taputtaa mahaani. ”Iso maha, paljon rahaa,” höpsöilen. Ei tämä vaan ole niin vakavaa.
Poikani kuuli tämän, ja totesi filosofisesti: ”Puoliksi hyvä. Sulla on kyllä iso maha, mutta ei paljon rahaa.” Niinpä niin. Puolet hyvin.