Lihava, notkea ja kaunis

Hyväksyttyäni lopulta olevani lopun elämääni reilusti ylipainoinen, aloin miettiä, mitä sitten tekisin. Pahojen kielien päinvastaisesta luulosta huolimatta ymmärsin kyllä välittömästi, ettei minua huvita vain istua aloillani syömässä suklaata, vaikka en enää aiokaan laihduttaa. Tähän mennessä kaikki tavoitteeni ovat alkaneet Sitten kun -elämästä, eli ensimmäinen askel olisi saada kilot pois. Nyt kun se ei enää ollut asialistalla, jouduin pohtimaan, olisiko mitään saavutettavissa lihavuudesta huolimatta.

Mitä tavoitteita minulla sitten on? No, notkeus. Olen aina ollut jäykemmänpuoleinen, toiminut suorastaan myytinmurtajana päätellen rakkaan mieheni nuorukaisena tokaissusta: ”Luulin, että kaikki naiset ovat luonnostaan notkeita, kunnes tapasin sinut.” Sitä nuorta lempeä! Mutta oikeassahan hän oli, kyllä minä taidan juuri ja juuri sormet saada suorilta jaloilta lattiaan, mutta älköön kukaan tarkistako, kuinka pyöreänä selkäni silloin on. Kerran elämässäni olen venytellyt säännöllisesti kuukauden ajan, ja sillä oli välitön positiivinen vaikutus ihan kaikkeen muuhun. Sitten se jäi, niin kuin erilaiset haasteesta aloitetut tempaukset tuppaavat jäämään, ja siitä asti olen haaveillut joskus jatkavani venyttelyä. Muuttuvani notkeaksi. Tuon kuukauden jälkeen nimittäin olin jo aika notkea. Mutta voiko olla notkea, jos on lihava? Tietysti voi.

Turhamaisia tavoitteita löytyy. Aloin nelisen vuotta sitten kasvattamaan pitkää tukkaa mielessä siintäen, että kun imetyksen lopetettuani saan laihdutettua kuukasvoisuuden pois, tulen upean leijonanharjani kanssa olemaan melkoinen ilmestys. Sittemmin pitkä, paksu, kiharaisuuteen taipuva tukka on osoittautunut varsinaiseksi työmaaksi, ja taistelen sen kanssa päivittäin. Olen kyllä varsinkin aamuisin melkoinen ilmestys, mutta en aivan suunnittelemallani tavalla. Hämmästyttävää kyllä, mikään ei estä lihavalla kaunista, hoidettua, pitkää tukkaa. Hiuksiin ei itse asiassa hoikkuus varsinaisesti vaikuta. Kuulemma pitäisi olla jonkinlaiset hiustenhoitorutiinit. Tai miten olisi edes säännöllinen harjaus?

Haluaisin olla hyvin pukeutunut. Vaatteet eivät ole koskaan olleet mitenkään suuren mielenkiinnon kohteena elämässäni, yleensä käytännölliset lähtökohdat ajavat esteettisten ohi. Epämääräisesti ajattelin, että sitten kun olen kokoa 40, alan kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseeni. Mystisesti ei kuitenkaan ole mitään syytä, miksi lihava ei voisi pukeutua kauniisti, vaikka jokainen tämän asian kanssa kamppaillut kyllä tietää, että se ei ole aivan helppoa. Lihaville on tarjolla aika suppea valikoima vaatteita sopuhintaa etsiessä, ja erikoisliikkeiden tarjonnassa tulee äkkiä kukkaron tilavuus vastaan. Toisaalta yhtä lailla hoikat ihmiset ovat eri mallisia, ja joutuvat etsimään sopivia vaatteita. Onnekkaasti olen saanut lahjaksi muutaman laadukkaan ja hyvin istuvan vaatteen. Keksinkin, että voisin opetella ompelemaan, ja tehdä näiden hyvien vaatteiden mallin mukaisesti istuvia pukimia. 

Ompelemisen taito on ollut mielessäni pitkään, vuosia. En ole motivoitunut tekemään muille vaatteita, koska aluksi niistä tulisi niin huonoja, ja itselleni taas ei ole kannattanut, koska kuitenkin laihtuisin kohta ihan eri kokoiseksi. Joten laihdutetaan ensin ja opetellaan ompelemaan sitten. Kuten jo lienee käynyt selväksi, enää ei ole syytä ottaa tällaisia varotoimenpiteitä huomioon. Joten jälleen uusi tavoite, johon voin pyrkiä, vaikka olen lihava. Merkillistä, miten näitä löytyykin.

Haluaisin olla kaunis. Tähän mennessä olen automaattisesti ajatellut, että kauneus = hoikkuus. Nyt sitten istuin peilin eteen, ja mietin oikein kunnolla, olisiko jotain tehtävissä, kun kirurgin veistä ei nyt oteta keinovalikoimaan. Olihan tarjolla itse asiassa melko yksinkertainen temppu, joka jollekulle muulle ei kenties olisi vaatinut erillistä ongelmanratkaisua. Sipaus ripsiväriä, nokare kosteusvoidetta, jopas oli katse kirkkaampi ja naama kauniimpi. Lopetin meikkaamisen joskus 15-vuotiaana, eikä silloinen nuoruuden kukkeus sitä edes jälkiviisaasti ajatellen kaivannutkaan, mutta nyt keski-ikäisenä, tai vähintäänkin aivan sen kynnyksellä, satunnainen värin sipaisu on aivan paikallaan, ellei jopa suotavaa. Jälleen yksi oman mieleni luoma muuri sortui, ja ihan ilman laihdutuskuuria.

Lopuksi sitten liikunta. Olen joskus ollut hyväkuntoinen. Olen joskus harrastanut juoksua, käynyt salilla, sen sellaista. Sitten ne jäivät ja siirtyivät tavoitelistalle. Sen jälkeen olen ajatellut, että varsinaisesti harrastaakseni säännöllistä liikuntaa minun olisi oltava hoikempi. Kyyllä, jos ajattelin ponkaista suoraan maratonille. Vaan enpä usko hoikan naisenkaan ihan ensimmäisiä juoksuaskeliaan ottaessa lähtevän alkajaisiksi edes 10 kilometrin kisaan. On totta, että yli satakiloisen nivelet joutuvat turhan kovaan rasitukseen, jos oikein juosta tömistää. Mutta ehkäpä tässäkin olisi löydettävissä jonkinlainen sopiva tahti juuri minulle? Onko loppujen lopuksi jotain estettä, miksi en voisi kuntoilla lihavana? Toki sen tuomat rajoitteet täytyy harjoitellessa ottaa huomioon, mutta yhtä lailla rajoitteita löytyy keneltä tahansa huonokuntoiselta. Olen myös välttänyt kuntoilua, koska siitä tulee niin kova nälkä. Oi järjettömyyttä.

Hämmennyin. Kummallista. Itse asiassa ainoa tavoitteistani, jotka ehdottomasti vaativat laihtumista, on itse hoikkuus. Toki voidaan olla monta mieltä, voiko lihava ihminen varsinaisesti olla kaunis, mutta en oikeastaan ajatellut pyrkiä kansikuvatytöksi, vaan on aivan hyvä, että olen itse tyytyväinen peilikuvaani. Siihen sitten riittikin itseni hyväksyminen ja uusi ripsiväri, halpa sellainen, pihi kun olen. 

Tämä blogi onkin siis myös tavoitetarina. Ei kertomus siitä, miten laihdutan ja kuinkas siinä kävikään, vaan siitä, miten pyrin kohti notkeutta, ompelutaitoa, hyvää kuntoa, kauniita vaatteita. Jospas sitä oppisi tälle hevosenharjallekin tekemään jotain muuta kuin iänikuisen nutturalle kiepautuksen.

Haluan olla notkea, kaunis, hyväkuntoinen, hyvin pukeutunut, huoliteltu, terveellisesti syövä. Haluan opetella ompelemaan, lenkkeillä, kirjoittaa ja sisustaa. Vaikka olen lihava.