Lihavuuteen ratkaisu ei olekaan laihduttaminen, kuinka epäreilua

Jätetään hetkeksi parin kuukauden takainen minäni tekemään henkilökohtaista siivousryhtiliikettä ja kummastelemaan positiivisten ajatusten ihmeellistä maailmaa, ja paasataan vähän. Itsesäälissä kierittelyn lisäksi olen myös ollut aika kyllästynyt. Kyllästynyt, että vielä näin yli kolmikymppisenä kolmen lapsen äitinä ruikutan ulkonäöstäni kuin joku teini-ikäinen. Erityisesti olen kyllästynyt laihduttamiseen. 

Aikuisväestöstämme noin 60 % on ylipainoisia, muistan lukeneeni.Ylipainoisista varmaan kaikki jossain vaiheessa yrittävät laihduttaa, monet useita kertoja. Koko maa tuntuu laihduttavan tammikuussa ja syksyllä. Toinen puoli Suomea valmentaa toista puolta Suomea hoikaksi. Laihduttaneista vain yksi kymmenestä onnistuu pitämään kadotetut kilot poissa, loput saavat ne takaisin ja vielä yleensä korkojen kera. Herää väkisinkin kysymys, onko tässä mitään järkeä? Jos uskot kuuluvasi tähän etuoikeuttetujen ryhmään, niin onnea sinulle, mutta me muut kuolevaiset saatamme löytää jotain tuloksekkaampaakin tekemistä ajallemme.

Olemme kansakuntana laihduttaneet ainakin 80-luvulta asti. 90-luvun rasvakammoinen dieettaus teki pahaa jälkeä kansanterveyteemme, ja ikävältä näyttää edelleenkin. Jos olemme kerran tiedostaneet, valinneet terveellisemmin ja laihduttaneet 30-40 vuotta, ja silti keskimääräinen lihavuus jatkaa nousuaan, olisi ehkäpä mahdollista vetää johtopäätös, ettei vika olekaa laihduttajissa, vaan metodissa.

Laihduttaminen lihottaa. Kuinka epäreilua.

Väittävät, että kun tarpeeksi maltillisesti pudottaa kilojaan, negatiiviset seuraukset eivät ole niin rajut. Tiedättehän, että jos päivän mittaan syö liian vähän, illalla on vielä nälkä, vaikka mahan olisi syönyt kuinka täyteen. Tai ei nälkä, mutta syödä tekee mieli. Tätä ja lukuisia muita mekanismeja, joiden alkuperäisenä tarkoituksena oli välttää nälkäkuolema, vastaan voi kuulemma taistella, jos toimii tarpeeksi fiksusti. Syö proteiinia, syö hitaasti, juo tarpeeksi, hokee matnraa, täytä tähän lempihuijauksesi. Minä uskon, että kaikki muutokset elintapoihin, jotka tehdään laihdutusmielessä, johtavat väistämättä katastrofiin. Silloin tehdään aina liian isoja muutoksia.

Laihduttamalla pilataan kehon itsesäätely. Sen voi tehdä myös syömällä liikaa suklaata, mutta laihduttaminen on vielä varmempi keino. Lisäksi kieroutunut ihmismieli saattaa saada sellaisiakin älynväläyksiä, ettei halua harrastaa liikuntaa, koska siitä tulee liian kova nälkä. Tai että nälkäisenä on näppärä mennä nukkuman, kun eihän sitä unen keskeltä huomaa. Tasapainoa on niin vaikea saada pysymään yllä (syö juuri oikean verran liian vähän, että laihtuu, mutta ei tule mitään kurjia vastaiskuja) tarpeeksi kauan, että huomattavasti järkevämpää lopettaa yrittäminen ja keskittyä muihin asioihin. 

Laihduttamiseen kuluu ihan valtavasti energiaa. Sillä määrällä aivojen kapasiteettia, jonka minäkin olen tuhlannut kalorien laskemiseen, olisi varmasti pari menestysteosta jo kirjoittanut, tai mahdollisesti väitöskirjan.

Terveellisten elämäntapojen opettelu ja ylläpitäminen eivät ole sama asia kuin laihduttaminen. Liikunnan harrastaminen, koska se on hauskaa ja hyödyllistä, ei ole sama asia kuin laihduttaminen. Laihduttaminen on itsensä rääkkäämistä, tehtiin se sitten suuressa tai pienessä mittakaavassa.

Toki liian suuri paino on terveysriski, mutta paradoksaalisesti siitä ei todennäköisesti pääse eroon laihduttamalla, vaan se vain pahentaa tilannetta. Ihan näin pitkälle eivät monet asiantuntijat ole valmiita yhtäsuuruusmerkkejä vetämään, mutta näin väitän.

Esimerkiksi tästä artikkelista voi lukea lisää. https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/laihduttaminen_lihottaa_1

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *