Pahoittelut!

Hei todella pitkästä aikaa <3

Pahoittelut tästä pitkästä hiljaisuudesta… En tiedä mistä aloittaisin, tai tiedän. Me ollaan raskaana ja tänään jo 24 raskausviikkoa täynnä. Pikku hiljaa alamme uskoa,  että vauva on tulossa <3 Jos palaan hieman siihen mihin edellisessä postauksessa jäin, teimme testin maanantaina, kun mietin, että perjantaina vai sunnuntaina, koska minulla alkoi loma silloin. Halusin keskittyä tuon maanantain töissä vielä täysin, oli testin tulos mikä tahansa. Ja kyllä, se oli melkein samantien kun siihen pissasin, niin plussaa. Olin jotenkin sen tiennyt, mutten uskonut oloani ennenku näin tuloksen. Mieheni oli todella hämmentynyt.. ja ILOINEN, me molemmat olimme. Voiko tämä olla totta?? 

Kyllä, se on ollut sitä nyt jo hetken aikaa. Miksi en sitten ole kirjoittanut? Siihen on monta syytä. Ensin en halunnut paljastaa asiaa, positiivinen testi oli hämmästys joka haluttiin pitää pienellä piirillä ja meillähän oli, kun positiivisen testi tehtiin maanantaina, niin toinen elämän suuri päivä lauantaina. Me menimme naimisiin, meistä tuli mies ja vaimo ja ajatelkaa, samalla viikolla saimme hennon lupauksen, että meistä tulee äiti ja isä, lupauduimme toisillemme <3 Voin kertoa, että aika huikea viikko. Ja pahoittelut teille lukijat, en muistanut teitä siinä kohdin. Olimme myös viikon häämatkalla Kreikassa. Ihanaa ja voi sitä onnea! 

Töissäni oli myös sellainen tilanne, etten halunnut kertoa täälläkään. Ja päätin, ettei minun tarvi. Tilanteet ovat selkeytyneet ja töissä tiedetään, että minä jään äitiyslomalle. Se tuntuu hullulta, minä?? Onko se todella totta. Mutta kyllä, vauvan liikkeet tuntuu, olemme tavanneet Hänet jo useamman kerran. Kaikki on nyt hyvin. Kaikki ei kuitenkaan ole koko aikaa mennyt niin hyvin ja vähiten tottua ajatukseen, että meille, vauva.. Apua 😉 On myös vastustanut, viikolla 13 oli vuotoa ja olin jo ihan varma että tämä oli tässä… Kirjoitan siitä omassa postauksessa. 

Mutta lupaan palata, pian. Pahoittelut vielä hiljaisuudesta <3

Itselleen lempeäksi opetellut MiiaKoo

Suhteet Oma elämä Mieli

Raskaustesti?

Tänään on kaksi viikkoa inseminaatiosta. Koska voi tehdä raskaustestin? Olo on ollut erilainen kuin viimeksi, huonoa oloa, erityisesti hajut ovat pistäneet nenään. Mutta pessimisti-Pirkko täällä nostaa päätään, en usko että olen raskaana. 

Jokainen vessareissu, oikein odotan että näen verta. En uskalla innostua. Eilen illalla laskin kalenteria, että edellisen inseminaatio jälkeen kuukautiset antoivat odotuttaa itseään kaksi viikkoa ja yhden päivän, eli tällä laskuopilla kuukautiset alkavat huomenna. Tosin tämä kerta on erilainen, irrotuspiikki ja inseminaatio olivat peräkkäisinä päivinä, kun viimeksi välissä oli yksi päivä. 

Koska saan siis tehdä raskaustestin? Sunnuntai-iltana? Jos kuukautisia ei ole näkynyt?

-MiiaKoo 

Perhe Raskaus ja synnytys