Normaalia elämää?

Kuukautiset ja tieto siitä, ettei tarvitse aloittaa lääkitystä, oli helpottava. Elin taas normaalia elämää. Ai miten niin normaalia? Ei tarvinnut muistaa aamuin illoin ottaa tablettia ja olimme todenneet myös, että makuuhuoneessa peitto heiluu silloin, kun meillä on molemmilla sellainen olo. Ei stressiä makuuhuoneesta, niinkuin aiemmassa postauksessani totesin, että tällaista oli ollut. 

Kuulostelin kroppaani ja sitä oliko siinä erilaisia tuntemuksia kuin lääkityksen kanssa. Huomattavin kropassa oleva muutos oli kasvojen alueella, leukaperässäni ja leuan alla oli ollut todella isoja, kipeitä hormoninäppyjä(?) ja paljon. Enkä malttanut niitä olla näpelöimättä. Ja jälki oli sen mukainen, mutta nyt ne olivat poissa, ilman lääkettä niitä ei ilmaantunut. Tästä en ollut ollenkaan pahoillani. Muuten en varsinaisesti eroa kropassani huomannut. 

Tosin kävin henkistä taistoa itseni kanssa, olenko liian itsekäs, kun en yritä ja mietin, että vaikuttavatko tulevat hääsuunnitelmat liikaa päätökseeni. Vaikka järki sanoo, ettei vaikuta, mutta naisen mieli, se on joskus niin oikukas. Tulenko joskus syyttämään itseäni siitä, ettemme yrittäneet joka kiertoa ja koko aikaa. Ollaan siis aika isojen kysymysten äärellä! Mutta toinen puoli tällä kolikolla on se, että elämässä on oltava muutakin kuin raskauden yritys, lapsettomuus ja makuuhuoneen peiton heilutus tiettyyn kellonaikaan. Pakko, muuten pää hajoaa, meillä molemmilla. Minulla ja miehelläni. 

Tietenkin paljon olen pyöritellyt ajatusta siitä, että mitä jos emme koskaan tule raskaaksi? Onko meillä liian suuri unelma? Ja ehkä juuri tästä syystä yritämme pitää elämässämme muutakin kuin lapsettomuus-projektin. Suunnitellaan elämää kahdestaan sekä kolmestaan, mieheni tytär mukaan lukien. Olen hänestä todella onnellinen, onhan minulla jo pieni pala ihanaa tyttöä elämässäni. Hän on huumorintajuinen ja fiksu tyttö, hän tosin ei vielä tiedä meidän raskausprojektista. Koen, että hän on näiden vuosien aikana  tullut minulle entistä rakkaimmaksi, olen myös huomannut luottamuksen osoituksia häneltä minua kohtaan, olemme mm. keskustelleet kuukautisista ja murrosiästä. Pääsisin siis suoraan esiteinivaiheeseen tässä lasten kasvatuksessa, ei huono. 

Yhteenvetona siis, haluamme pitää elämässämme muitakin suunnitelmia kuin raskaus. Jos tilanne joskus on se, ettemme saa biologista lasta ja adoptioprosessiin olemme liian vanhoja, niin emme eläneet viittä kuutta vuotta vain lapsettomuuden haamun kanssa. Tästä haluamme pitää kiinni. Tämä on yksi asia muiden joukossa, tosin todella iso, mutta kuuluu meidän elämään. 

Voi tosin olla, että jos emme pääse haluttuun tulokseen, tulee tämä lapsettomuus jossain kohtaan tässä lähivuosina ottamaan vielä isompaa osaa elämästämme, mutta toivon, että siinä kohtaa ystävät ohjaavat meitä myös muihin ajatuksiin. Mutta siis niin kuin kirjoitin, meillä on reilun viikon päästä aika lapsettomuuspoliklinikalle ja teemme jatkosuunnitelman, miten tässä edetään. Emme siis todellakaan ole luovuttaneet, halusimme tähän väliin muutaman kierron ilman lääkkeitä tai hoitoja. 

Mukavaa lauantaita ja positiivisia ajatuksia kaikille! 

-M