Toukokuu
Toukokuu ja aurinko(kin) tuli. Ihanaa! Ja tuntuu, että auringon myötä tulivat myös valoisat illat. Vaikka kai ne on olleet jo pidempään tää? Enkö vain ole huomannut niitä. Odotin, että huhtikuu liukuu päiväjärjestyksestä pois, totesin etten jää sitä kaipaamaan. Meillä satoi 29.4. lunta ja ulkona oli pakkasta. Tosiaankaan, en jäänyt kaipaamaan, Huhtikuuta 2017.
Parasta huhtikuussa oli ehkä meidän vappuaaton ilta, meillä oli ystäviä kylässä. Meidän elämässä on kyllä ihania ystäviä <3 Kiitos kaikille, jotka olitte paikalla. Pelasititte minun vapun ja huhtikuun! Nauroimme ja paransimme maailmaa, ihanaa – puhuimme meidän häistä! Mekin taidettiin alkaa odottamaan niitä vielä enemmän? Onko se mahdollista? 😉
Tosin tässä p*skassa keväässä ei mikään yhdessä yössä muuttunut, kuin ehkä mimmin asenne, toivottavasti, edes vähän? Mutta siis stressitasot on melkoisen korkealla.. Työt, mieheni ex:än uhkailu oikeudella elatusmaksun suhteen, kuukautisten odotus, niiden myötä aikataulujen sovittaminen kalenteriin.. siis jos oikein ymmärsin ja oletan niin tehneeni, niin käyn ennen naistenklinkan käyntiä kaksi kertaa keskussairaalalle ultrassa ja sitten Naistenklinikka. Ja siis tilannehan on se, että kaikki tapahtuu, totta kai arkiaamuisin. Kahden viikon sisällä siitä, kun kuukautiset alkaa. Niin että työt ja palaverit ja mitä näitä on.. Hiki meinaa hieman tässä tulla.
Onneni on, että olen meidän projektista kertonut esimiehelleni, joka on ottanut asian hyvin. Tosin muistanut mainita, kun kyseessä on lapsettomuushoidot, on näillä käynneillä käytävä omalla ajalla, niin näinhän se on. Hassuinta kuitenkin, on, että mieheni näille käynneille pääsee työajalla. Tasan ei mene nallekarkit ja puhutaan, että tasa-arvoisuus työelämässä. Niin. Mutta tosiaan esimieheni on suhtautunut asiaan todella hienosti ja empaattisesti. Tuntuu vilpittömästi toivovan että onnistumme. Ja se tuntuu hyvältä. Eihän hän niitä sääntöjä ole meidänkään työpaikkaan luonut, ettei tämä ole sellainen lääkärikäynti, jonka saisi työajalla tehdä. Ymmärrän 😉
Mutta siis stressi, sitä pohdin jo edellisessä postauksessa. Vaikuttaa ihan taatusti tähän miten kroppa toimii, miten se tuottaa hormonia ja miten vaikuttaa jopa korvien väliin! Että tule nyt sitten piikkijännityksen, kalenteristressin,tukkoisen kropan ja Nukkumatin tekeminen ohareiden kanssa raskaaksi! Tässä kohtaa voidaan jokainen pohtia, että mitä ihmettä ja tapahtuuko sitä ihmettä! Jään nähtäväksi!
Haluan kuitenkin vahvasti uskoa siihen, että tämä kuukausi on parempi kuin edellinen. Ja loppu kuusta voin todeta, että kroppa ei ole tukkoinen, piikitys on onnistunut hyvin, nukkumatti löysi tiensä myös tälle puolelle sänkyä ja kalenteriinkin mahtui kaikki käynnit keskussairaalalle sekä Naistenklinikalla. Haluan myös kiittää kaikkia ihania lukijoita, ystäviä ja läheisiä, jotka tässä mukana pysytte, jaksatte lukea ajatuksia. Olette valtava voimavara! Kiitos <3
Ihanaa toukokuuta toivoen!
-MiiaKoo