Vihdoinkin jotain positiivista, askel 3!

Aamupäivä oli töiden merkeissä niin kiireinen, etten ehtinyt miettiä lääkärikäyntiä ollenkaan. Taisi olla vaan positiivinen asia, tämäkin 😉 Mutta havahduin vasta, että kohta pitää lähteä polille, kun mieheni laittoi tsemppaukset viestillä <3 

Olin tästä johtuen vähän myöhässä, mutta niin oli vastaanottoajatkin. Pääsin kuitenkin pian sisään ja vastassa oli, onnekseni eri lääkäri ja kätilö. Lääkäri nopeasti vilaisi paperini ja kehotti siirtymään tutkimuspöydälle. Samalla tiedustelen, että onko ollut sivuvaikutuksia. Kerroin hiivatulehdus epäilystäni ja sehän siellä..  Hän ultrasi tarkasti ja hartaudella. Minulla vasenmunasarja jää hieman ”hankalaan” kulmaan, että sitä pitää katsoa monella kuvalla. Ja kyllä, vasemmalta löytyy 16mm munasolu ja sitten lääkäri totesi, että oikealla myös.. minä en tässä kohdin ollut huolissani, mutta lääkäri kehotti laittamaan housut jalkaan niin jutellaan..

Minun pukiessani lääkäri ja kätilö supisivat jotain ja kun istuin tuoliini, totesi lääkäri, että soitetaan Helsinkiin, koska näitä on kaksi. Tarkoituksella ei yleensä tehdä monikkoraskauksia – liekö riskit sitten sen verran suuremmat. Lääkäri sai Helsingistä konsultoivan lääkärin kiinni, mutta hän pyysi palamaan asiaan 15min kuluttua. Todettiin, että jään odottamaan mikä tilanne on.. halusin jo kuulla sitäkin, että mitkä vaihtoehdot ovat. Toinen oli se, että lähdemme mieheni kanssa perjantaina Helsinkiin inseminaatioon ja toinen on se, että pistokset lopetetaan, irrotuspiikkiä ei anneta ja olemme yhdyntäkiellossa. Koska ei kaksoisraskautta. 

Noh kaiken tähän saakka vastustaessa olin varma, että kakkosvaihtoehto käy toteen. Tosin kätilö sanoi, että noudattavatko kaikki yhdyntäkieltoa, on se eri asia. Kysyin, että mikä on seuraavan inseminaatio järkevyys tai kannattavuus, jos käy näin? Lääkäri kertoi, että lääkettä voidaan määrätä sitten vähemmän ja näin ollen niitä ei kehittyisi kahta. Totesimme, että minä jään käytävään odottamaan ja he ottavat välissä toisen potilaan. Kutsuvat minut sitten kun tieto Helsingistä on saatu, ottavatko minut kahden kehittyneen munasoluni kanssa vastaan. 

Soitin miehelleni ja kerroin asian. Olimme molemmat hieman hämmentyneitä, mieheni, vanha realisti totesi, että jos mahdollisuudet ovat kuitenkin vain 10-15%, tuntuu hullulta jos ei sitä nyt tehdä. Se oli myös positiivista, että meillä kummallakin on perjantai anottu jo aiemmin vapaaksi! Palasin kahvikupin kanssa käytävään odottamaan ja pian minut kutsuttiinkin jo takaisin. 

Ja kyllä, me lähdemme Naistenklinikalla perjantaina. Meidän pitää olla siellä ennen kahdeksaa antamassa spermanäyte, joka sitte lähtee spermanpesuun ja sen jälkeen meillä on aika hoitajalle, annamme hoitosuostumuksen ja klo 11 minulle tehdään inseminaatio. Ohoh! Olin hämmentynyt! Mitä ihmettä, tapahtuuko tämä todella. Naistenklinikalla kehittyneiden munasolujen raja on juuri tuo kaksi. Liekö tekevät sen pienellä riskillä vai millä.. mutta sinne olemme menossa. 

Fiilikset on todella hyvät! Olen iloinen, että asia etenee ja pääsemme edes yrittämään. Eikä edes tämä pyhä keskellä viikkoa sekaa tätä. Mahtavaa. Tietenkin hämmentää, että tässähän on mahdollisuus myös siihen kaksoisraskauteen!! Niin että molemmat ja kerralla :D Täytyy todeta, että toivon kipinä, se löytyi taas jostain. Mutta realisti sanoo, että katsotaan. Mahdollisuudet on edelleen se 10-15%! Mutta niin, iloisia olemme molemmat, minä ja mieheni. Katsomme mitä tuleman pitää. 

Jatkosuunnitelma on siis se, että jos raskaudun niin ilmoitan siitä polille ja he tekevät varhaisultran viikolla seitsemän, varmistavat että raskaus ei ole kohdun ulkopuolinen. Ja jos en raskaudu, ilmoitan siitäkin ja palaamme sitten polin kesätauon jälkeen asiaan uuden inseminaation kanssa. Ehkä. Sitä emme pohdi vielä. Lähden nyt pistämään viimeisen kerran hormonia ja huomen illalla myöhään sitten irrotuspiikki. Jännää! 

Palaan teille asiaan!

MiiaKoo

Suhteet Seksi Raskaus ja synnytys