Inseminaatio vol. 2!
Irrotuspiikin metsästyksen jälkeen meidän oli määrä olla Naistenklinkalla klo 7.30-8.30 välillä. Mieheni luovuttamassa sperma. Ja siellähän me, jo klo 7.15. Spermalaboratorion hoitaja oli jo paikalla ja sanoi ottavansa meidät pian vastaan. Ja niin mieheni pääsi jo 7.20 tosi toimiin 😉
Hänen suoriuduttua tehtävästään, hän vei minut töihin ja lähti ajamaan omiin töihinsä, takaisin kotikulmillemme. Olimme tehneet päätöksen, että menen yksin toimenpiteeseen, koska mieheni olisi pitänyt ottaa koko päivä vapaaksi, jos olisi aikonut olla paikalla.
Minä palasin Naistenklinkalle klo 11.15, ajat olivat noin 15 minuuttia myöhässä, eli suhteellisen vähä. Edellisellä kerralla ne olivat noin 40 minuuttia. Mutta niin.
Lääkäri kehotti minut suoraan pedille ultrattavaksi, lääkäri oli uusi tuttavuus, kätilö onneksi sama kuin edellisenä päivänä. Lääkäri tutkaili pitkään hiljaa, joten minä jo kysyin, että mitä siellä näkyy. Lääkäri taisi hämmentyä miten nopeasti folliikkelit eli munasolut olivat kasvaneet. Ne molemmat olivat kehittyneet vielä edellisestäkin päivästä paljon, ne olivat 21mm ja 24mm. Juuri siis oikean kokoiset inseminaatiota varten eivätkä ne näyttäneet siltä, että ne olisivat vielä ovuloineet. Lääkäri totesi, että ei muuta kun aletaan hommiin.
Lääkäri oli edellistä lääkäriä hieman vähäsanaisempi, mutta kätilö jutteli, kysyi, että sain piikin hyvin.. No kerroinpa heille, että mikä tilanne oli edellisenä iltana ollut. He ihmettelivät molemmat, miten on mahdollista. Kerroin myös mieheni terveiset, että spermalaboratorion lehdet voisi uusia 😉 Lääkäriä nauratti.
Itse toimenpide onnistui hyvin, lääkäri totesi että kaikki meni ihan oppikirjan sääntöjen mukaan Ja sperma ei lähtenyt valumaan takaisin päin. Lääkäri neuvoi minua jäämään makoilemaan hetkeksi ja tarkasti sillä välin spermassa tapahtuneen muutoksen pesun jälkeen, liikkuvuuden prosentit olivat siis parantuneet 27% –> 73%! Eli todella hyvin. Lääkäri ei suoraan sanonut, mutta antoi rivien välistä ymmärtää, että ihme on, jos ei tästä raskautta ala.
Lääkäri tiedusteli minulta vielä, että mitä minulle oli kerrottu välivuodosta, totesin, että jos ei nyt onnista ja teemme vielä kolmannen inseminaation ja välivuotoa ei kuulemma tarvita, johon hän totesi, että juuri niin. Tähän tosin totesin, että välikierto taitaa joka tapauksessa tulla, koska meillä häät ja häämatka tiedossa. Tämän jälkeen minä olin valmis ja meille toivotettiin ihania häitä.
Lähdin hyvillä fiiliksillä takaisin töihin. Olo oli hieman hämmentynyt ja mietteliäs. Hassu fiilis, että keskellä työpäivää sai mahdollisesti meidän tuleva vauva alkunsa. Ystäväni totesi minulle, että sehän on varsinainen TYÖvoitto sitten! Juuri niin. Nyt jännitämme alkavatko menkat vai pääsenkö tekemään testin. Elämämme jänniä aikoja!
Pitäkää peukkuja!!
-MiiaKoo