Päättäkää mitä tehdään!
Positiivinen ovulaatiotesti, juuri kun olimme saaneet puhelun, että minulle aloitetaan hormonilääkitys tehostamaan ovulaatiota. Mitä ihmettä? Onneksi minulla oli kiireinen työpäivä, etten ehtinyt asiaa enempää pohtia, ennen kätilön puhelua. Kätilö soitti ja kertoi, että olivat lääkärin kanssa päättäneet, että lääkitys aloitetaan. Minulle oli kuulemma kirjoitettu sähköinen resepti apteekkiin. Kätilön nämä kerrottua totesin, että aamun testi oli ollut positiivinen. Hän nauroi ja totesi, että juuri näin. Näinkin voi käydä. Kätilö ohjeisti minua, että mene tasan viikon päästä antamaan verikoe labraan. Sillä selvitetään, että kuinka ’vahva’ ovulaatio minulla on ollut.. jaahas, viikko tai siis ylikin odottamista jälleen. Ajatukset risteilivät päässäni, mutta toisaalta, nyt pääsimme jälleen pienen askeleen eteenpäin.
Viikon päästä tein pikavisiitin keskussairaalan labraan. Verikoe ja mimmi ulos, kaikki kolme minuuttia. Minulle oli kerrottu, että tulokset ovat todennäköisesti valmiit jo seuraavan viikon alussa. Soittelin malttamattomana lapsettomuuspoliklinikalle, mikä tulos olisi ollut, aloitammeko lääkityksen. Sain kätilöltä puhelun kuitenkin vasta torstaina, kyseessä oli eri kätilö kuin hän, joka minulle oli alunperin soittanut perään ja kysellyt miksemme olleet verikokeessa käynyt sekä ehdottanut lääkitystä. Tämä kätilö, joka nyt soitti, kertoi että ovulaatio on tapahtunut ja voimme jatkaa lääkärin ohjeen mukaan, loppu vuosi ovulaatiota testaillen sekä makuuhuoneen aktiviteetteja näin samoina päivinä. MITÄ IHMETTÄ??
Hämmennyin ja turhauduin todenteolla, miksi he olivat sitten soittaneet ja ehdottaneet lääkityksen aloittamista? Eihän tämä voi olla totta. Kätilö sanoi, että on keskustellut lääkärin kanssa ja he olivat tulleet tähän päätökseen. Vaadin häntä katsomaan minun tietojani, että miksi ihmeessä meitä pompotellaan tällä tavoin? Kätilö totesi, että hänellä ei valitettavasti ole minun papereitani edessään, kun on eri huoneessa. Anteeksi, eikö tiedot nykypäivänä ole sähköisessä muodossa? kyseenalaistin myös kätilön perehtyneisyyden minun asioihin, miten tämä on mahdollista? Vaadin, että lääkäri, tämä naistentautien ylilääkäri soittaisi minulle. Halusin keskustella asiasta hänen kanssaan.
Sain kuin sainkin puhelun vielä samana päivänä, jossa lääkäri totesi, että heillä oli sattunut kömmähdys ja lääkäri luuli, että olin ollut labrassa sisätutkimusta seuraavassa kierrossa, niin kuin unelmatilanteessa olisi käynyt. Näin ei kuitenkaan ollut, olihan minulla ollut jo useat kuukautiset tässä välissä. Eli näin maalaisjärjellä ajateltuna, joku ei ollut perehtynyt asiaani tarpeeksi. Harmitti valtavasti.. Lääkäri kuitenkin totesi, että voin aloittaa lääkityksen. Lääke olisi letzotrol, hän kertoi, ettei tulisi ihmetellä, että lääke on suunnattu rintasyöpäpotilaille, mutta ei huolta, minulla ei sitä ollut. Vaan tämä on yleisesti ovulaation vahvistamiseksi käytetty lääke.
Totesin lääkärille puhelun lopussa, että miten tällaista voi käydä? Eikö hän ymmärrä miten isosta asiasta on kyse? Hän pahoitteli asiaa ja sanoi, ettei voi asialle enää mitään. Kyllä, sen minä ymmärsin, mutta sanoin toivovani, ettei kukaan muu joudu kokemaan samaa. Mitä jos olisin ollut arempi kyseenalaistamaan kätilön ohjetta? Enkä olisi vaatinut, että asiaamme perehdytään paremmin? Totesin lääkärille, että tuntuu kuin tämä olisi teille ihan liukuhihna hommaa, johon, kyllä, naistentautien ylilääkäri totesi, että tämä on liukuhihna työtä, yksi sisään ja toinen ulos. Pohdin tätä myöhemmin blogipostauksessani, miten meidän jokaisen tulisi omaan työhönsä suhtautua.
Lopputulema oli kuitenkin se, että aloitan seuraavassa kuukautiskierrossa, kierron kolmas päivä letzorolin ja syön sitä 3-7 kiertopäivät. Ja lääkityksen jälkeen olisi makuuhuoneessa tapahduttava muutakin kuin nukkumista, vähintään joka toinen päivä. Ei kuitenkaan joka päivä, koska muuten siemennesteen laatu heikentyy.. Näillä ohjeilla nappia naamaan ja peitto heilumaan. Sekä toivomaan parasta!