Inseminaatio, askel 2

Huomenna on seuraava ultra. Ultra numero kaksi, katsotaan miten munasolut on lähteneet kehittymään.. Arvioidaan myös se, että koska pistän irrotuspiikin ja päästäänkö me Naistenklinikalle vai pitääkö meidän vaan kotona olla aktiivisia. Täytyy sanoa, että siihen en usko. Kotona aktiivisena olemiseen. Ollaan sitä tehty kellon kanssa ja ilman. Huominen siis ratkaisee paljon. 

Huomenna iltapäivällä saa pitää peukkuja, että käynti menee mukavasti. Odotukset ovat kovat, koska paikalla pitäisi olla eri lääkäri kuin tämä minun ylin ystäväni 😉 viime viikolta eli uskon, että käynti on kivempi kuin edellinen. Pidä silti peukkuja! 

Minulla on ollut kummallinen olo koko päivän, ihan kuin jännittäisi. Vaikka en mielestäni jännitä. Mieheni tuumasi että onko se alitajuista jännittämistä? Mahdollisesti. Muuten ei minulla ole ollut mitään oloa, ei huonoa tai ällöttävää yms. Olo on ollut normaali eikä vatsassakaan ole tuntunut mitään. Ainut on että mietin, että onko minulla hiivatulehdus. Mutta muuta isompaa oloa ole ollut.. Täytyy hiivasta siis huomenna kysyä. 

Pidä peukkuja!

MiiaKoo

Perhe Raskaus ja synnytys

Tavoitteena inseminaatio, askel 1, pistäminen

Pistäminen alkoi toissapäivänä. En vain jaksanut enää sitten kirjoittaa ja nyt on tosiaan kaksi pistosta takana. Tänään jo kolmas.. aika vaan menee. Mutta niin, luimme mieheni kanssa ohjeita millä askelmerkeillä pistäminen tapahtuu. Mieheni luki minulle ohjeita ja otti jopa neulan kädestäni ja komensi minua 😀 että varmasti menee oikein. Ja kyllä, onnistuimme. Se ei tuntunut yhtään pistää neulaa läpi ihon. Enemmän se kaikki et kaikki menee hyvin, jännitti. Mut selvittiin ja kai sitä lääkettäkin sinne meni. Ainakin leukaperät näyttää taas sieltä, että kropassa on hormonia enemmän kuin normisti. Huoh!

Hyvä huomio teille, jotka ette ole aiemmin pistäneet tai tämä on edessä niin ensimmäinen apteekki myi meille ei oota. Eli jos ei omassa kaupungissa/kylässä ole yliopiston apteekkia niin suosittelen käymään varmistamassa lääkkeen saatavuuden ennen pistospäivää. Itsellä jo hieman kylmä hiki oli otsalla, kun yliopiston apteekin täti sanoi että odotas, katsotaan! Onneksi sitten saimme sitä. Olis ollut pitkä reissu Helsinkiin vielä samana päivänä.. 

Eilen pistin jo yksin, mieheni oli ulkona ja kokeilin ihan itsekseni että miten onnistuin ja kyllä. Osasin. Tänään lauantaina lähdimme viikonloppureissuun, rakkausviikonloppu, nautimme vaan toistemme seurasta. Ihanaa!! Mieheni pakkasi lääkkeen kylmäkassiin, että se pysyy hyvänä. IHANA mies <3 Meille tuli viikolla kolme yhteistä vuotta täyteen ja siitä tämä reissu. 

Toivottavasti teille yhtä mukava viikonloppu, nauttikaa kesästä kun sen nyt vihdoin ja viimein saapui. Ihana lämpö eikä meinaa tajuta, että ulos voi lähteä t-paidassa ja hameessa sekä sandaaleissa! Toivottavasti tämä keli nyt pysyy ja päästään kesän makuun! Ihanaa viikonloppua!! 

MiiaKoo

Perhe Raskaus ja synnytys