Oletko koskaan miettinyt, miksi elämään tuntuu välillä ilmestyvän draamaa ja epäoikeudenmukaisilta tuntuvia tilanteita kuin tyhjästä? Kuunneltuani Jessica Ortnerin luentoa tämän vuoden Tapping Solutionissa tajusin, että olen persoonaltani ”Drama seeker” eli alitajuisesti etsin draamaa ja jännitystä. Ei siksi, että pitäisin erimielisyyksistä vaan siksi, että se tuo elämään jännitystä ja voin jossain määrin tuntea ylpeyttä siitä, miten paljon stressiä pystyn sietämään. Tällä toimintamallilla on vankka pohja lapsuudessa. Myös äitini oli draamakuningatar ja lapsena totuin siihen, että säännöllisin väliajoin leimahti. Oh boy.

Nyt olen havahtunut siihen, että draaman hamuaminen luo aivan valtavan määrän tarpeetonta stressiä elämääni. Niin työelämässä kuin yksityiselämässä. Onnekseni ihana Sheryl Paul, jonka viisaat kehotietoisuuskysymykset jaoin edellisessä postauksessa, on antanut työkalun myös tähän. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään nopea onnellisuuspilleri vaan omien eri olemuspuolten tutkiminen.

Näin se käy. Varaa päiväkirja ja rauhalista aikaa. Älä yritä kaunistella tilannetta vaan anna eri olemuspuolillesi rehellinen ääni. Ne voivat olla esimerkiksi Ego ja Viisas minä tai Teini ja Äiti tai mitä tahansa. Oleellista on se, että tarkastelet tilannetta eri puolilta. Voi kuulostaa skitsofreeniseltä, mutta meissä jokaisessa on sekä matalavärähteisiä olemuspuolia että syvästi viisas olemuspuoli. On tärkeää antaa ääni näille molemmille tuomitsematta tai sensuroimatta. Itse tykkään käyttää eri olemuspuolille eri värejä. Ja toki olemuspuolia voi olla useampiakin kuin kaksi. 

Olen huomannut, että kun Ego/Teini saa purkaa pahan olonsa, pettymyksensä, surunsa ja vihansa sensuroimatta kirosanoineen ja syyttelyineen päivineen, Viisas Minä/ Äiti/ Enkeli löytää rakkauden niin tätä persoonallisuuden alempaa olemusta kohtaan kuin kaikkia osallisia kohtaan. Viisas minä tuo rakkauden, rauhan ja turvan. Sellaisen rakastavan äidin rakkauden, jota ei kaikilla ole ollut fyysisesti omassa elämässään. On kuitenkin lohdullista huomata, että sellainen löytyy itsestä sisältä. Se löytää tien ulos draamasta kohti sopusointua. Se ei syyttele, moiti tai syyllistä ketään – ei edes minua itseäni tai Teiniä. Sen sijaan se tuo rakkaudellisesti esiin sen, miten olen itse vaikuttanut draaman syntymiseen – sekä miten voin alkaa purkaa sitä. Aina tie ulos  draamasta kohti harmoniaa ei ole nopea, mutta Viisaan Minän ohjeet ovat aina lempeitä ja helposti toteutettavia. Pieni pala kerrallaan. 

Olen huomannut, että kun käyn tätä keskustelua paperilla eri olemuspuolieni kanssa, alan rauhoittua. Vaikka olisin aluksi kuinka täynnä vihaa, katkeruutta, surua, pettymystä tai katkeruutta, vähitellen alkaa löytyä rauha ja tyyneys. Tajuan, että draamaa ruokkimalla en saavuta mitään. Ja vaikka Teini saattaa aluksi vastustaa Viisaan Minän ideoita tyyliin ”No just joo, vittu tee ite!”, tämäkin on sallittua. Kirjoitan senkin. Ja Viisas Minä rakastaa Teiniä uhmankin keskellä ja tarjoaa sille rauhansa. Aikansa kiukuteltuaan Teini alkaa sulaa siihen, että Viisaan Minän ehdotukset ovat sittenkin toteuttamiskelpoisia ja… viisaita. Näin saan rauhan kaikille olemuspuolilleni rauhan ja sisäinen sota lakkaa. En voi vaikuttaa siihen, miten muut ihmiset reagoivat. Mutta jo se, että sisäisen sodan tilalle tulee rauha ja olen levollinen, on iso askel draamasta vapautumiseen. 

No more drama! 

Tässä pätkä eilisestä työskentelystäni. Huomaa, että prosessin myötä eri olemuspuolet saavat eri nimet.

Minä: Ei vittu, mitä paskaa. Koko X on täynnä ammattitaidottomia paskiaisia ja selkäänpuukottajia. En vittu kestä. Lähden helvettiin.

Super: Kultaseni, olet loukkaantunut ja pettynyt. Se on ymmärrettävää. Mutta eihän kaikki ole huonosti. On siellä hyvääkin.

Ego: Niin kuin vittu mitä?

Super/ Äiti: Rakas, ole kiitollinen siitä, että sinulla ON työpaikka. Olet nurissut nyt monta vuotta siitä, miten et pidä työstäsi. Älä unohda olla kiitollinen. Ole kiitollinen siitä, että X pelasti sinut ja sinulla on yhä työpaikka. 

Teini: Hmm. Okei. Onhan se ihan jees, että saa laskut maksettua ja lyhennettyä velkaa. Mutta en silti kestä X:ää ja selkäänpuukottamista. Tulee vittu suht friikki ja vainoharhainen olo. 

Äiti: Honey, jos olet rehellinen, et ole itsekään ollut paras mahdollinen työkaveri. Ethän? Ei oikeastaan ole ihme, että X ei pidä sinusta. 

Ja näin keskustelu jatkui, kunnes löysin rauhan ja keksin keinoja parantaa suhdettani sekä X:ään että koko työyhteisöön.