Kovistytön farkut ja ihan omat hartiat
Kirjoitin tähän ensin, että asukivaviikko. No onhan se! Vähän kyllä suhtaudun epäilyksellä siihen, että a.) saisin kuvattua asujani koko viikon, b.) kehittyisin tässä kuvaamisessa niin, että näissä otoksissa olisi jotain laatua taikka tolkkua.
En kehtaa pyytää ketään esmes töissä saati kadulla ottamaan kuvaa itsestäni, enkä jaksanut alkaa tutkimaan mistä automaattilaukaisun saa päälle joten nämä ovat nyt taas peilin kautta räpsäistyjä. Piilossa pukuhuoneessa. Mutta hei, yritin poseerata ja kuvata vähän detaljeja kanssa. Tosi vähän, ei nyt kannata innostua siellä.
Farkut ovat tuollaista pesua, mitä oli kaikilla isoilla kovistytöillä silloin, kun minä olin pieni. Siitä on aika kauan, ja silloin käytettiin tuon kaltaisia sanoja kuin ”kovis”. Kovistytöillä oli pillifarkkujensa sisällä hyvin ohkaiset koivet, koska silloin kuului olla hyvin ohkainen, ja päässä panta sekä permanentti ja naamassa sinistä ripsiväriä ja vaaleaa huulipunaa ja he mässyttivät purkkaa, jossa ei ollut ksylitolia. Viimeinen ei johtunut siitä, että he olisivat olleet niin kerta kaikkisen pahoja, etteivät pelkää edes hammaspeikkoa, vaan siitä että ei siihen aikaan ollut mitään ksylitoleja vaan vaaleanpunaista HubbaBubbaa.
Bleiseri on samalta ajalta kuin muistojeni pahisgimmat (tällaisiakin sanoja käytettiin) ja se näyttää siltä, että se yrittäisi syödä minut. En välitä. Se olisi ehkä ollut parempi S-kokoisena, mutta kirpalta kun ostaa niin kokovaihtoehtoja ei yleensä ole kuin yksi.
Farkut & collegepaita Henkkamaukka, bleiseri secondhand, koru kaiketi KappAhl, laukku Longchamp, kengät Clarks.
Taidokas detaljiotos alaruumiistani.
Sitten vielä taidokas detaljiotos yläruumiistani. Huomaa kuinka pyrin ottamaan jonkinlaisen poseerausasennon.
Nuo eivät sitten ole olkatoppaukset, ne ovat hartiani. Olen käynyt salilla.