Mikä se on tuo laite, viekö se multa sielun?

Yksi juttu, mitä hämmästelen aina muotiblogeissa on se näennäinen vaivattomuus jolla niitä kuvia itsestä on otettu. Itse näytän kuvissa aina sellaiselta maalaistoopelta, joka näkee kameran ensimmäistä kertaa ja ilahtuu suuresti tuosta uudesta hienosta tekniikasta. Tai vastaavasti säikähtää että viekö tuo minun sieluni tuo laite.

Lisäksi näytän aina siltä, että mulla on käsittämättömän lyhyet jalat. En tiedä mitään mistään poseerausasennoista, kuvakulmista tai mistään. Paitsi että sen tiiän että kun ottaa itse kuvan yläviistosta, näyttää aina paljon laihemmalta kun mitä on (ihan jo siksikin kun ne vyötärömakkarat eivät tule kuvaan). Mutta siis. Tänään olin vihdoin toimistolla ja kävin työkaverin kanssa lounastamassa. Ja pakotin työkaverin ottamaan kuvan. Yhden, koska joku olisi voinut nähdä ja en osaa muutenkaan olla kameran edessä niin ei se parane vaikka ottaisi sata kuvaa. Jos näyttää persjalkaiselta pitkiöltä niin näyttää!

Mitäpä ei kunnon filtteröinti kuitenkaan pelastaisi! 

huivi – ei enää mitään hajua mistä, paita – H&M niitä perustrikoorytkyjä, hame – Prisman alelaari (hei vaan 3 euroa!), sukkikset – sukkalaatikon pohjalta löytyivät, tossut – Converse

Että näin tyylikkäänä tänään on paineltu menemään. Mukavaa, trikoisaa ja joustavaa kaikinpuolin. Tukka on suttunutturan sijaan ponnarilla, mutta sitähän te ette kuvista nää vaan joudutte vaan uskomaan mun sanaani. On muuten yllättävän vaikea yrittää muistaa mistä on jotain vaatteita ostanut. Kun tulee ostettua aika harvoin uusia vaatteita (jos treenikamoja ei lasketa siis) niin jostain kolme vuotta sitten hankitusta geneerisestä huivista ei vaan tiedä enää että mistähän se tuli ostettua. En ainakaan aiheuta mitään rynnistystä mihinkään kauppaan ostamaan heti samoja vaatteita (en kyllä muutenkaan aiheuttaisi)!