Bleiserit, nuo asiallisen vaatekaapin olkatopatut kulmakivet. Minulla on kaapissani muutama ja niitä kaikkia yhdistää yksi tekijä: en käytä niitä koskaankinä.

Eihän bleiseri päällä voi nauraa niin, että nenästä kuuluu lopulta *snort*, kun joku (yleensä minä itse) kertoo niin huonon vitsin, että pitäisi oikeasti hävetä. Ei bleiseri päällä voi blogata Hapsiaisesta, ellei käytä sanoja, kuten ”kulttuuriantropologinen konteksti” tai ”soveltava mediakasvatus”. Eikä bleiseri päällä voi syödä lakujätskiä suoraan purkista.

Tuntuu, että bleiserissä tulee puhua selkeästi artikuloiden kirjakielellä, vaikka minun pitää vähän miettiä, ennen kuin sanon sanan ”artikuloiden” ääneen. Bleiserissä tulee tehdä vakavamielisiä huomioita yhteiskunnan huolestuttavasta nykytilasta, vaikka minä näin juuri ihan tosi pienen koiranpennun. Bleiserissä syödään lautasmallin mukaan, eikä koota salaatista hymyilevää naamaa ja syödä siltä silmiä leikkien tuskanhuutoja mielessään.

Bleiseri, sinä olet liian asiallinen. Relaa vähän.