Tyttö, joka itki jumppatunnilla.

Balancetunnin loppuvenyttelyssä tuli itku. Ei ollut ensimmäinen kerta. Onneksi salissa oli hämärää ja hikipyyhe käden ulottuvilla.

Pää on ollut raskas ja sumuinen koko päivän. Sain vihdoin tehtyä jotain, mikä olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten. Varasin ajan mielenterveysseuran kriisikeskukseen.

Kuulostaa niin dramaattiselta, kriisikeskus. Nainen puhelimessa kuulosti kovin empaattiselta. Sain ajan jo maanantaiksi, se oli yllättävää, luulin että sielläkin olisi pitkät jonot, maksuton palvelu kun on.

Jotain kovin absurdia tässä on. Menen puhumaan asioistani ventovieraalle, koska en pysty puhumaan niistä läheisilleni. Tai pystynkö nytkään, vai itkenkö vaan?

Tähän sopiikin pieni loppukevennys.