Marttakerhosta päivää.

Valitessani nimimerkkiä olisin halunnut olla Martta, mutta se oli jo varattu. Otin siis yhden teen pois ja laitoin tilalle hoon, veri international, juu nou. Martha kuulostaa myös mukavasti rouhealta soul-mamalta. Sehän minulle sopii.

Miksi Martta? Ei niinkään raamatullisen esikuvansa vuoksi, vaikka sekin sopisi tilanteeseen. Ajattelin sen olevan hauska viittaus hieman toisenlaisiin säilöjiin, Marttoihin. Tai mistä minä tiedän kuinka paljon tukahdutettuja tunteita, toiveitailojasuruja sinne suolasienien ja pikkelsien joukkoon aina syksyisin lurautetaan.

Saatan minäkin vielä joskus hilloja tölkittää, mutta syksyyn on vielä matkaa. Nyt on aika keskittyä kansien aukomiseen ja purkkien tonkimiseen.

Heti kun vain tiedän, mistä aloitan.