En ole katkera, mutta kuitenkin.

Tapasin erään henkilön, joka oli pari vuotta sitten menettänyt lapsensa, aikuisen tyttärensä.

En nähnyt hänessä tippaakaan katkeruutta tai itsesääliä.

Kuolema on läsnä koko ajan ja joka paikassa. Missä on elämää, siellä on kuolemaa.

Kauheita asioita tapahtuu, mutta niiden läpi on vain luovittava. Jos venee ajautuu karille, et sinä voi siihen jäädä, siitä pitää päästä pois.

Jokainen päivä voi olla juhla, jos vain niin itse haluaa.

Näin hän sanoi. Kiitos siitä.

En halua joutua kokemaan jotain kammottavaa ja lopullista vain siksi, että vihdoin tajuaisin arvostaa sitä, mitä minulla on.

Haluan tajuta sen jo ennen sitä.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *