Kuka siellä?

Talo sijaitsee korkean mäen päällä. Olen käynyt siellä.

Joskus olen vain jäänyt pihakeinuun istumaan, ehkä käynyt rappusilla. Empinyt, koputtaisinko oveen vai en. Joskus olen mennyt sisälle asti, ainakin eteiseen, ehkä myös tupaan saakka, mutta jäänyt sitten ovenvieruspenkille kengät jalassa istumaan. Kun tästä kuitenkin kohta lähdetään. 

Sitten on niitä päiviä, kun olen riisunut kengät ja jättänyt takin naulakkoon. Käynyt rohkeasti peremmälle ja istunut kahvipöytään. Jopa oikaissut itseni varovasti sohvalle, ainakin hetkeksi. 

Olen käynyt myös ullakolla. Raottanut natisevaa ovea ja tuntenut viileäntunkkaisen ilman kasvoillani. Ottanut pari vapisevaa askeltä hämärässä, hapuillut valonkatkaisijaa vain huomatakseni, että se ei toimi.

Perääntynyt ja paiskannut oven kiinni.

En voi enää tehdä niin.

Minun täytyy nyt asettua taloksi. Siivota ja tuulettaa. Tuoda omat tavarani sisään. Riisua hapertuneet verhot ikkunoista ja ripustaa uudet tilalle. Naulata omat tauluni seinille ja latoa omat lautaseni astiakaappiin. Kantaa likaisenruskeat matot aittaan ja heittää lattialle kaikissa maailman väreissä hehkuva räsymatto. 

Ja tärkein on ullakko. Minun on vaihdettava sinne lamppu ja raivattava se tyhjäksi viimeistä romua myöten. Säilytettävä se, mikä on arvokasta ja heitettävä pois kaikki se, mikä on turhaa ja painaa aivan liikaa.

Kaikki se, mikä painaa taloani kasaan. 

Vielä koittaa se päivä, kun saan juhlia tupaantuliaisia. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *